Tuorein sisältö

Pysäyttäkää painokoneet: Uwe Boll menetti maineensa!

03.10.2009 klo 15.44 | Luettu: 23342 kertaa | Teksti: Jari Tapani Peltonen

Uwe Bollin uusi elokuva Rampage on kiertänyt elokuvajuhlia ja hämmentänyt kriitikoita olemalla katsomisen arvoinen. Rampage kertoo nuoresta miehestä, joka päättää ratkaista yhteiskunnan ongelmat lähtemällä ampumaan ihmisiä.

Film.comin vannoutunut Boll-vihaaja kirjoittaa, että Rampagen myötä Bollista on tullut energinen, oikea, rehellinen elokuvaohjaaja. Bollilla on jotain sanottavaa amerikkalaisesta mielentilasta ja sanoma tulee ilmi vilpittömästi. Rampage on pelottava ja paikoin hauska satiiri; erittäin hyvä elokuva.
- Film.com

Film School Rejects raportoi, että Boll ei välttämättä käännytä pahimpia vihaajiaan, mutta että ohjaaja on tehnyt toista kertaa urallaan sairaan, väkivaltaisen ja hauskan elokuvan. Rampage ei ole kömpelö, ei halpa, eikä tahattoman koominen, vaan intensiivinen ja kekseliäs. Kouluarvosana: C.
- Film School Rejects

IGN ei ole vakuuttunut. Sivusto myöntää, että Rampage saattaa olla Bollin teknisesti vaikuttavin ohjaus, mutta kutsuu sitä moraalittomaksi ja ontoksi. Musta huumori ei vedonnut arvostelijaan. Arvosana: 3/10.
- IGN Movies

Slashfilm kuvailee, ettei Rampage ole hieno elokuva, mutta puutteistaan huolimatta aivan käypäinen sellainen, eikä ainoastaan verrattuna Bollin aiempaan tuotantoon. Rampage on mitä Postalin olisi pitänyt olla: vihainen, sadistinen, häiriintynyt ja hauska elokuva, joka pääsee katsojan ihon alle. Rampage on kuin Grand Theft Auto oikeilla ihmisillä, eikä elokuva sano suoraan, mitä katsojan pitäisi tästä ajatella. Arvosana: 7/10.
- Slashfilm

Quiet Earth tulkitsee, ettei Rampage klorifioi väkivaltaa. Filmi onnistuu sukeltamaan pimahtaneen päähenkilön mielenmaisemiin: ammuskelijalle loputon ammuskelu on vain velvollisuus. Kriitikon mukaan Rampage käyttää taide-elokuvien keinoja kuten käsivarakuvausta osuvasti kuin mikä tahansa teos. Arvosana: 9/10.
- Quiet Earth

Traileri:

V2.fi | Jari Tapani Peltonen
< Spore-pelistä tietok... Jenkkirokkarin kauhe... >

Keskustelut (26 viestiä)

Evoxia

03.10.2009 klo 16.25

Ilmasto lämpenee, maailmat on sodassa ja UWE BOLLILTA tulee hyvä elokuva?! Maailmankirjat ovat sekaisin.
End of ze world und stuff
lainaa
Protec

Rekisteröitynyt 26.09.2007

03.10.2009 klo 17.07

Kyllä itse tykkäsin uwen Farcrystä ja Postalista. Vaikka ne ei mitään maailman parhaita leffoja olleetkaan niin mielestäni parempia kuin moni muu tusinatuote leffa. Ei ainakaan huonompi voi olla kuin Transformers 2. En tiedä. Mitä enemmän katson tuota tätä traileria sitä enemmän tekee mieli nähdä tämä. Tästä saisi tehtyä jo hienon pelinkin.
lainaa
Bladekill

Rekisteröitynyt 07.08.2007

03.10.2009 klo 17.49

Aika brutaalin ja säälimättömän näköistä menoa trailerissa. Jos Uwe on tosiaan saanut edes kohtalaisen leffan julkaistua niin voisi tuon melkein katsoa.
lainaa
s0le

Rekisteröitynyt 27.09.2009

03.10.2009 klo 18.36

kukkahattutädit pelaavaat koulu ammuskelu-korttinsa ja tätä filmiä ei nähdä Suomessa ;D
lainaa
Aasi-

Rekisteröitynyt 01.07.2009

03.10.2009 klo 18.38

On kyllä uskomatonta. Farcry ja Postal oli aivan järkyttävää skeidaa..Farcryn katoin sen takia kun Anthony Bourdain on siinä tosi pienessä sivuroolissa :D Mutta että katsomisen arvoinen leffa Bollilta? Ikään en ois uskonu. Sama kun Matti Vanhanen oiskin rehellinen mies! USKOMATONTA!
lainaa
Snowie

03.10.2009 klo 18.51

Mitäs helvettiä? Uwe Boll + hyvä elokuva? Does not compute!
lainaa
Cell

Rekisteröitynyt 15.08.2009

03.10.2009 klo 19.19

Arvosteluin ja trailerin perustella tästä tulee Uwe Bollin paras leffa!
lainaa
OldHorny

Moderaattori

Rekisteröitynyt 11.10.2007

03.10.2009 klo 19.27

Postalista diggasin helvetisti. Muut Bollin leffat ovatkin olleet sitten skeidaa mutta tämä näyttää trailerinsa perusteella loistavalta.
lainaa
Soliiz

Rekisteröitynyt 19.09.2008

03.10.2009 klo 22.48

Ensin Suomi voittaa euroviisut ja sit Uwe tekee kohtalaisen hyvän elokuvan... Star Warssia lainaten " I have bad feeling about this"
lainaa
Boxlos

03.10.2009 klo 22.49

se että tästä tulee bollin paras leffa ei todellakaan vaadi mitään ihmeitä... jos koko elämänsä suoltaa paskaa ni kai se nyt joskus osuu ja uppoo...

sitten taas kymmenen vuotta shittiä....
lainaa
Evoxia

04.10.2009 klo 00.40

Tuota elokuvan taglineä miettien niin kyllä, olen joskus miettinyt että jonkun pitäisi alkaa siivoomaan maailmaa välillä.. Mutta yleensä ajattelen että rikollisista eikä ihan viattomista siviileistä. Vai ajattelinko? *grin*
lainaa
Killbourne

Rekisteröitynyt 21.06.2008

04.10.2009 klo 01.01

vaikka uwe tekisi 20 hyvää elokuvaa, voittaisi 5 oscaria sekä 3 golden globea, ei se pelasta sitä paskaläjää mitä miehen ura on tähän asti ollut. Ja koko mieskin on pelkkä paskaläjä perkele. En suostu katsomaan edes traileria saatana.
Tämän kirosanoja sisältävän tekstin on aiheuttanut Dungeon siege: the fucks tale
lainaa
TollotXbotit

04.10.2009 klo 05.40 1 tykkää tästä

Lapset vauhkoaa jostain elokuvasta ja ohjaajasta jota ei ole pakko kommentoidan millään tavalla.

Postal oli huippu.
lainaa
Pkunk

Rekisteröitynyt 08.08.2007

04.10.2009 klo 06.53 1 tykkää tästä

TollotXbotit kirjoitti:
Lapset vauhkoaa jostain elokuvasta ja ohjaajasta jota ei ole pakko kommentoidan millään tavalla.

Tässä on pakko olla samaa mieltä. Uwe Boll OMG, Uwe Boll OMG, Uwe Boll OMG jne.

Tuolta rapakon takaa tulee vuodessa kymmenittäin saman budjetin töyhkää (ja huonompaa), mutta niillä ei ole takana "OMG UWE teki sen taas" naperolaumaa mainostamassa.

"voi siis niin q kauheet q Uwe teki taas pelileffan.byää byää"
lainaa
Belew

04.10.2009 klo 07.38

Evoxia kirjoitti:
Tuota elokuvan taglineä miettien niin kyllä, olen joskus miettinyt että jonkun pitäisi alkaa siivoomaan maailmaa välillä.. Mutta yleensä ajattelen että rikollisista eikä ihan viattomista siviileistä. Vai ajattelinko? *grin*

Leffa on nimenomaan satiiri idiooteista, jotka haluvat leikkiä jumalaa. Kannattaisi sunkin aloittaa maailman "siivoaminen" ihan vain itsestäsi.
lainaa
Execta

Rekisteröitynyt 10.04.2007

04.10.2009 klo 11.09

STOOP TEH PREZZEESH!!1
lainaa
Tzi

04.10.2009 klo 11.15

@Pkunk: Joo, ei välttämättä olekaan mutta Uwe Boll on siinä mielessä erikoistapaus, että se on tehnyt aikaisemmin pelielokuvia (joita ei tosiaan tehdä "koko ajan") ja ne on kaikki ollut huonoja ja tämän takia se on saanut julkisuutta. Nyt kun se sitten tekee kohtalaisen elokuvan niin on se varmaan ihan asiallistakin ihmetellä. :)
lainaa
Mark-z

Rekisteröitynyt 21.01.2008

04.10.2009 klo 12.16

Uwe Bollin Tunnel Rats ei myöskään ollu kaikkein paskin leffa ikinä.
lainaa
Cell

Rekisteröitynyt 15.08.2009

04.10.2009 klo 12.23

Mark-z kirjoitti:
Uwe Bollin Tunnel Rats ei myöskään ollu kaikkein paskin leffa ikinä.

Itse asiassa yllättävän hyvä elokuva tuo Tunnel Rats.
lainaa
Demonoid

Rekisteröitynyt 13.08.2007

04.10.2009 klo 15.36 2 tykkää tästä

Minusta Uwe Bollin leffat ovat ali-arvostettuja, nähden rahoituksen määrään ja niin edelleen, ne ovat kelpo leffoja. ainakin parempia kuin perinteiset summer blockbuster-paskat (AKA. Hancock, I robot, Mr & Ms. Smith, Transformers jne.)
lainaa
Dekonega

Rekisteröitynyt 28.07.2009

04.10.2009 klo 18.31

Jaahas... tästä sitten varmaan seuraava elokuva peltoselle arvosteltavaksi... :)

Edirol: Ei kukaan, ei edes apinat tee jotain niin pitkään niin huonosti etteivätkö he lopulta oppisi jotain tekemästään asiasta ja kehittyisi paremmiksi. Kysymyshän Bowellin uusimmassa elokuvassa ei ole siitä onko tyyppi oikeasti onnistunut tuottamaan mestariteoksen vaan pystyykö hän jatkamaan samalla tasolla tuottaen toisia yhtä tasokkaita ja toimivia elokuvia. Vai onko kyseessä jo vakiintunut viidakon sananlasku joka menee, että "taidehan on paskaa, ja mitä paskempaa se on, sitä enemmän sitä kriitikot ylistävät". :P
lainaa
Järvinen

05.10.2009 klo 14.05

Dekonega kirjoitti:
Jaahas... tästä sitten varmaan seuraava elokuva peltoselle arvosteltavaksi... :)

Peltonen syöttää sen tuttuun tapaan arvosteluohjelmaansa josta pullahtaapi tähtöset: ((new Random()).nextInt(5)).toString();
lainaa
Zx-4

Rekisteröitynyt 19.07.2007

05.10.2009 klo 15.57

Vaikuttaa aivan käsittämättömän viihdyttävältä elokuvalta.
lainaa
MJR

01.06.2010 klo 13.33

Evoxia kirjoitti:
Tuota elokuvan taglineä miettien niin kyllä, olen joskus miettinyt että jonkun pitäisi alkaa siivoomaan maailmaa välillä.. Mutta yleensä ajattelen että rikollisista eikä ihan viattomista siviileistä. Vai ajattelinko? *grin*

Kommenteissa Boll väittää, että elokuva ei olisi saanut inspiraatiota Kolumbinesta, koska hänen päähenkilönsä ei olisi ollenkaan hullu vaan olisi tietoinen kaikesta tekemisistään. Katsottuani typeryyttäni tämän elokuvan voin sanoa että päähenkilön tekemisistä päätellen hän ei ole vain hullu, mutta myös ääliömäisen sadistinen idiootti. Ja Evoxia jos olet tosissasi tuosta mitä sanoit et eroa elokuvan päähenkilöstä millään tavalla, näin ollen suosittelen menemään hoitoon. Jos tuo oli vitsi on se äärimmäisen huono sellainen.
lainaa
Käytäpäätäs

23.07.2010 klo 02.35

MJR kirjoitti:

ei se ihmisestä hullua tee jos rupeaa muita tappamaan ja ääliömäinen ja sadistinen idiootti ei todellakaan ole. rupeas ite miettimään mitä pääs sisäl pyörii, sama homma jokaisella mut kukaan ei tee mitään ja miksi? koska on olemassa laki jonka laati ihminen ja kukaan ei halua rangaistusta. nykyään lain antamaa rangaistusta pelätään yhtä paljon kuin kuolemantuomiota ennen. ja miksi laki on olemassa? että heikot pystyisivät elämään ilman pelkoa että joku tulee ja vie kaiken. mutta entä jos lakeja ei olisi ikinä tehty? jos vain vahvat olisi vieny kaiken? silloin ei olisi heikkoja ihmisiä, ei olisi keksitty mitään muotisairauksia kuten masennusta, alkoholismia jne. jos et osaa ite pitää ittestäs huolta niin mätäne pois. tälläkin hetkellä on jossain elämäänsä tyytyväisiä ihmisiä jotka ottaa sen mitä tarvii ja jättää kaiken muun rauhaan. mistä vitun lähtien on tarvittu omistaa niin saatanasti kaikkea turhaa paskaa? anna jokaiselle oma talo, sänky, vaatteet ja ruokaa pöytään, tarviiko sitä muuta enää? koko maailma voi haistattaa pitkän vitun sen rahansa kanssa. voi hirvitys jossai on joku sota öljyst ja sekin vain sen takia et jotkut kusipäät haluavat kaiken itelleen lisää rahaa sotimista yms. varten. voi kamala joku kuolee nälkää jossain ja sekin sen takia et joku vitun valopää meni keksimään et hei, otetaa sellanen asia käyttöön ku raha ja vain sillä voi saada itelleen kaiken tarpeellisen. saatana antakaa niil vitun kenialaisil luvat tehä mitä haluaa ni ei tarvii kärsii nälkää.
Äläkä tule yhtään mjr selittelemään kuin sairait toiset ihmiset on ku sutki on kasvatettu käyttäytymään ja ajattelemaan tietyllä tavalla. kokeiles vaihteeks käyttää oikeasti niit aivosolujas ja rupea miettimään tosissas miks ihmisel on ongelmia.
lainaa
Käytäpäätäs

23.07.2010 klo 02.51

Käytäpäätäs kirjoitti:

ja tässähän ei tarkoitettu et se tappaminen olisi ainut oikea vaihtoehto vaan sitä että maailma alkaa tosiaan olemaan täynnä kusipäitä
lainaa

Kirjoita kommentti

V2.fi Tiktok
www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova