Historiallinen elektronisen musiikin ilta saa arvoisensa jatkot - genrensä suuruus lavalla myös jatkoilla!
Huomio; Historiallinen elektronisen musiikin ilta saa arvoisensa jatkot, kun 12. syyskuuta esiintyvän Faithlessin jälkeen ilta jatkuu Helsingin Kaapelitehtaalla aina aamuyöhön asti. Jatkojen pääesiintyjäksi on vahvistunut brittiläinen trance- ja balearic house -legenda Chicane, jonka ikoninen Saltwater-biisi on yksi genren kaikkien aikojen rakastetuimmista klassikoista. Illan toisena esiintyjänä nähdään Suomen elektronisen musiikin kärkinimi Orkidea.
Ilta on historiallinen myös siksi, että Faithlessin Kaapelitehtaan-keikan jälkeen järjestettävät jatkot ovat Suomen kaikkien aikojen suurimmat reivijatkot. Tarjolla on ruoka- ja juomapalvelut sekä mahdollisuus käydä välillä ulkoilmassa hengähtämässä, jotta pidot jatkuvat mahdollisimman mukavasti aamuyöhön saakka. Jatkolippuja on saatavilla myös ilman Faithless-lippua, ja oman Faithless-lipun voi päivittää jatkolippuun myös paikan päällä. Kaikki jatkoliput vaihdetaan rannekkeisiin paikan päälle saapuessa.
Osa Merikaapelihallin tilasta suljetaan, kun Faithless lopettaa klo 22.00, ja avataan jälleen viimeistään klo 23.00. Sillä välin on oiva tilaisuus käydä tankkaamassa Kaapelitehtaalla sijaitsevilla ruoka- ja juomapisteillä.
Huomioithan, että Faithless ei itse esiinny afterpartyilla.
Jatkotapahtumaan julkaistaan vielä lisää artisteja.
Liput myy Ticketmaster.

![]() |

Keskustelut (0 viestiä)
Kirjoita kommentti