Tuorein sisältö

Harry Potter varjelee kuolemalta suomalaisiakin leffateattereita

22.11.2010 klo 17.16 | Luettu: 6407 kertaa | Teksti: Jari Tapani Peltonen

Viikonlopun katsotuin elokuva Suomessa oli tietenkin Harry Potter ja kuoleman varjelukset, osa I. Odotettu jatko-osa saapui teattereihin jo keskellä viikkoa, toisin kuin monissa isoissa maissa. Potter on kerännyt Suomessa lähes 126 000 katsojaa ennen maanantaita. Kahdeksanosainen sarja päättyy ensi vuoden heinäkuussa Kuoleman varjeluksien osaan II.

Osa I on saanut samansävyistä palautetta eripuolilla maailmaa. Nuorten näyttelijöiden ja kolmatta potteriaan ohjaavan David Yatesin kykyjen on todettu kasvaneen. Vahvaa, entistä synkempää tunnelmaa, ja valikoituja huippuhetkiä on ylistetty. Moni on kokenut, että kahden ja puolen tunnin kesto pelkälle "ensimmäiselle puoliskolle" takaa tarinalle tilaa hengittää. Toiset ovat huokailleet ja kaipailleet napakampaa kerrontaa.

Viikonlopun katsotuimmat elokuvat Suomessa:

Sija / Elokuva / (Katsojia viikonloppuna) / [Katsojia yhteensä]

1. Harry Potter ja kuoleman varjelukset, osa I (84 406) [125 959] - arvostelu
2. Napapiirin sankarit (12 631) [278 462] - arvostelu
3. Laskettu aika (4 884) [37 319] - arvostelu
4. Itse ilkimys (4 304) [115 391] - arvostelu
5. Red (3 817) [13 310] - arvostelu
6. Prinsessa (3 468) [263 808] - arvostelu
7. Harjunpää ja pahan pappi (3 163) [43 396] - arvostelu
8. The Social Network (1 792) [41 340] - arvostelu
9. You Will Meet A Tall Dark Stranger (1 505) [18 316]
10. Unstoppable - pysäyttämätön (1 399) [5 439] - arvostelu

Lähde: Suomen elokuvasäätiö

V2.fi | Jari Tapani Peltonen
< Potter nöyryytti Cro... Disney hylkää prinse... >

Keskustelut (4 viestiä)

rghrfnjhynj

23.11.2010 klo 09.25

En kyllä aio katsoa ennen kuin tulee telkkarista. Aika keskinkertaisia elokuvia ovat olleet.
lainaa
Aquq

Rekisteröitynyt 05.06.2010

23.11.2010 klo 11.27

rghrfnjhynj kirjoitti:
En kyllä aio katsoa ennen kuin tulee telkkarista. Aika keskinkertaisia elokuvia ovat olleet.

Arvostelet elokuvan aikaisempien osien perusteella? Ei näin...
lainaa
UbbaBubbaBabba

23.11.2010 klo 12.20

Aquq kirjoitti:
rghrfnjhynj kirjoitti:
En kyllä aio katsoa ennen kuin tulee telkkarista. Aika keskinkertaisia elokuvia ovat olleet.

Arvostelet elokuvan aikaisempien osien perusteella? Ei näin...

Ai jos sarjassa on tullut monta huonoa elokuvaa niin miksi pitäisi odottaa seuraavan osan olevan yhtään parempi.
lainaa
Aquq

Rekisteröitynyt 05.06.2010

23.11.2010 klo 13.18

UbbaBubbaBabba kirjoitti:
Aquq kirjoitti:
rghrfnjhynj kirjoitti:
En kyllä aio katsoa ennen kuin tulee telkkarista. Aika keskinkertaisia elokuvia ovat olleet.

Arvostelet elokuvan aikaisempien osien perusteella? Ei näin...

Ai jos sarjassa on tullut monta huonoa elokuvaa niin miksi pitäisi odottaa seuraavan osan olevan yhtään parempi.

Ehkäpä sen takia koska siellä on ohjaaja vaihtunut vähän väliä
lainaa

Kirjoita kommentti




www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova