Tuorein sisältö

Tiedostonjakosivusto joutui käräyttämään Metallica-fanin

28.04.2009 klo 12.05 | Luettu: 4981 kertaa | Teksti: J.A. Kaunisto

Ilmainen tiedostonjakopalvelu RapidShare on tietojen mukaan joutunut käräyttämään käyttäjiään musiikkiteollisuuden vaatimuksesta. Saksalainen RapidShare joutuu vastaamaan Saksan tekijänoikeuslakien vaatimukseen, jonka mukaan sisällöntuottajalla ja tekijänoikeuden omistajalla on mahdollisuus oikeuden päätöksellä saada tietoja vaikkapa tiedostonjakopalvelun käyttäjien IP-osoitteista - jos epäillään rikkomusta.

Raporttien mukaan RapidShare olisi joutunut luovuttamaan ainakin yhdelle levy-yhtiölle tietoja käyttäjistään. Asia tuli laajemmin julkisuuteen erään käyttäjän kohdatessa ongelmia viranomaisten kanssa. RapidSharen käyttäjä oli ladannut Metallican Death Magnetic -albumin itselleen päivää ennen virallista julkaisuhetkeä. Metallican levy-yhtiö oli vaatinut RapidSharelta tietoja ja Deutche Telekomin kautta IP-osoite paljasti käyttäjäksi miehen, jonka luokse viranomaiset tekivät myöhemmin tarkastusiskun.

RapidShare on joutunut aikaisemmin oikeuslaitoksen syytösten kohteeksi laittomien latausten johdosta. Lokakuussa 2008 RapidShare määrättiin oikeuden päätöksellä karsimaan ja tarkkailemaan laitonta materiaalia, jota palvelun kautta leviää yhä laajemmalle käyttäjäkunnalle.




V2.fi | J.A. Kaunisto
< Pellavarockin ohjelm... Jenkkibändille korva... >
Keskustele aiheesta

Keskustelut (5 viestiä)

Mikko

Moderaattori

Rekisteröitynyt 30.03.2007

28.04.2009 klo 12.57

RapidShare on kyllä jännittävä palvelu... Mihin muuhun tätä kukaan käyttää kuin pornon ja waren levitykseen? Siinäpä karsivat sitten sisältöään.
lainaa
Raat0

Rekisteröitynyt 11.04.2007

28.04.2009 klo 13.43

Viimeksi kun tarkistin, levyjä latailevat ihmiset eivät ole mitään "faneja".

Mikko kirjoitti:
RapidShare on kyllä jännittävä palvelu... Mihin muuhun tätä kukaan käyttää kuin pornon ja waren levitykseen?

Minä ainakin latailen sieltä lähinnä pätsejä ja modeja.
lainaa
Jeesus

Rekisteröitynyt 24.04.2007

28.04.2009 klo 14.31

Eiköhän ne merkittävimmät käyttötarkoitukset tälle palvelulle ole juurikin nuo jo mainitut, eli siis musiikin/pornon/pelien modien ym levittely.
lainaa
Hauis

Rekisteröitynyt 04.04.2008

28.04.2009 klo 14.40

Raat0 kirjoitti:
Viimeksi kun tarkistin, levyjä latailevat ihmiset eivät ole mitään "faneja".

Mikko kirjoitti:
RapidShare on kyllä jännittävä palvelu... Mihin muuhun tätä kukaan käyttää kuin pornon ja waren levitykseen?

Minä ainakin latailen sieltä lähinnä pätsejä ja modeja.

No siis Mikko on oikeilla jäljillä.. Sen verran helppoa uppia tiedosto sivustolle, tuskin edes tarkistavat tiedoston sisältöä siellä.. Viirukset sun muut waret, pornot siellä lymyilevät.. Suosittelenkin mielummin ostamaan musat ja leffat kaupasta, ei ainakaan tulee sikaa säkissä..
lainaa
Zenrich

Rekisteröitynyt 23.07.2007

28.04.2009 klo 14.55

Helpostihan nuo kiertää, porukat vaan alkaa käyttämään lyhenteitä kuten jo nyt kaikki viksummat siellä tekee...
lainaa

V2.fi Tiktok
www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova