Klassikkopeleihin Asteroids, Breakout ja Pong perustuvat toimintaleffat nousevat varmasti valtavaan suosioon
Atari ja Universal Pictures ovat tehneet ison diilin. Universal lähtee kehittelemään elokuvia, jotka perustuvat peleihin Asteroids, Adventure, Berzerk, Breakout, Centipede, Crystal Castles, Millipede, Missile Command, Pong ja Yars' Revenge.
Nämä ovat todellisia klassikoita... Esimerkiksi Pong on kaikkien aikojen ensimmäinen kaupallisesti menestynyt videopeli vuodelta 1973. Siinä pelataan tennistä parilla pikselillä.
Kirjoitushetkellä vuoden katsotuin elokuva on The Super Mario Galaxy Movie. Jos ainoa relevantti Super Mario -peli olisi vuoden 1981 Donkey Kong, Universalin kiima olisi astetta loogisempaa. On tosin mahdollista huomata, että Donkey Kongissa on tarina: on sankari, roisto ja nainen, josta he riitelevät. Listatuista peleistä monissa on yhtä paljon tarinaa kuin Snakessa eli Matopelissä. Myös Matopeli keksittiin 1970-luvulla. 90-luvun kännykkäversion ansiosta Matopeli on melko varmasti nostalgisempi aihe nykyihmisille kuin Pong.
Tetris-elokuva käsitteli peliä ympäröinyttä politiikkaa. Tähän tietoon Universal lähtee kuitenkin tekemään ison budjetin toimintaseikkailuita. Vuoden 1980 Adventure-pelissä eli "Seikkailussa" tosiaan on seikkailu eli lohikäärme ja kaikkea:
Yksi tuottajista muotoilee asian niin, että parhaat Atari-pelit pudottivat pelaajan maailmaan ja antoivat mielikuvituksen tehdä loput. Vaikea väittää vastaan.
Ensimmäisen käsikirjoituksen ovat laatineet Matt Reilly ja Carl Hampe, jotka ovat aiemmin tehneet tuottajan hommia ja muuta Hollywoodissa. Leffan aihetta ei paljasteta, joten on mahdollista, että mainittujen pelien ideoita yhdistellään. Vuoden 2015 elokuva Pixels noudatti sitä logiikkaa ja floppasi.
Lähde: Deadline

![]() |

Keskustelut (0 viestiä)
Kirjoita kommentti