Spider-Noir 1-3: lähestyn sitä oivallusta, että tämä on Nicolas Cage -sarja

Toki Nicolas Cage sössöttää ja vaihtaa aksenttia kuin paitaa, mutta eikö ole tarkoituskin, kun liukas yksityisetsivä manipuloi ihmisiä eri syistä? Kehuin Cagen olevan luonteva tässä, kun film noir kohtaa superkliseet. Jaksojen välissä kuulin, että joidenkin mielestä hän on yhtä kamala kuin hän on mielestäni muualla. C'est la vie - tai perkele. Aloin epäillä makuani, see?! Cage osaa ulista melko itsetarkoituksellisesti, see?!

Mafiapomoon kytkeytyvä femme fatale palkkasi etsivän. Mafiapomo palkkaa etsivän. Kyseenalainen pormestari melkeinpä palkkaa etsivän. Eturistiriidat alleviivataan paksulla tussilla, ja sitten on dialogia muidenkin salatuista aikeista tyyliin "kuka palkkasi hänet" ja "sinäkö palkkasit kenet". Selkein roisto ei ole pääroisto, tai sitten hänestä paljastuu uutta, kun valokuvia on napsittu, jne. Kovin on tämä film noiria ja kioskipokkaria, paitsi että: muistamani hyvät ja hauskasti huonot versiot ovat leffoja, itsenäisiä jaksoja ja ohuita läpysköjä. Vitsi alkaa jo venyä yliajalle.

Film noir -kliseistä on tarkoitus intoilla, mutta kaavamaista on sekin, miten kaikki tällaiset sarjat säännöstelevät hintavia superkliseitä. Juuri kun ehdit sanoa, ettei tämä edes ole supersankarisarja, on jotakin. Yleensä myös lopussa on supertäky, joten nostan kai hattua sille, että jakson loppu rakentuu etsivämäisten oivallusten varaan. Lapsellisen simppeliksi kerronta jää, mutta tyylistä ja näyttelijöistä näkee vaivatta, mitä sarja kokee olevansa.

Ne superjutut: etsivä nuuskii mafiapomon nurkkia Spider-Manina, ja etsivän toimittajakaveri tarttuu skuuppiin, kun muut mystiset supertyypit nahistelevat kyttien kanssa.


Keskiarvo 3 jakson jälkeen:


< Jakso 1-2

Katsottu: Prime Video