Tuorein sisältö

Turun laiturifestari lisäsi nimiä

18.05.2010 klo 00.52 | Luettu: 1357 kertaa | Teksti: J.A. Kaunisto

Suomen vanhin kaupunkifestivaali Down By The Laituri
järjestetään jälleen heinäkuun lopussa Turun Aurajokirannan
maisemissa ja keskustan klubikohteissa. Pääteltan tilaisuuksien
osalta festivaalin ennakkomyyntitilanne on tällä hetkellä vuoden 2009
juhannuksen tasossa, eli yli kuukautta viimevuotista edellä.

Vuoden alueellinen spesialiteetti on eittämättä raisiolaislähtöinen uuden
aallon yhtye Korroosio, joka muutaman viime vuosina heitetyn keikan
jälkeen on saanut riveihinsä myös alkuperäisen kitaristinsa,
sittemmin mm. iskelmän saralla kunnostautuneen Joel Hallikaisen. Täysin toista musiikillista laitaa edustavat periturkulaiset veljekset Matti ja Teppo Ruohonen...

Muita pääteltan artisteja vuonna 2010 ovat muunmuassa Eppu Normaali,
Lauri Tähkä, Yö, Mamba, Eläkeläiset, Kari Tapio, Dingo, Ressu Redford
& Jussi Rainio, Vilperin Perikunta, Seminaarinmäen Mieslaulajat,
Paula Koivuniemi, Viikate, Juha Tapio ja viime vuonna huikean
juhlakeikan heittänyt Tommi Läntinen.

Ikärajattomalla The Alueen Jokilavalla esiintyvät DBTL -viikonloppuna
mm. Antti Tuisku, Stalingrad Cowgirls, Olavi Uusivirta, Anna Puu,
Absoluuttinen nollapiste, Jukka Poika & Sound Explosion Band,
Kaikukasti, Uniklubi ja Egotrippi.

Linnateatterissa viihdytään Yksinäisten ilta -trubaduuriklubin voimin. Muut DBTL:n omat iltaklubikohteet ovat Vegas ja Apollo. Klubeilla esiintyvät mm. Finntelligens, Francine, Teddy & The Tigers, The Nights of Iguana ja monet muut uudet ja vanhat artistit. Klubiohjelma julkistetaan kokonaisuudessaan kesäkuun aikana.

Järjestyksessään 23. Down By The Laituri järjestetään Turun
Aurajokirannassa ja keskustan ravintoloissa 27.7. - 1.8. 2010.
Tapahtuman pääkonserttien ennakkomyynti on käynnissä Lippupalvelussa.
sekä 30.6. alkaen DBTL-infossa osoitteessa Aurakatu 2, Turku.


V2.fi | J.A. Kaunisto
< Infoa Tuskan jatkokl... Huippunäyttelijöitä ... >

Keskustelut (1 viestiä)

mz-412

Rekisteröitynyt 22.11.2008

18.05.2010 klo 16.04

ei hemmetti mitä sontaa tiedossa, paitsi viikate.

Kirjoita kommentti



V2.fi:n JOULUKISA
www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova