Tuorein sisältö

Stam1na paketoi kadonneet vuodet

07.04.2009 klo 11.53 | Luettu: 2566 kertaa | Teksti: J.A. Kaunisto

Lemiläinen metalliyhtye julkaisee Stam1na julkaisee K13V-nimeä kantavan DVD:n 6.5.2009. Kaikkiaan yli viisi tuntia materiaalia sisältävä tupla-DVD tarjoaa laajan katsauksen Stam1nan uran vaiheisiin yhtyeen alkuhetkistä viimeisimmän Raja-albumin jälkimaininkeihin. DVD:n nimi on lyhenne sanoista Kadonneet 13 vuotta, mikä viittaa siihen, että Stam1na-yhtye täyttää ensi kesänä kolmetoista vuotta.

- Kolmen studioalbumin jälkeen oli korkea aika tehdä kunnon DVD-pläjäys ja summata tähän astiset aikaansaannokset. Viimeiset neljä vuotta ovat olleet meidän hulluja vuosia, mutta kaikkiaan bändin kanssa on kuljettu pitkä matka ja kasvettu yhdessä pojista miehiksi ja metallityöläisiksi. DVD:n julkaisu on tietynlainen taitekohta urallamme, ja tämän välitilinpäätöksen jälkeen on hyvä jatkaa tulevaisuuteen, kommentoi Stam1nan laulaja Antti "Hyrde" Hyyrynen.

DVD:n keskeisen osan muodostaa Antti Hyyrysen ohjaama yli puolentoista tunnin mittainen dokumentti, jossa yhtye kertoo omin sanoin tähänastisista vaiheistaan runsaan videomateriaalin avulla.

Kaikkiaan 24 kappaletta käsittävä live-osuus sisältää Jyväskylän Lutakosta taltioituja otoksia vuosilta 2005 ja 2008 eli ensimmäistä ja viimeisintä studioalbumia seuranneilta kiertueilta. Provinssirockista puolestaan on poimittu parhaat palat vuoden 2006 10-vuotisjuhlakeikalta sekä viime kesältä, jolloin Stam1na esiintyi tiettävästi uransa suurimmalle yleisölle jättimäisessä X-Stage-teltassa.

Lisäksi DVD sisältää yhdeksän Stam1nan musiikkivideota, making of -dokumentteja videoiden tekemisestä sekä tietenkin riittävässä määrin Stam1nalle ominaista huumorisisältöä useammalla kielellä.

Stam1na kertoo tarkemmin DVD:n sisällöstä ja tekoprosessista osoitteessa www.stam1na.com/k13v. Samassa osoitteessa on nähtävissä DVD:n trailereita ja näytteitä sisällöstä.

V2.fi | J.A. Kaunisto
< Tunne Kotiteollisuus... Suositun turkulaisbä... >

Keskustelut (1 viestiä)

Jii

08.04.2009 klo 16.19

Siis ihan mahtavaa! Tätä onkin jo odotettu!
lainaa

Kirjoita kommentti




www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova