Tuorein sisältö

Rammstein liian rankkaa, Saksassa uudelle albumille rajoituksia ja K18-leima

10.11.2009 klo 09.39 | Luettu: 5020 kertaa | Teksti: J.A. Kaunisto

Billboard.com kertoo Rammsteinin tuoreen albumin Liebe ist Für Alle Dan joutuneen kotimaassaan viranomaisten hampaisiin. Viranomaiset ovat kieltäneet albumin julkisen mainostamisen tai esillä pitämisen saksalaisissa kaupoissa.

Syynä ovat (viranomaisten mukaan) lapsille sopimaton materiaali, jota kuvataan jopa sanoilla "sadistinen/masokistinen". Viranomaisten korvaan on varsinkin särähtänyt Ich tue Dir Weh (I Want to Hurt You) -niminen biisi, joka on vähintäänkin arveluttava ("Bites, kicks, heavy blows, nails, pincers, blunt saws - Tell me what you want"). Myös levyn kannessa patsasteleva kitaristi Richard Kruspe alaston ja maskilla kasvonsa peittänyt nainen jalkojensa juuressa on liikaa.

Luonnollisesti arvostelua saa osakseen myös härski sinkkubiisi Pussy, jonka video on silkkaa pornoa. Pussy saattaa kannustaa nuoria suojaamattomiin seksihetkiin AIDSista ja muista sukupuolitaudeista välittämättä. Virallisesti Pussy ei kuitenkaan ollut syynä albumin kärsimiin kieltotoimenpiteisiin.

Toimenpide merkitsee, ettei alle 18-vuotias voi ostaa liikkeestä Rammsteinin tuoretta albumia.

Billboardin albumilistalla levy aloitti listapaikalta 13. Saksassa, Suomessa, Sveitsissä, Itävallassa, Tanskassa ja Tsekissä Rammsteinin tuore rieska on saavuttanut kärkisijan. Myös Ranskassa, Ruotsissa ja Belgiassa levy on yltänyt kolmen kärkeen.



V2.fi | J.A. Kaunisto
< Superprojekti Grohl/... Brittiräppäri uhkail... >
Keskustele aiheesta

Keskustelut (5 viestiä)

Slayer

10.11.2009 klo 10.33

"Pussy saattaa kannustaa nuoria suojaamattomiin seksihetkiin AIDSista ja muista sukupuolitaudeista välittämättä."

Se että laulaa panemisesta ei tarkoita suojaamattomaan seksiin kannustamista vaikka asiaa ei erikseen mainittaisikaan. Toimittaja voisi höllentää kukkahattunsa narua.
lainaa
Chemus

Rekisteröitynyt 26.01.2008

10.11.2009 klo 11.18

Slayer ei ilmeisestikään kuulu sivuston vakiokävijöihin, sillä muuten tietäisi, että tällä sivustolla on kukkahatut hyvin kaukana.. Joten todennäköisesti tämä kommenttikin menee kuuroille korville.

En liene täysin väärässä, jos veikkaan että kyseisessä kohdassa lainattiin viranomaistiedotetta? Vaihtoehtoisesti tämä oli vain spekulointia, miksi videota arvostellaan.
lainaa
Slayer

10.11.2009 klo 13.47

Chemukselle: Itseasiassa suhteellisen usein täällä vierailen, vinkkinä vain toimittajalle että mikäli kyseessä on tiedotteessa ilmaistu mielipide, sen ilmaisemiseen löytyy erinäisiä äidinkielellisiä keinoja.

Muulloin viesti vaikuttaa siltä kuin kyseessä olisi toimittajan oma mielipide. Uutisen ulkoasun olisi hyvä olla sellainen että veikkaaminen jää minimiin.
lainaa
Makko

10.11.2009 klo 15.44

''Ich tu Dir Weh'' tarkoittaa kylläkin satutan sinua/ teen sinulle kipeää. Suosittelen saksan opiskelemista.
lainaa
Kokkonen

10.11.2009 klo 16.07

Voihan torstai. Kolmevuotiaskin ymmärtää sarkasmia, miksi te ette?
lainaa

www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova