Edesmennyt Val Kilmer palaa tekoälyhahmona
![]() |
As Deep as the Grave on tuleva historiallinen seikkailuelokuva, joka kertoo 1900-luvun alussa eläneestä arkeologista Ann Axtell Morrisista sekä hänen kollegastaan ja puolisostaan Earl H. Morrisista. He koettavat selvittää, mitä tapahtui Anasazi- eli Pueblo-kulttuurille. Päärooleissa nähdään Abigail Lawrie ja Tom Felton.
Sivuhahmo nimeltä Fintan on katolinen pappi, joka näyttää kovasti edesmenneeltä Val Kilmeriltä. Hahmo on luotu tekoälyllä.
Rooli on kirjoitettu Kilmeriä varten. Kilmerin tavoin Fintanilla on Amerikan alkuperäiskansoihin kuuluneita esi-isiä, Fintanin ollessa papin ohella spiritualisti.
Kilmer kiinnitettiin elokuvaan vuonna 2020. Hän oli liian sairas filmatakseen ainuttakaan kohtausta, mutta hän ilmeisesti oli paikalla kuvauksissa. Kilmerin omaiset ovat hyväksyneet tekoälyn käytön. He kokevat, että Kilmer tahtoi olla osa tätä.
Elokuva on siis ollut työn alla vuosia. Fintanin osuus yritettiin jättää pois, mutta se on liian tärkeä. Ohjaaja Coerte Voorhees ylistää perinteisiä näyttelijöitä, mutta hänen budjettinsa ei salli uusintakuvauksia uuden näyttelijän kanssa.
Kilmerin ääni tehtiin tekoälyllä, kun hän vieraili elokuvassa Top Gun: Maverick.
Lähde: Variety



Keskustelut (0 viestiä)
Kirjoita kommentti