Tuorein sisältö

Alavuden jytäorkesteri julkaisee sydänääniä

15.09.2009 klo 15.23 | Luettu: 1754 kertaa | Teksti: J.A. Kaunisto

Legendaarinen Kolmas Nainen julkaisee uutuusalbuminsa lokakuun 7. päivä. Albumi kantaa nimeä Sydänääniä ja siltä lohkaistu kakkossinkku Mitä tapahtuu lähtee radioille tällä viikolla.

Bändi äänitti albumin menneenä kesänä Helsingissä ja Alavudella, viimeistely suoritettiin Helsingin Finnvoxilla Mika Jussilan ja Mikko Karmilan toimesta.

- Ja kun me oltiin soiteltu noita tuttuja biisejämme jo aika monta vuotta, vaikkakin harvakseltaan, oltiin vähitellen kypsytty ajatukseen, että voitaishan me saattaa aina silloin tällöin putkahtaneita uusia biisintynkiä ihan valmiiseen muotoonkin. Niin me sitten huomattiin niitä kertyvän jopa niin, että oli aika tehdä uusi levy! Edellisestä olikin jo viisitoista vuotta. Alettiin hommiin ja nyt, kun albumi on viimein valmis, vaikuttaa siltä, että bändi jatkaa siitä mihin aikoinaan seisahtui: Kehittyy levy levyltä ulottaen taiteellisia lonkeroitaan ties minne. Ydinpuu ja pääjuuri ovat ilmeisesti yhä terveet, kun versot noin vihannoivat, toteaa Pauli Hanhiniemi.

Tänä syksynä Kolmas Nainen lähtee kiertueelle joka vie bändin seuraaville paikkakunnille:

28.10. Helsinki, Tavastia
29.10. Helsinki, Tavastia (LOPPUUNMYYTY)
04.11. Jyväskylä, Lutakko
05.11. Mikkeli, Bar’n Night Vaakuna
06.11. Tampere, Pakkahuone/klubi11

07.11. Turku, Konserttitalo
11.11. Kuopio, Puijonsarvi
12.11. Oulu, Tähti
13.11. Seinäjoki, Rytmikorjaamo (LOPPUUNMYYTY)
14.11. Seinäjoki, Rytmikorjaamo
20.11. Jämsä, Himos-areena

www.myspace.com/3nainen

V2.fi | J.A. Kaunisto
< Chinese Democracy Wo... Hancock-ohjaajalta l... >

Keskustelut (0 viestiä)


Kirjoita kommentti




V2.fi Instagramissa
www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova