Tuorein sisältö

Biittityöläiseksi Bass Campin kautta

31.08.2010 klo 09.17 | Luettu: 1560 kertaa | Teksti: J.A. Kaunisto

Bass Camp on vuoden kestävä, kerran kuussa viikonloppuisin järjestettävä maksuton workshop-projekti 13-17-vuotiaille.

Työpajoissa on mukana muun muassa katutansseja, biittien tekoa, räppäystä, dj-toimintaa ja paljon muuta luovaa tekemistä alansa parhaiden kotimaisten artistien opastuksella.

Ohjaamassa ovat esimerkiksi tanssiryhmä Flow Mo Crew, dj Orkidea, rnb-
laulaja Stig Dogg, dubstep-tuottaja Tes La Rok, Loostkoosin mc Särre, Disney-ohjaaja Petri Hanttu, rap-artisti Super Janne, näyttelijä Mikko Kouki, dj Rico Tubbs, vaatemerkki Globe Hope, rap-artisti Paleface, Reginan laulaja Iisa Pykäri, dj Polarsoul ja monta muuta.

Kaikki saavat kokeilla kaikkia aktiviteetteja, jonka jälkeen joukosta valitaan yksi ”päälaji” projektin ajaksi. Kokemusta lajeista ei tarvita, sillä jokainen laji opetetaan alusta lähtien.

Bass Camp huipentuu kesäkuussa 2011 pidettävään showcase-esiintymiseen, jossa vuoden aikana syntyneet ja treenatut tuotokset päästetään päivänvaloon yleisön edessä.

Työpajat järjestetään Sörnäisissä sijaitsevassa Happi-nuorisotalossa kerran kuussa lauantaisin ja sunnuntaisin kello 12-18. Ensimmäinen workshop järjestetään 25.-26.09.2010.

Vastaa kyselyyn osoitteessa www.basscamp.fi ja olet mukana osallistujavalinnassa. Valituille ilmoitetaan henkilökohtaisesti.

Bass Camp ohjaajat:
- Tanssiryhmä Flow Mo Crew
- Dj/Tuottaja Orkidea
- Dj/Tuottaja Tes La Rok
- Stig Dogg
- Dj/Tuottaja Sir Nenis Top Billin kollektiivista
- Beatbox virtuoosi Felix Zenger
- Dj/Tuottaja Polarsoul
- Näyttelijä Mikko Kouki
- Rap-kokoonpano Ritarikunta
- Rap-artisti Notkea Rotta
- Dj/Tuottaja Rico Tubbs
- Mc Särre Loost Koosista
- Dj/Toimittaja Jaako Hurme
- Disney-ohjaaja Petri Hanttu
- Vaatemerkki Globe Hope
- Rap-artisti Super Janne
- Tuottaja Aksim Kemmurusta
- Dj Smoodie
- Rap-artisti Paleface
- Taiteilija Jani Tolin
- Dj/Tuottaja Staffro
- Laulaja Iisa Pykäri Reginasta
- Dj/Tuottaja J Laini
- Dj Flava
- Laulaja / Lauluntekijä Saara Aalto


V2.fi | J.A. Kaunisto
< Älä syö kaikkea mitä... Michael Monroen albu... >

Keskustelut (0 viestiä)


Kirjoita kommentti




V2.fi Tiktok
www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova