Tuorein sisältö

Aitoolla kirkasta juhlamieltä,127. kerta menestys!

07.07.2009 klo 12.13 | Luettu: 2138 kertaa | Teksti: J.A. Kaunisto

Lauantaista maanantaihin vietetyt Aitoon Kirkastusjuhlat olivat järjestyksessään jo 127. Suomen vanhin musiikkitapahtuma on vuosittain houkutellut paikalle paitsi kyläläiset myös naapuripaikkakuntalaiset ja vieraat kaukaisemmilta alueilta. Tänä vuonna järjestäjä, Aitoon VPK, palkittiin Vuoden Huvijärjestäjän pystillä. Alusta alkaen talkoilla kasattu tapahtuma houkutteli paikalle noin 8000 vierasta, joista 3000 rantautui paikalle festivaalin viimeisenä päivänä. Maanantai kruunasi Apulannan ja Klamydian voimin koko tapahtuman.

Aitoon Kirkastusjuhlat ovat perinteisesti olleet rokin, popin ja iskelmän juhlaa. Teeman kantavia nimiä tänä vuonna olivat mm. Apulanta, Yö, Eppu Normaali ja Klamydia alalavalla sekä Frederik, Kari Tapio ja Topi Sorsakoski ja Agents ylälavalla. Retro Diskossa kaivettiin levylaarin parhaimmat helmet esiin ja kansa näytti miten maaseutuhenkisissä juhlissa jorataan kuin viimeistä päivää.

- Tänä vuonna Aitoon Kirkastusjuhlien ohjelmistossa oli erityisen paljon maamme mammuttinimiä. Ohjelmaan oli satsattu runsaasti, jotta joka ikäluokalle ja makuun löytyi tarjottavaa. Maanantai osoittautui tapahtumamme parhaaksi päiväksi, toteaa projektipäällikkö Kari Tuominen.


Kirkastusjuhlat järjestetään ensi vuonna 3.-5.7.2010.

V2.fi | J.A. Kaunisto
< Sikailuvapaa Karjuro... The Wrestler - Paini... >

Keskustelut (0 viestiä)


Kirjoita kommentti




V2.fi Tiktok
www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova