Tuorein sisältö

Heavy metal halutaan uskonnoksi Britanniassa

19.01.2010 klo 09.45 | Luettu: 12520 kertaa | Teksti: J.A. Kaunisto

Heavy metal pitäisi nostaa uskonnon asemaan. Ainakin legendaarisen raskaan rockin orkesteri Saxonin nokkamies Biff Byford on sitä mieltä.

Metal Hammer -musalehti on julkistanut kampanjan nimeltään metal Britannia, jonka tavoitteena on saada raskaan rockin fanit ottamaan virallisesti "uskonnokseen" heavy metallin.

Vuonna 2001 yli 390 000 brittiä ilmoitti uskonnokseen "Jedin" viitaten Tähtien Sota -leffoihin. Niinpä Jedi oli Britannian neljänneksi suurin "uskontokunta" vuonna 2001! Tottakai heavy metallille kuuluu vastaava asema...

- Heavy metal on enemmän tai vähemmmän syntyjään Britanniasta, joten sitä on varmaan meidän geeniperimässämme. 1980-luvun alussa meillä oli valtava määrä hienoja bändejä, jotka olimme kuin samaa kerhoa. Miksi kutsuimmekin itseämme, joko heavy rockiksi tai heavy metalliksi, sillä ei ollut merkitystä. Yli miljoona brittifania oli meidän tukenamme ja nyt se tapahtuu jälleen. Heavy Metallin nostaminen uskonnon asemaan on hieno merkki kapinasta, toteaa Biff Byford.

Metal Hammerin suunnalta hehkutetaan heavy rockin kasvaneen merkittäväksi kulttuuri-instituutioksi ja maailmanlaajuiseksi ilmiöksi Black Sabbathin ensilevystä alkaen - 40 vuotta sitten. Jos Jedi pystyy siihen, miksi eivät metallipäät!




V2.fi | J.A. Kaunisto
< Kuuntele ja äänestä ... Paranormal Activity ... >

Keskustelut (8 viestiä)

Finski

Rekisteröitynyt 09.12.2009

19.01.2010 klo 14.45

Liittyisin!
lainaa
Luokkavihollinen

19.01.2010 klo 14.53

Kampanja pystyyn (tosin Suomessa uskonnoksi hyväksyminen taitaa olla vaikeampaa) Mutta, entäs hevarien puolue? Siihen vaaditaan 5000 allekirjoitusta!
lainaa
BuorGi

19.01.2010 klo 15.00

http://www.youtube.com/watch?v=yfB7vF7nCdA
lainaa
god_is_rap

19.01.2010 klo 15.00

Tuleeko Manowarista sitten jumala vai ihan opetuslapsia?
lainaa
joopjoop

Rekisteröitynyt 13.06.2009

19.01.2010 klo 15.07

Ozzysta se jumala aikalailla tulis.
lainaa
Blackniemi

Rekisteröitynyt 30.09.2008

19.01.2010 klo 16.08

Paavilta tulee kyllä housuun kun kuulee tästä
lainaa
Dingo

Rekisteröitynyt 09.01.2008

20.01.2010 klo 10.59

Manowar, metallin kuninkaat itseoikeutetusti.
lainaa
purkka

20.01.2010 klo 23.01

Kyllä se metallica olis kunkku sitten, tai judas priest.
lainaa

Kirjoita kommentti




www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova