Tuorein sisältö

SIG hakee oikeutta kansanedustajien kautta

14.09.2009 klo 16.53 | Luettu: 1952 kertaa | Teksti: J.A. Kaunisto

Raisiolainen popyhtye SIG jatkaa taistelua edesmenneen solistinsa Matti Inkisen puolesta.

Tampereen kihlakunnansyyttäjä Kari Frilander totesi pari viikkoa sitten poliisin olevan syytön tietovuotoon, jonka ansiosta lehtiin päätyi tietoa Inkiseen kohdistuvasta rikoksen esitutkinnasta. Nyt SIG-yhtyeen jäsenet lähestyvät kansanedustajia ja mm. oikeusministeriä sekä poliisiylijohtajaa saadakseen asiaan selvyyttä.

- Haluamme tietää (myös omaiset) miten meidän tulee edetä? Tietovuodosta ei ole näyttöä, oikeusprosessia ei lain mukaan voi viedä loppuun asti, Seiskan toimittajaa ei saada kertomaan tietolähdettään...

- Viimeiset kuukaudet ovat olleet tosi raskaita ja painostus myös meitä kohtaan on kova. Välillä olemme kaikki pedofiilejä, useasti meitä painostetaan myös tekemään toimenpiteitä Matin syyttömyyden todistamiseksi. Ilmapiiri asian ympärillä on painostava ja haluamme totta kai tuoda Matin syyttömyyden esiin. Tuntuu vain siltä että ovet sulkeutuvat ympärillämme. Miten siis voimme edetä asiassa?

Raisiolainen kansanedustaja Marjaana Koskinen on jättänyt eduskunnan puhemiehelle kirjallisen kysymyksen, missä puidaan Matti Inkisen tapausta. Koskinen kysyy, miten on mahdollista, että joukko poliisiviranomaisia on "voinut vuotaa" esitutkintamateriaalia lehdistölle, eikä kihlakunnansyyttäjä (Kari Frilander) pysty selvittämään asiaa? (Asiasta uutisoi lauantaina ainakin Turun Sanomat).




V2.fi | J.A. Kaunisto
< Jenkkibändin uutuusa... Rammstein julkisti l... >

Keskustelut (0 viestiä)


Kirjoita kommentti




www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova