Tuorein sisältö

Turkulaispopparin ruokavinkit, muista myös ruoanlaittobisse!

02.07.2009 klo 13.17 | Luettu: 4072 kertaa | Teksti: J.A. Kaunisto

Helsinkiläinen Ravintola Ilves järjestää vielä yhden Rokkimenun. Ensi sunnuntaina Ruisrockissa uransa päättävän The Crashin riveistä tutun turkulaispoppari Teemu Brunilan herkkuja pääsee testaamaan heinäkuun viimeiseen päivään saakka.

alkuruoka:
TAIVAALLINEN HALLOUMISALAATTI 6,90 EUR
Halloumia ja mansikoita

pääruoka:
FLYING FOKKER 13,60 EUR
Grillattua broileria, banaaneja, maapähkinöitä ja chilikermaa

jälkiruoka:
LAPIN KONJAKKI JA KAHVI 6 EUR

Koko menu 24,60 EUR

Teemu Brunilan ajatuksia ruoasta ja ruoanlaitosta:

- Olen nyrkin ja hellan välissä. Meillä on kotona sellainen työnjako, että minä laitan kaikki ruoat, vaimo siivoaa. Ruoanlaitto on perintöä äidiltä, joka on siinä sairaan hyvä. Hänen ruokansa saavat monet ravintolaruoat kalpenemaan.

- Pääruoka on niin tykki setti, ettei sen jälkeen voi kuin nukkua. Sitä syötiin meillä aina kotona kun olin lapsi. Flytande Jacob on alun perin ruotsalainen resepti, joka on saanut nimensä 50-60-luvuilla vaikuttaneen, paljon lentäneen ulkoministerin mukaan.

- Punaista lihaa en ole syönyt opintojeni jälkeen. Poljin aina pyörällä yliopistolle ja pysähdyin usein samoihin liikennevaloihin sikoja läheiselle teurastamolle kuljettavan auton kanssa. Kiljuminen ja haju oli melkoinen, Sitten kerran ruokalassa oli tarjolla kreikkalaisia lihapullia ja tuli vain sellainen tunne, että ei enää tätä.

- Olen legitimoinut itselleni ruoanlaitto-oluen. Ajatus kylmästä huurteisesta kannustaa kokkaamaan. Olen ihan varma, että miehet kokkaisivat useammin jos he löytäisivät ruoanlaittobissen.



V2.fi | J.A. Kaunisto
< Nyt menee jo yli, Ab... YLE:n pomo syyllisty... >

Keskustelut (1 viestiä)

Visse

Rekisteröitynyt 11.04.2007

03.07.2009 klo 12.18

Voi huoh näitä fontteja. Avasin uutisen toivoen turkkilaispopparin ruokavinkkejä...
lainaa

Kirjoita kommentti




www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova