Tuorein sisältö

Uusi Mac Mini on entistäkin minimpi

15.06.2010 klo 19.30 | Luettu: 7682 kertaa | Teksti: Matti Lintula


Applen julkistama uusi Mac Mini -pöytämikro on kutistunut entisestään ja saanut ylleen MacBook Pro -kannettavista tutun alumiinisen unibody-kotelon. Uutukaisessa on virtalähde sisäänrakennettuna, joten käyttäjät voivat heittää hyvästit ulkoiselle muuntajamöykylle. Minin liitännät ovat varsin vakuuttavat, sillä laitteen saa kiinni televisioon tai näyttöön HDMI- tai Mini DisplayPort-liitinten kautta, joiden lisäksi takapaneelista löytyy neljä USB-porttia, FireWire-portti, verkkoliitin, kuuloke- ja mikrofoniliittimet sekä SD-korttipaikka.


Alumiinitiilen sisällä hyrrää Intel Core 2 Duo -suoritin joko 2,4 tai 2,66 gigahertsin taajuudella. Kiintolevyä laitteeseen saa joko 320 tai 500 gigatavua ja keskusmuistista on tehty helposti itse päivitettävää aina kahdeksaan gigatavuun asti. Näytönohjain on saanut huomattavasti potkua sitten ensimmäisen Mac Minin ja grafiikkaa ruudulle sylkee nyt tehokas Nvidia 320M. Pelien luvataan pyörivän uudella Mac Minillä noin kaksi kertaa nopeammin kuin ensimmäisen sukupolven laitteilla. Mac Minin teho riittää myös Full HD -videoiden katseluun.

Uuden Mac Minin hinnat alkavat 799 eurosta.

V2.fi | Matti Lintula
< Hobitti-elokuvat ohj... WTF?! Omaperäisyydes... >

Keskustelut (8 viestiä)

Dekonega

Rekisteröitynyt 28.07.2009

15.06.2010 klo 20.56

Näin tämän tänä aamuna ja olin, että wow. Nyt Applella on myynnissä halpa pelilaite (korvike Xboxille, Playstationille, yms.) ihmisille. Steamista pelejä Mac OS X:lle ja homma on go. Ja vekotin on ihan kiva työpöytäkoneenakin.
lainaa
Marq

Moderaattori

Rekisteröitynyt 25.01.2008

15.06.2010 klo 21.05

Toi 320M ei ole mikään järin jämäkkä näyttis peleille ja hintakin harppasi vähän väärään suuntaan, mutta noin muuten kyllä hieno päivitys Mini-sarjaan.
lainaa
macbook

15.06.2010 klo 21.25

Heti kun tuohon saa Blu-ray aseman niin tänne ja kiitos...

Taitaa vaan jäädä haaveeksi kun väkisin tuputtavat iTunes "lataa kaikki verkosta" sontaansa.

Minulla ei ole 100 Mb:n laajakaistaa eikä tule.
lainaa
Dekonega

Rekisteröitynyt 28.07.2009

15.06.2010 klo 21.29

Marq kirjoitti:
Toi 320M ei ole mikään järin jämäkkä näyttis peleille ja hintakin harppasi vähän väärään suuntaan, ...

Noh, on se jämäkämpi kuin 9600M GT. Ja 9600:llakin pelaa ihan hyvin nykyistä pelitarjontaa. Hinnasta olen tosin samaa mieltä. Se pomppasi pari sataa euroa väärään suuntaan. Mutta melkein väittäisin sen johtuvan ihan suoraan tuosta paremmasta näytönohjaimesta.

Kokonaisuutena kuitenkin tuntuisi olevan ihan hyvän hintainen (verrattuna Applen muuhun tasoon).
lainaa
Dekonega

Rekisteröitynyt 28.07.2009

15.06.2010 klo 21.41

macbook kirjoitti:
Heti kun tuohon saa Blu-ray aseman niin tänne ja kiitos...


Ulkoisen "Mac OS X"-yhteensopivan "Blu-ray"-aseman on voinut ostaa jo pitkään.
lainaa
Drzn

Rekisteröitynyt 21.04.2007

15.06.2010 klo 22.32

Dekonega kirjoitti:
Näin tämän tänä aamuna ja olin, että wow. Nyt Applella on myynnissä halpa pelilaite...


Halpa? Tolla hinnalla sais muutaman Xboxin. Ja toi on vielä lähtöhinta.
lainaa
hnnngh

16.06.2010 klo 01.19

Dekonega kirjoitti:
Näin tämän tänä aamuna ja olin, että wow. Nyt Applella on myynnissä halpa pelilaite (korvike Xboxille, Playstationille, yms.) ihmisille.

Does not compute - tuo ei vain ole halpa pelilaite, ei vaikka miltä kantilta katsoisi. Mediacenteriksi varmasti pätevä tapaus - halvaksi pelilaitteeksi lähinnä huonoa huumoria.

Se, ettei Blu-Rayta saa edes optiona, on kylläkin pirun outoa - toki voi ulkoisen aseman pulttailla johtoineen sinne viereen, mutta siinä alkaa samalla hukkua koko laitteen pointti. Eikä se Superdriven päivitys tälle vuosikymmenelle pahaa tekisi muillekaan malleille...
lainaa
Reino

16.06.2010 klo 10.14

Juuri näin, ette kai te tosissaan luule että tämä tuo kilpailua boxille ja pleikalle? hyvä jos pystyy leffan kattoa nykimättä.
lainaa

Kirjoita kommentti




www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova