Tuorein sisältö

Brittifestari peruttiin yleisen turvallisuuden vuoksi

27.07.2009 klo 13.47 | Luettu: 2487 kertaa | Teksti: J.A. Kaunisto

Brittiläinen Big Green Gathering -niminen "vihreä ja luontoystävällinen" festari piti juhlia kuun vaihteessa Somersetissä Glastonburyn ympäristössä. Viime metreillä festarikävijöiden yleinen turvallisuus asetettiin viranomaisten toimesta kyseenalaiseksi. Festarijärjestäjät eivät pystyneet vastaamaan paikallisviranomaisten vaatimuksiin ja festivaali joudutaan perumaan kokonaan.

Suurimmat ongelmat liittyivät liikennejärjestelyihin. Myös pelot rikollisuudesta olivat osatekijänä paikallisviranomaisten huolelle. Järjestäjille ei jäänyt muuta vaihtoehtoa kuin vapaaehtoisesti luopua tapahtuman järjestämisestä.

Järjestävä taho painottaa, ettei festarialueelle kannata matkustaa. Minkäänlaista kitkaa viranomaisten kanssa ei kaivata. Järjestävä taho ei halua nähdä festarialueella mielenilmauksia festarin peruuntumisen johdosta.

Vihreästi ja elämänmyönteisesti ajatteleva The Big Green Gathering ei ole musiikkifestari, mutta siellä kuullaan paljon musiikkia. Tapahtuman järjestäjien mukaan BGG on ihmisille, jotka ajattelevät terveyttä, luontoa, ympäristöä ja lastemme tulevaisuutta - yleensä elämää.







V2.fi | J.A. Kaunisto
< Käytännön infoa Mado... Syksy tuo uuden Viik... >

Keskustelut (1 viestiä)

Riemuliemi

27.07.2009 klo 14.25

Miten ihmeessä viranomaiset heräsivät viime hetkellä? Olikohan tässä tarkoituksena, ettei festaria saa järjestää? Oikein hoidettuna viranomaiset kertovat vaatimuksensa, eivätkä niitä sitten muuta.
lainaa

Kirjoita kommentti




www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova