Tuorein sisältö

Tekoäly voitti: näytelty minisarja Blade Runner 2099 ensimmäisessä trailerissa

Tänään klo 19.45 | Luettu: 271 kertaa | Teksti: Jari Tapani Peltonen


Minisarjaksi kuvailtu Blade Runner 2099 menee tujakat 50 vuotta ajassa eteenpäin, kuten nimi kertoo. 80-luvulla valmistunut ensimmäinen elokuva kertoi vuodesta 2019, joka vaikutti hieman erilaiselta kuin se vuosi, jonka saimme lopulta itse lusia. Vuonna 2017 valmistunut jatko-osa meni vuoteen 2049.

Molempia leffoja kehuttiin ja molemmat floppasivat, joten kyseessä on todellinen kulttisaaga. Tarinaa ovat hiljattain laajentaneet myös animehenkiset sarjat. Saagan pohjana toimii Philip K. Dickin romaani Palkkionmetsästäjä (Do Androids Dream of Electric Sheep?).

2099 kertoo tilanteesta, jossa synteettiset ihmiset eli replikantit ovat niskan päällä. Ne ovat vahvempia ja älykkäämpiä kuin useimmat luomuihmiset. Ne eivät ole robotteja perinteisessä mielessä, mutta minisarja varmasti haluaa kommentoida ajankohtaisia ajatuksia tekoälyn kehityksestä.

Euphoria-tähti Hunter Schafer ja jokapaikanhöylä Michelle Yeoh tähdittävät kahdeksaa jaksoa, joista kaikki julkaistaan Prime Video -palvelussa 25. marraskuuta. Samana päivänä julkaistaan Taru sormusten herrasta: Mahtisormukset -sarjan 3. kauden viimeiset 2 jaksoa (koko kausi julkaistaan 2 viikon sisällä), joten Amazon vakavissaan tahtoo nörttien huomion marraskuun lopussa.


V2.fi | Jari Tapani Peltonen
< The Pitt 1-11: meidä...

Keskustelut (0 viestiä)


Kirjoita kommentti




www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova