Tuorein sisältö

Yhdysvaltojen katsotuimmat elokuvat 17.-19.8.

20.08.2007 klo 12.56 | Luettu: 1263 kertaa | Teksti: Jari Tapani Peltonen

Ikään kuin vaihteen vuoksi koetan rajoittaa Superbadin hypettämistä, sillä onnistuin samaistumaan erääseen niistä harvoista negatiivisista arvosteluista, joita teiniseksikomedia tänä viikonloppuna sai - tahdon yllättyä positiivisesti lokakuussa, kun elokuva saapuu Suomeen. Kyseessä on joka tapauksessa ensimmäisen American Pien veroinen hitti ja yleisön reaktioista päätellen aiheesta.

Mikä on täydellinen vastakohta tuntemattomien näyttelijöiden "tähdittämälle", aitoudesta ja välittömyydestä kiitellylle nörttiseikkailulle? Miten olisi neljäs ja arvosteluiden mukaan muovisin versio puhkikuluneesta Invasion of the Body Snatchers -kauhutarinasta, päärooleissa Nicole Kidman ja Daniel Craig? Ei ihme, että The Invasion on yhtä iso floppi kuin Superbad on hitti. Elokuvan on ohjannut hampurilainen Oliver Hirschbiegel, joskin leffastudio lopputulosta säikähdettyään palkkasi James McTeiguen (V niinkuin Verikoston ohjaaja, joka on tiukasti Wachowski-veljesten talutusnuorassa) ohjaamaan leffaan ylimääräisiä, isomman mittaluokan kohtauksia.

Sija / Elokuva / Viikonlopun tulos / (Kokonaistulos)

1. Superbad 31,2 milj. $ (31,2 milj. $)
2. Rush Hour 3 21,8 milj. $ (88,2 milj. $)
3. Medusan Sinetti (The Bourne Ultimatum) 19,0 milj. $ (163,8 milj. $)
4. The Simpsons Movie 6,7 milj. $ (165,1 milj. $)
5. The Invasion 6,0 milj. $ (6,0 milj. $)
6. Tähtisumua (Stardust) 5,2 milj. $ (19,1 milj. $)
7. Hairspray 4,3 milj. $ (100,6 milj. $)
8. Underdog 3,6 milj. $ (31,7 milj. $)
9. Harry Potter ja Feeniksin Kilta (Harry Potter and the Order of the Phoenix) 3,5 milj. $ (278,6 milj. $)
10. I Now Pronounce You Chuck and Larry 3,5 milj. $ (110,4 milj. $)

V2.fi | Jari Tapani Peltonen
< Ozzfest kieltää mosh... Criss Angel ei myönn... >

Keskustelut (0 viestiä)


Kirjoita kommentti




V2.fi Tiktok
www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova