Tuorein sisältö

Viimeinen Spider-Man: Brand New Day -traileri vahvistaa leffan olevan jatkoa vanhoille päiville

Tänään klo 16.20 | Luettu: 161 kertaa | Teksti: Jari Tapani Peltonen

Viimeinen Spider-Man: Brand New Day -traileri käyttää puolet ajasta vanhojen muisteluun. Se on perusteltua, sillä sankari on itse nostalgisella tuulella menetettyään kaikki ystävänsä edellisessä elokuvassa. Sankari tahtoisi kumota loitsun, jonka vuoksi kaverit hänet unohtivat.

Mutta... Leffan nimi on "täysin uusi päivä". Mukana on iso kasa roistoja ja epävakaita liittolaisia, joista useamman funktio on vielä avoinna. Se on hienoa, ettei kaikkea paljasteta etukäteen, mutta traileri ei ehdi edes muistuttaa perusteista. Muistetaan myös, ettei leffa vaikuta kytkeytyvän mitenkään tämän vuoden aiempiin Marvel-tarinoihin, joissa käsiteltiin saman kaupungin kohtaloa, eikä myöskään joulukuun Avengers: Doomsdayhin. Traileri on härnäkemäinen.

Doomsdayn tuore traileri on jossain määrin jakanut mielipiteet. Se on saanut valtavasti katselukertoja ja miljoonia tykkäyksiä, joten sekä Brand New Day että Doomsday saattavat olla Marvelille isoja tilipäiviä monien floppien jälkeen, mutta myös väsymystä on havaittavissa. Doomsday-trailerin kritisoijat ovat keskittyneet siihen huomioon, että traileri ilmoittaa "pahimman pahuuden" olevan tulossa ilman alustusta ja perusteluja.

Edellistä isoa kelmiä Thanosia alustettiin kuusi vuotta. Pari kuukautta ennen Thanosin iskua Marvel onnistui laajentamaan saagaa yleiselläkin tasolla megahitillä Black Panther, jonka hahmot lähtivät mukaan Thanosia vastaan. Oli pöhinää.

Brand New Day saapuu Suomeen tasan viikon kuluttua.



V2.fi | Jari Tapani Peltonen
< KarmaRock tarjoaa 54...

Keskustelut (0 viestiä)


Kirjoita kommentti




www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova