Tuorein sisältö

Pipefest demottaa parhaat päältä

30.06.2010 klo 09.00 | Luettu: 1415 kertaa | Teksti: J.A. Kaunisto

Vuokatissa järjestettävän Pipefestin Demokisa on jo vuosia toiminut uusille artisteille yhtenä kanavana päästä esiintymään Pipefestin päälavalle. Demokisa käydään tänäkin vuonna YleX Kellarin kautta. Yleisön äänestyksellä valitaan lopullinen voittaja.

Lähetä ”demo” cd- muodossa Pipefestille osoitteeseen: Hannikaisenkatu 18, 40100 Jyväskylä. Laita cd:n mukana infokirje, jossa kerrot hieman taustaa, mahdollinen keikkahistoria ja yhteystiedot. Merkitse myös biisin numero jonka haluaisit radiossa soitettavan, jos päädyt finaaliin.

Pipefestin raati valitsee kaikista lähetetyistä demoista kolme parasta jotka lähetetään YleX:n kellarikisaan soitettavaksi. Finaalibiisejä voi kuunnella ja kommentoida myös YleX:n nettisivuilla. Pipefestin nettisivuilla että facebookissa ilmoitetaan, milloin kisa käydään; eli minä päivänä biisit soivat radiossa ja milloin äänestys alkaa. Eniten ääniä saanut biisi voittaa ja sen esittänyt kokoonpano pääsee Pipefestin päälavalle esiintymään. Demokisan finalistien on myös mahdollista päästä pienemmälle Rytmilavalle.

Lähetä demo Pipefestille 9.7. mennessä.

Finalisteihin otetaan yhteyttä viikonlopun aikana.

Finaalibiisit esitellään YleX:n x-ryhmässä (1 biisi/päivä) 12.-14.7.

Äänestys alkaa viimeisen biisin soitua radiossa, eli 14.7. klo.20.00 ja loppuu tiistaihin 20.7. klo.13.00 mennessä.

Kysymyksiä: info@pipefest.net

V2.fi | J.A. Kaunisto
< Legoleffa lihapullie... Hynysen Kesämies lis... >

Keskustelut (0 viestiä)


Kirjoita kommentti




V2.fi Tiktok
www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova