Veljenpojan tulkitsema Michael Jackson valloittaa maailman: uusi Michael-traileri
Jaafar Jackson näyttelee edesmennyttä setäänsä Michael Jacksonia elokuvassa Michael, joka kertoo popin kuninkaan noususta. Michael maistaa menestystä jo ankaran isänsä pyörittämässä The Jackson 5 -bändissä, mutta hän päättää lähteä soolouralle.
Se on yhä epäselvää, mihin leffa pysähtyy. Uuden trailerin englanninkielisessä kuvauksessa lukee vain että "hänen matkansa alkaa". Suomenkielisen version pitkä kuvaus toistaa "matkan alkavan" ja mainitsee, että leffa keskittyy "soolouran alkuaikojen kuuluisimpiin esiintymisiin", mutta kuvaus mainitsee myös, että tämä on elokuva Michaelin "elämästä ja perinnöstä".
Eräiden vanhojen kuvausten mukaan Michaelia seurataan kuolemaan saakka. Osa leffasta on kuvattu uudestaan, koska oikeudellisista syistä yhtä hyväksikäyttöskandaalia ei voida suoraan kommentoida. Puhetta on ollut neljän tunnin versiosta, joka saatetaan jakaa kahtia, ja studio on virallisestikin kommentoinut, että vaihtoehtoja harkitaan.
Traileri todistaa leffan etenevän vähintään zombievaiheeseen asti.
Ensi-ilta on huhtikuussa.

![]() |

Keskustelut (0 viestiä)
Kirjoita kommentti