Tuorein sisältö

Menestynyt Brittibändi jakaa levyään ilmaiseksi

02.10.2007 klo 10.00 | Luettu: 4001 kertaa | Teksti: J.A. Kaunisto

Brittibändi The Charlatans aikoo antaa tulevan levynsä ilmaiseen lataukseen, faneilta ei veloiteta mitään. Useita Brittien listakärki-albumeita aikoinaan tuottanut yhtye aikoo laittaa tuoreen ja järjestyksessä 10. albuminsa ladattavaksi xfm.co.uk-sivuston kautta.

Ensimmäinen sinkku You Cross My Path on ladattavissa lokakuun 22. päivästä lähtien. Kokonainen kiekko on ladattavissa alkuvuodesta 2008.

- Haluamme ihmisten omistavan ja kuuntelevan musiikkiamme. Artistina haluamme itse pitää käsissämme musiikkimme julkaisuoikeuksia. Miksi levy-yhtiöiden pitää olla välikäsinä, toteaa yhtyeen laulaja Tim Burgess.

The Charlatans ja Xfm ottivat asian puheeksi muutamia kuukausia sitten ja innostuivat ajatuksesta olla ensimmäisten joukossa toteuttamassa jotain uutta. Asiaa auttoi Charlatansin riippumattomuus levy-yhtiöistä. Bändillä on kuitenkin käytössään mitat täyttävä studio.

Bändi aikoo saada tuottoja lisääntyvän fanimäärän tuomista keikkatuloista, fanituotteiden myynnistä ja julkaisuoikeuksista.

V2.fi | J.A. Kaunisto
< Tim Burtonin kuollut... Kylie karsii parhaat... >

Keskustelut (4 viestiä)

Dani

Rekisteröitynyt 30.03.2007

02.10.2007 klo 22.06

The Charlatans on alansa pioneereja uusilla toimintatavoillaan. Hmm.. Levy-yhtiöitä ei tarvita? Kuka sitten jatkossa filtteröi huonon musiikin pääsemistä levitykseen?

Sissimarkkinoiko jokainen alalle-pääsy-filttereitä läpikäymätön kellaripumppu jatkossa sitten spämmillä vai peräti bannereilla.

"Lataa levymme iPodiisi ilmaiseksi, saat banaanin!"
lainaa
Daedalus

Rekisteröitynyt 08.04.2007

02.10.2007 klo 22.59

Dani, wtf?!? Aluksi mietin että onko toi vaan sarkasmia mutta mikään ei siihen viittaa.

"Kuka sitten jatkossa filtteröi huonon musiikin pääsemistä levitykseen?"

Filtteröikö levy-yhtiö muka jotain? Ootko näiden täysin laskelmoitujen poikabändien ystävä vai kolahtaako Tean järkyttävä kesähitti? Tai ehkä 30 biisiä kierrättävä soittolistaradio on sun sydäntä lähellä.

Eiköhän media osaisi ihan itekin promota _hyviä_ bändejä ilman levy-yhtiöitä. Lisäksi netin ja näiden verkkottumispalveluiden kautta puskaradion teho on moninkertaistunut.

Ja hei Muse (you know semmoinen kuuluisa brittibändi) on tarjonnut kaikki albuminsa vapaasti hyvälaatuisina kokonaisina versioina omilla sivuillaan kuunneltavina. Suosio on vain jatkanut kasvamistaan ja uusinkin levy myi miljoonia ja Suomenkin keikka myytiin niin äkäseen loppuun etten ehtinyt saamaan omaa lippuani.
lainaa
kity

25.12.2008 klo 15.00

Dani kirjoitti:
The Charlatans on alansa pioneereja uusilla toimintatavoillaan. Hmm.. Levy-yhtiöitä ei tarvita? Kuka sitten jatkossa filtteröi huonon musiikin pääsemistä levitykseen?

Sissimarkkinoiko jokainen alalle-pääsy-filttereitä läpikäymätön kellaripumppu jatkossa sitten spämmillä vai peräti bannereilla.

"Lataa levymme iPodiisi ilmaiseksi, saat banaanin!"
lainaa
kati

25.12.2008 klo 15.03

Kirjoita kommentti

www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova