Tuorein sisältö

Suositun turkulaisbändin loppu kiinnostaa

07.04.2009 klo 12.00 | Luettu: 1517 kertaa | Teksti: J.A. Kaunisto

The Crashin jäähyväiskiertueen toukokuun 15. päivän Helsingin Tavastian keikka varattiin loppuun päivässä. Suuren kysynnän vuoksi bändi on lisännyt klubikiertueeseensa vielä yhden keikan Tavastialle sunnuntaille 17. toukokuuta. Lisäkeikan liput tulevat myyntiin huomenna keskiviikkona 8. huhtikuuta Tiketissä. Muiden kaupunkien keikoille lippuja on vielä saatavilla.

The Crash aloittaa jäähyväiskiertueensa tiistaina 12. toukokuuta Mikkelistä esiintyen samalla viikolla klubikeikoilla Jyväskylässä, Turussa, Helsingissä ja Tampereella. Lisäksi bändi nähdään lavalla Provinssirockissa ja juhannuksen Himos Festivalilla ennen vihoviimeistä The Crash -keikkaa Ruisrockissa sunnuntaina 5. heinäkuuta. The Crashin lopettamispäätökseen on vaikuttanut erityisesti bändin keulahahmon Teemu Brunilan keskittyminen musiikin tekemiseen muille artisteille. Lisäksi muuttuneet elämäntilanteet ovat tehneet bändin jatkamisesta liian vaikeaa.

JÄÄHYVÄISKIERTUE:
Ti 12.5. Mikkeli, Bar ’N’ Night Vaakuna.
Ke 13.5. Jyväskylä, Lutakko.
To 14.5. Turku, Klubi.
Pe 15.5. Helsinki, Tavastia. (loppuunvarattu!)
La 16.5. Tampere, YO-talo.
Su 17.5. Helsinki, Tavastia (lisäkonsertti myyntiin huomenna!)
Su 14.6. Seinäjoki, Provinssirock
La 20.6. Jämsä, Himos Festival
Su 5.7. Turku, Ruisrock

V2.fi | J.A. Kaunisto
< Stam1na paketoi kado... Oscar-kerhon Jar Jar... >

Keskustelut (0 viestiä)


Kirjoita kommentti




V2.fi Instagramissa
www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova