Tuorein sisältö

Mortal Kombat II -elokuva uudessa trailerissa: Karl Urban koettaa keksiä missä mennään

Tänään klo 21.45 | Luettu: 203 kertaa | Teksti: Jari Tapani Peltonen

Jos tahdot rehellisen mielipiteen kovan luokan Mortal Kombat -fanilta, joka muistaa katsoneensa Mortal Kombat Annihilation -elokuvan (1997) trailerin lukuisia kertoja vilpitöntä intoa puhkuen & sohvalla hyppien, näyttää elokuva Mortal Kombat II (2026) ihan paskalta. Todennäköisesti uusi leffa on parempi kuin Annihilation, sillä Annihilation on usein nostettu nostettu kaikkien aikojen kamalimpien elokuvien joukkoon hyvistä syistä.

Vuonna 2021 valmistunut edellinen osa sai vaihtelevaa palautetta. Sitä kiiteltiin, kuinka valikoidut taistelukohtaukset kunnioittivat rajuja pelejä aivan eri tavalla kuin 90-luvun elokuvat. Tekijät ovat vakuuttaneet tahtovansa oppia virheistään. Perinteisen ajattelun mukaan se on itsevarma teko, että leffa siirrettiin viime syksyltä tämän vuoden kesäkauden alkuun. Merkittävää on sekin, että edellistä osaa kritisoitiin Johnny Cagen puutteesta, mutta nyt Cagea näyttelee fanipoikien rakastama Karl Urban. Kovaotteinen filmitähti Cage on selvästi uusi päähenkilö.


Joka tapauksessa leffasta puuttuu jotakin.



V2.fi | Jari Tapani Peltonen
< The Pitt 1-4: kannat...

Keskustelut (0 viestiä)


Kirjoita kommentti




www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova