Tuorein sisältö

Negative kiertää Suomen, sitten suuntana Shanghain maailmannäyttely

08.03.2010 klo 12.52 | Luettu: 1047 kertaa | Teksti: J.A. Kaunisto

Juuri End of Line -singlen kesäkuun 2. päivä ilmestyvältä Neon- albumiltaan julkaissut Negative lähtee Suomen kiertueelle. Bändi aloittaa matkantekonsa laulaja Jonne Aaronin mummolan kotipitäjästä Kiikasta, johon järjestetty konsertti myytiin hetkessä ennakosta loppuun. Tämän jälkeen kokoonpano suuntaa kohti pohjoista ja kiertää pääsiäisen ajan Lapin hiihtokeskuksia. Pohjoisesta viisikko laskeutuu maamme eteläisiin keskuksiin.


Negative on hionut myös lavashowtaan - bändin lavarekvisiittaan ja valoihin on satsattu erityisen paljon.

Toukokuussa Negative suuntaa Kiinaan, sillä se on valittu Shanghain maailmannäyttelyn Suomen päivän (27.5.) pääesiintyjäksi. Näyttelyyn odotetaan kuuden kuukauden aikana yhteensä 70 miljoonaa kävijää, joten näyttely tulee olemaan maailman suurin. Negative on vieraillut aiemminkin Kiinassa, kun se teki kiertueen siellä vuonna 2007 ollen yksi ensimmäisistä suomalaisista artisteista, jotka ovat esiintyneet Kiinassa.


Negativen Suomen kiertue:
27.3. Kiikka, Nuorisoseurantalo *sold out*
31.3. Luosto, Hotelli Luostotunturi, -S-
31.3. Luosto, Hotelli Luostotunturi, K-18
2.4. Ylläs, Y 1
2.4. Ylläs, Pirtukirkko
3.4. Salla, Palloiluhalli, -S-
4.4. Ruka, Ravintola Zone
9.4. Hämeenlinna, Sirkus
10.4. Lahti, Wanha Walimo, -S-
10.4. Lahti, Wanha Walimo, K-18
16.4. Helsinki, Nosturi
17.4. Uusikaupunki, Hotelli Aquavarius
22.4. Kuopio, Hotelli Puijonsarvi
23.4. Tampere, Pakkahuone
24.4. Oulu, Teatria
1.5. Hankasalmi, Revontuli
7.5. Rauma, Apollo
8.5. Kaarina, Old Texas
15.5. Valkeakoski, Hotelli Waltikka
17.7. Tampere, Tammerfest
29.7. Kotka, Kotkan Meripäivät
31.12. Levi, Hullu Poro Areena

V2.fi | J.A. Kaunisto
< Panasonicin TV talle... Sonisphere julkisti ... >

Keskustelut (0 viestiä)


Kirjoita kommentti



www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova