Tuorein sisältö

Indiana Jones ratsastaa viimeisen kerran 2011?

06.07.2009 klo 12.30 | Luettu: 4694 kertaa | Teksti: Jari Tapani Peltonen

Huhut viidennestä Indiana Jones -seikkailusta ovat vahvistuneet viimeisen kuukauden aikana. Joidenkin tahojen mukaan Steven Spielberg on keksinyt elokuvalle tarinan, toisten tahojen mukaan suunnittelu on samassa vaiheessa kuin osan IV ensi-illan jälkeen.

The Insider on viimeisimpänä julkaissut epämääräisen juoru-uutisen. Sivuston lähde kertoo, että 67 pian täyttävä Harrison Ford on yhä kovassa kunnossa ja valmis urakkaan. Lähteen mukaan kuvaukset alkavat aikaisintaan ensi vuonna ja ensi-ilta on aikaisintaan 2011.

Virallista on vain se, että Ford on vanha ja kaikki asianomaiset sarjan luoja George Lucas mukaanlaskien tahtoisivat tehdä vielä yhden episodin. Edellinen osa menestyi huomattavan hyvin, vaikka elokuva oli pettymys suurelle ja äänekkäälle osalle faniyhteisöstä.

Lähde: The Insider

V2.fi | Jari Tapani Peltonen
< Ruisrock kotimaan yk... Gene Simmons lupaa p... >
Keskustele aiheesta

Keskustelut (5 viestiä)

SeppoN

06.07.2009 klo 13.01

Tähtien sodan pilaaminen ei riittänyt, vaan piti saada tärvellä myös Indy. Kiitos Lucas ja Spielberg.
lainaa
a_Sniper

Rekisteröitynyt 20.01.2008

06.07.2009 klo 13.58

Yhdynpä samaan :\
lainaa
Animal

Rekisteröitynyt 25.06.2008

06.07.2009 klo 18.28

Kuka toi paappa on?
lainaa
teebee

Rekisteröitynyt 22.09.2008

06.07.2009 klo 18.43

Nazit takaisin!
lainaa
Justme

06.07.2009 klo 22.21

Toi pappa tais olla vanha Indy Young Indiana Jones sarjasta
lainaa

www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova