Tuorein sisältö

Vaatimaton alku mutta kiitosta uudelle Disney-piirretylle

14.12.2009 klo 00.10 | Luettu: 2783 kertaa | Teksti: Jari Tapani Peltonen

Prinsessa ja sammakko oli viikonlopun katsotuin elokuva Yhdysvalloissa kohtalaisella tuloksella. Disneyn ensimmäinen käsinpiirretty musikaali yli kymmeneen vuoteen tienasi kolmen päivän aikana reilut 25 miljoonaa dollaria eli suunnilleen saman summan kuin Bolt, joka on edellinen animaatio hiiritalon legendaarisimmalta osastolta Walt Disney Animation Studios. Kriitikot ovat pitäneet teosta lämminhenkisenä, kauniina ja kaiken kaikkiaan oivana perillisenä Disneyn klassikoille. Varsinainen kritiikki on keskittynyt elokuvan yllätyksettömyyteen.

Kehuja, joskaan ei vuolaita sellaisia on saanut myös urheiludraama Invictus. Clint Eastwoodin ohjaustyö kertoo Etelä-Afrikan presidentin Nelson Mandelan yrityksistä yhdistää kansaa rugbyn avulla. Kriitikoiden mukaan kyseessä on laadukas urheiluelokuva, mutta loppujen lopuksi tavanomainen sellainen, joka ei nostattele niin ylväitä fiiliksiä kuin se ehkä tahtoisi. Morgan Freemanin ja Matt Damonin näyttelystä ja/tai heidän hahmojensa syvällisyydestä ollaan oltu montaa mieltä.

Viikonlopun katsotuimmat elokuvat Yhdysvalloissa:

Sija / Elokuva / Viikonlopun tulos / (Kokonaistulos)

1. Prinsessa ja sammakko (The Princess and the Frog) 25,0 milj. $ (27,9 milj. $)
2. The Blind Side 15,5 milj. $ (150,2 milj. $)
3. Invictus 9,1 milj. $ (9,1 milj. $)
4. Twilight - Uusikuu (The Twilight Saga: New Moon) 8,0 milj. $ (267,4 milj. $) - arvostelu
5. Saiturin joulu (A Christmas Carol) 6,9 milj. $ (124,5 milj. $) - arvostelu
6. Brothers 5,0 milj. $ (17,4 milj. $)
7. 2012 4,4 milj. $ (155,3 milj. $) - arvostelu
8. Old Dogs 4,4 milj. $ (40,0 milj. $)
9. Armored 3,5 milj. $ (11,7 milj. $)
10. Ninja Assassin 2,7 milj. $ (34,3 milj. $)

V2.fi | Jari Tapani Peltonen
< Irlannin Euroviisu l... Päivitys syöpäsairaa... >

Keskustelut (2 viestiä)

Evoxia

14.12.2009 klo 00.51

Olen hieman kaivannutkin näitä vanhoja kunnolla tehtyjä piirrettyjä eikä mitään animaatioschaibaa.. pitääpi käydä tarkastamassa :)
lainaa
Burbeting

Rekisteröitynyt 07.12.2007

14.12.2009 klo 16.49

Täytyy katsastaa tämä. Vanhat piirretyt ovat olleet aina minusta jotenkin parempia kuin Pixarin teokset (Vaikka Pixarinkin leffat ovat yleensä ehdotonta AA luokkaa)
lainaa

Kirjoita kommentti




www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova