Tuorein sisältö

Ankkarockin ohjelma valmis, tarjolla myös möykkäävä Elvis

14.07.2009 klo 10.22 | Luettu: 2458 kertaa | Teksti: J.A. Kaunisto

Tanskalainen rokkia ja heavya "elvis-metalliksi" yhdistelevä Volbeat sekä kotimaisen raskaan musiikin kärkinimiin kuuluva Stam1na täydentävät Ankkarockin ohjelman. Festivaalin kaikki esiintyjät ovat selvillä ja koko ohjelmisto on valmiina. Ensi viikon alussa Ankkarockin aikataulut julkistetaan festivaalin verkkosivuilla.

Nyt julkistettujen esiintyjien lisäksi Ankkarockin ulkomaisiin vierailijoihin kuuluvat esimerkiksi Cavalera Conspiracy, TV On The Radio, The National, Turbonegro, Testament, Amon Amarth ja New York Dolls. Kotimaisista yhtyeistä Korsossa nähdään muun muassa Tehosekoitin, Eppu Normaali, PMMP, Sonata Arctica ja Apulanta.

Kesän viimeinen suuri rockfestivaali Ankkarock järjestetään perinteiseen tapaan Vantaan Korsossa elokuun ensimmäisenä viikonloppuna 1.-2.8.2009. Festivaalin liput ovat myynnissä Ankkarockin nettisivuilla sekä Tiketin ja Lippupalvelun toimipisteissä kautta maan. Kahden päivän liput maksavat 80 euroa, ja myynnissä on myös 45 euron hintaisia päiväkohtaisia lippuja.


V2.fi | J.A. Kaunisto
< Natalie Portman Marv... Pappa-Jackson haluaa... >
Keskustele aiheesta

Keskustelut (2 viestiä)

Tukkanuotta

14.07.2009 klo 12.41

VolyymiElvis
lainaa
kakkerlak

Rekisteröitynyt 11.04.2007

14.07.2009 klo 13.09

Ois kyl himottanu tonne kun huhujen mukaan Sonata aikoo heittää parit uudetkin biisit tuolla...x_____0 Täytyy viel kattel vaik onki vähän haudattu tsäänssit...
lainaa

V2.fi Tiktok
www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova