Tuorein sisältö

Fallout 2-5: deathclaw, mutta myös asioita, jotka liittyvät toisiinsa

Eilen klo 23.15 | Luettu: 185 kertaa | Teksti: Jari Tapani Peltonen


Kausi 2 - Jakso 5:
The Wrangler


Deathclaw-kohtaus on vielä köpöisempi antikliimaksi kuin veikkasin, mutta sitten tyhjänpäiväisyyden tuntu lievenee pykälän. Otettuaan askeleen örkistä poispäin The Ghoul muistelee väsyneenä, miksi hän on täällä, eli takaumat laajentavat hänen kytköstään herra Houseen, joka on juonitellut Vegasissa ennen ja jälkeen maailmanlopun. Lucyn faija vilahtaa takaumissa.

Kaheliin sivuhahmoon leikataan - mutta hänpä tapaa Lucyn faijan nykyisyydessä. Faija edistyy kokeissaan, ja samalla vahvistuu, ettei The Ghoul ole turhaan kävellyt eteenpäin. Tässä ei ollut mitään varsinaisesti hyvää, mutta tämä on aidohkoa kerrontaa verrattuna viime jakson silppuun.

Kun "Small Frame" on muistuttanut etsivänsä Lucya osiossaan, jakso on pelinappulansa valinnut.

Kankeaa on se, että kun Ghoulia vaivanneeseen kysymykseen on vastattu ohimennen yli 10 tunnin jälkeen, hän reagoinnin sijaan antautuu kiristettäväksi kohtausten välissä. Siitäkään en vakuuttunut, kun Lucy väitti heidän kahden olevan parempia kavereita kuin he ovat. Aitoa kerrontaa tämäkin on verrattuna siihen, jos tämä jäisi ensi kertaan, koska tähän väliin on pakko puristaa ristiretkien loppuhuipennus tai muuta.

Takaumissa House mölisee kuin Bond-roisto sillä erolla, että House uskoo jonkun muun olevan moinen. Visuaalisesti ja kerronnallisesti homma rimmaa pelimuistojeni kanssa. Teknisesti sekin on hyvä, että 1. kauden luonnosteltua loppuselitystä laajennetaan vaikka sitten kysymyksillä. Edelleenkään en keksi, miksi maailmanlopun selittämisestä pitäisi kiinnostua. Asetelma on rapea kuin Apinoiden planeetassa, mutta esiosalinjalle lähtiessään Fallout on kuin Apinoiden planeetta ilman apinoita.


Keskiarvo 13 jakson jälkeen:


< Jakso 2-4

Katsottu: Prime Video

V2.fi | Jari Tapani Peltonen
< Johnny Depp soittaa ... Mitä ihmettä, Amazin... >

Keskustelut (0 viestiä)


Kirjoita kommentti




www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova