Tuorein sisältö

Suomi-ilmiö ylitti odotukset

16.08.2009 klo 19.36 | Luettu: 3658 kertaa | Teksti: J.A. Kaunisto

Toista kertaa järjestetty Suomi-ilmiö -konsertti keräsi lauantaina yli 5000 rockin ystävää Oulun Raksilan messualueelle. Edellisen kerran vuosi sitten elokuussa järjestetyn konsertin tapahtumapaikkana toimi Tampereen Ratinan stadion. Nyt konsertti oli tuotu pohjoisemmaksi, Ouluun aivan uudelle tapahtuma-alueelle.

Suomi-ilmiö -konkari, kummassakin konsertissa esiintynyt, ja koko tapahtuman nimibiisin aikanaan tehnyt Eppu Normaali, sinetöi Oulun massatapahtuman parituntiseen nostalgiseen suomirockin hittikimaraan. Iltaa Suomi-ilmiö -konsertissa edelsi Tehosekoittimen jäähyväiskiertueen päätöskeikka, Egotripin takuuvarma pop-iloittelu sekä Stellan kesän viimeinen veto. Pääosin poutainen sää kruunasi kattauksen.


Tapahtuman tuottaja Riki Huhtala oli tyytyväinen niin yleisömäärään kuin koko konsertin järjestelyihin. "Oli mukava huomata, että Oulun tapahtumatiiviin viikonlopun aikana yli 5000 ihmistä saapui Suomi-ilmiöön. Kävijäodotuksemme jopa ylittyi. Tapahtuma-alue, Raksilan messuaukio, oli ensi kertaa käytössä ja sen toimivuus konserttipaikkana osoittautui erittäin hyväksi. Kaikki meni nappiin, joten en näkisi mahdottomana tapahtumiemme järjestämisen täällä jatkossakin."


Tuottajan ja turvallisuuspäällikkö Ari Kuuselan mukaan tapahtuma sujui rauhallisesti ilman järjestyshäiriöitä.

V2.fi | J.A. Kaunisto
< Jalometalli julkisti... District 9:n vakavat... >

Keskustelut (2 viestiä)

Bladekill

Rekisteröitynyt 07.08.2007

16.08.2009 klo 21.42

Mietinkin, että amiksetko ne taas tuossa pyörivät paukuttelemassa subbareitaan, mutta mölinä kuuluikin raksilan suunnasta...
lainaa
Minna

17.08.2009 klo 11.28

Hyvä oli tapahtuma, mutta anniskelualue ei loppuillasta toiminut. Juomaa piti jonottaa yli 20 min. Mutta eipähän tullut krapulaa:)
lainaa

Kirjoita kommentti




V2.fi Tiktok
www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova