Tuorein sisältö

Tero-Petri Uudessa perheessä

06.10.2010 klo 00.02 | Luettu: 1590 kertaa | Teksti: J.A. Kaunisto

Limonadi Elohopeasta tuttu Tero-Petri Suovanen julkaisi 29.9. toisen soololevynsä Uudessa perheessä. Levyn sympaattinen pop tarjoaa monimuotoisia glam rock-, iskelmä- ja konemusavivahteita. Sanoituksia kuunnellessa musiikin tyylilajit jäävät kuitenkin taka-alalle. Tero-Petri malttaa kertoa kappaleissaan ehjän tarinan alusta loppuun asti. Albumin herkimpiä hetkiä on Vastarannan valoa –biisi, jossa Tero-Petri kertoo opettaja/oppilas-rakkaustarinan yhdessä Tuula Amberlan kanssa.

- Huomaamatta tuli tehtyä teemalevy. Uudessa perheessä totutellaan ja opitaan uusioperheen tilanteeseen. Kahdentoista laulun aikana otetaan vastaan se hyvyys, mitä elämä voi tarjota. Aika monessa kappaleessa teemana on myös suomalainen uhrautuva ja ehkä turhankin sisukas asenne. Siitä voi opetella pois. Avaimet löytyvät tältä levyltä!"

Uudessa perheessä -levyllä Tero-Petrin tukena soittaa vuoden ”Tuolilta herännyt” –debyytiltä tuttu yhtye (Mika "Moilu" Moilanen - rummut, Jakke Aho – basso ja Mikke Helenius - kosketinsoittimet). Bändisoundin ja yhteishengen hitsautuminen kajahtaa levyllä komeasti.

- Toimivaa bändimeininkiä ei saa musiikkiin miksattua millään tietokoneohjelmalla, vaan hyvä meno saatiin aikaiseksi perinteisesti treenikämpillä ennen studioon menoa.

Tsekkaa tuoretta materiaalia osoitteesta www.myspace.com/teropetrimusic

V2.fi | J.A. Kaunisto
< Zack Snyder ohjaa se... Ruotsin metalliylpey... >

Keskustelut (0 viestiä)


Kirjoita kommentti




V2.fi Instagramissa
www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova