Tuorein sisältö

Nyt on tarjolla progressiivisen rockin todellista legendaosastoa - Suomessa huhtikuussa 2027

23.02.2026 klo 14.45 | Luettu: 2339 kertaa | Teksti: J.A. Kaunisto

Kanadalainen bändiveteraani, maailman arvostetuimpiin progressiivisen rockin yhtyeisiin lukeutuva Rush saapuu Helsingin Veikkaus Arenalle 10. huhtikuuta 2027.

"Fifty Something" -maailmankiertue juhlistaa bändin 50-vuotista taivalta sekä kunnioittaa edesmenneen rumpali ja sanoittaja Neil Peartin perintöä. Liput tulevat myyntiin perjantaina 27. helmikuuta klo 10.

Rush palaa keikkalavoille yli kymmenen vuoden tauon jälkeen. Yhtyeen perustajat Geddy Lee ja Alex Lifeson käynnistävät massiivisen kiertueen Los Angelesista kesällä 2026, ja keikkojen suosio on ollut poikkeuksellista. Pohjois-Amerikan alkujaan julkaistut 22 konserttia myytiin loppuun välittömästi, ja kiertue on kasvanut 58 esityksen kokonaisuudeksi.

Vuoden 2027 kiertueella bändi esiintyy Euroopassa ensimmäistä kertaa sitten vuoden 2013. Ohjelmisto rakentuu kahdesta setistä, ja jokaiselle illalle luvataan oma, vaihteleva settilista yli 40 kappaleen katalogista. Mukana on yhtyeen suurimpia hittejä ja fanien rakastamia klassikoita.

Lavalla Leen ja Lifesonin kanssa nähdään saksalainen rumpali Anika Nilles sekä kosketinsoittaja Loren Gold.

Ennakkomyynti My Live Nation -jäsenille käynnistyy torstaina 26.2. klo 10.

Yleinen lipunmyynti käynnistyy perjantaina 27.2. klo 10 (Ticketmaster).


V2.fi | J.A. Kaunisto
< Lisää Löylyä Festiva... Poppi Pauhaa -festiv... >
Keskustele aiheesta

Keskustelut (2 viestiä)

LateHuominen

Rekisteröitynyt 18.01.2015

23.02.2026 klo 17.46 1 tykkää tästä

Muuten voisi mennä, mutta Helsingin Veikkaus Arena ei kiinnosta. Varmaan liputkin maksaa ns. maksimit (sikana) ja dynaamisesti.
lainaa
LateHuominen

Rekisteröitynyt 18.01.2015

23.02.2026 klo 17.48 1 tykkää tästä

Ehkä tästä tulee R50-paketti R30- ja R40-pakettien seuraksi niin siitä sitten pitää kuunnella.
lainaa

V2.fi Tiktok
www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova