Tuorein sisältö

Tron: Legacyn mainosstrategiaan kuuluu Tronin unohtaminen?

16.11.2010 klo 19.34 | Luettu: 3216 kertaa | Teksti: Jari Tapani Peltonen

Tron vuodelta 1982 on ehta kulttielokuva. Toisin sanoen: uraauurtavista tehosteistaan huolimatta Tron ei ole klassikkoelokuva, menestyselokuva tai erityisen kiitelty elokuva, mutta sen valikoidut fanit rakastavat sitä suuresti. Tron: Legacy on tämän vuoden kalleimpia elokuvia ja suoraa jatkoa Tronille. Syksyn mittaan on väitetty jo useita kertoja, ettei Disney halua, että suuri yleisö muistaa alkuperäisteoksen.

Viimeisin bensaa liekkeihin heittävä taho on Los Angeles Times. Lehden elokuvablogin mukaan Tronin DVD:tä on tällä hetkellä harvinaisen vaikea löytää Yhdysvalloista. Kiinnostus elokuvaa kohtaan on kasvussa kiitos Legacyn: vuonna 2002 julkaistut DVD:t on myyty loppuun erikoisliikkeistäkin, ja Ebayssa niistä pyydetään ylihintaa. Internetin stream-palveluistá leffaa ei löydy.

Alkuperäinen ohjaaja Steven Lisberger on ollut mukana restauroimassa elokuvaa uutta DVD- ja Blu-ray-julkaisua varten. Tämä versio tulee myyntiin vasta 2011: useimmiten vastaavat julkaisut ajoitetaan keskelle jatko-osan nostattamaa kohinaa.



Lähde: Los Angeles Times

V2.fi | Jari Tapani Peltonen
< Hanoi Rocks -naamat ... Pixarin Autot James ... >
Keskustele aiheesta

Keskustelut (2 viestiä)

pilo

16.11.2010 klo 19.58

halukkaiden on pakko sitte wwwwaree
lainaa
manu

Moderaattori

Rekisteröitynyt 30.03.2007

16.11.2010 klo 20.09

Tuli ostettua se 20v. juhlaeditioni aikoinaan ja katselin sen juuri viime viikolla. Huonompi oli, kuin muistin ja toivotaan, että Legacy on parempi.
lainaa

V2.fi Instagramissa
www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova