Tuorein sisältö

Jenkit terapian tarpeessa paranormaalin toiminnan vuoksi

12.10.2009 klo 13.40 | Luettu: 2854 kertaa | Teksti: Jari Tapani Peltonen

Romanttinen komedia Lomaterapiaa oli viikonlopun katsotuin elokuva Yhdysvalloissa. Kriitikot eivät tykänneet. Vince Vaughnin tähdittämää tekelettä on kuvailtu muun muassa köyhemmäksi kuin komediasarjan jaksoa, kuin kotivideoksi ja veteläksi tekosyyksi, jolla Vaughn ja kumppanit pääsivät lomailemaan aurinkoon. Käsitteet "Vuoden huonoin elokuva" ja "Kultainen vattu -ehdokas" on mainittu.

Viikonlopun todellinen menestystarina on kummitustaloleffa Paranormal Activity. 11 000 dollarilla tehdyn ja 159 teatterissa esitetyn (muiden top-10-elokuvien kopiomäärät lasketaan tuhansissa) kauhuelokuvan näytökset käytännössä myytiin loppuun. Valvontakamerakuvaan nojaava elämys on vedonnut kansaan ja kriitikoihin. Jälkimmäisten mukaan piinaavaa tunnelmaa onnistutaan rakentamaan hyvin pienellä vaivalla ja muutamat kohokohdat tekevät filmistä jotain erityistä. Paranormal Activity on niinkin pieni tekele, että se aiottiin alunperin kuvata uudestaan oikealla rahalla. Leffa on ollut kulttihitti siitä saakka, kun se muutamaan teatteriin eksyi.

Viikonlopun katsotuimmat elokuvat Yhdysvalloissa:

Sija / Elokuva / Viikonlopun tulos / (Kokonaistulos)

1. Lomaterapiaa (Couples Retreat) 35,3 milj. $ (35,3 milj. $)
2. Zombieland 15,0 milj. $ (47,8 milj. $)
3. Cloudy With a Chance of Meatballs 12,0 milj. $ (96,3 milj. $)
4. Toy Story 3D & Toy Story 2 3D 7,7 milj. $ (22,7 milj. $)
5. Paranormal Activity 7,1 milj. $ (8,3 milj. $)
6. Surrogates - sijaisrobotit (Surrogates) 4,1 milj. $ (32,6 milj. $) - arvostelu
7. The Invention of Lying 3,4 milj. $ (12,3 milj. $)
8. Whip It 2,8 milj. $ (8,8 milj. $)
9. Capitalism: A Love Story 2,7 milj. $ (9,1 milj. $)
10. Fame 2,6 milj. $ (20,0 milj. $)

V2.fi | Jari Tapani Peltonen
< Saako Michael Jackso... Mooses pistää haisem... >

Keskustelut (2 viestiä)

kurtsi

Rekisteröitynyt 09.11.2008

12.10.2009 klo 22.27

Mahtaakohan tuo Paranormal Activity tulla Suomeen?
lainaa
Jari-Pee

Moderaattori

Rekisteröitynyt 30.03.2007

12.10.2009 klo 22.42

Ainakin Helsinkiin, jos olen oikein ymmärtänyt.
lainaa

Kirjoita kommentti




V2.fi Tiktok
www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova