Teksti: Mikko Heinonen | Julkaistu: 07.02.2010 klo 12.48 | Luettu: 5752 kertaa
“Hyvät lisenssipelit”
Noin yleensä on turvallista jättää peli ostamatta, kun sen myynnin edistäjäksi on haalittu suositun elokuvan tai TV-sarjan hahmo. Aina ei kuitenkaan mennä metsään. Listasimme muutamia onnistuneita tapauksia - keksitkö itse lisää?
Batman: Arkham Asylum
(PC, PS3, X360)
Viime vuodet ovat olleet hyviä vanhalle nahkahiirelle. Ensin kunnia palautettiin valkokankaalla Batman Beginsin ja Yön Ritarin avustuksella, ja sitten saapui Eidoksen tekemänä yksi viime vuoden parhaista peleistä. (V2.fi:n arvostelu)
Blade Runner
(PC)
Vuonna 1997 Westwood Studios päätti palata 15 vuotta vanhan cyberpunk-klassikon tunnelmiin ja loi Blade Runner -universumiin sijoittuvan tarinan, joka ei kerro elokuvan tapahtumia uudelleen, vaan luo uuden, samaan aikaan sijoittuvan seikkailun. Kuluttajat vastasivat kunnianhimoiseen kehitykseen ostamalla tätä PC-seikkailua yli miljoona kappaletta.
The Chronicles of Riddick: Escape from Butcher Bay
(PC, Xbox)
Suomella on Remedy, ruotsalaisilla on Starbreeze Studios. Pojat lahden takana tulkitsivat vapaasti Vin Dieselin tähdittämää sci-fi-kaanonia ja loivat pelin, joka ylitti keskinkertaiseksi jääneen elokuvaesikuvansa - jopa itse herra Nafta saatiin mukaan ääninäyttelijäksi ja kehitystä avustamaan.
The Darkness
(PS3, X360)
Toinen Starbreeze-loistavuus heti perään. Melko tuntemattomasta sarjakuvasta syntyi tunnelmallinen, synkkä ja erittäin toimiva FPS-peli, joka yllätti artikkelin kirjoittajan erinomaisen positiivisesti. Tätä löytää edelleen uutenakin halpalaarien pohjalta, mikä on suuri sääli pelin laadun huomioiden. (V2.fi:n arvostelu)
Ghostbusters: The Video Game
(PC, PS3, X360 + muita erilaisia versioita)
Alkuperäinen C64:n Ghostbusters oli eräs peleistä, jotka aloittivat koko lisenssisekoilun. David Crane pulttasi nopeasti GB-teeman kehittelemäänsä Car Wars -peliin, jossa ajeltiin autolla kaupungissa. Hittileffa ja myyvä alkukuva musiikkeineen toivat ostajat jonoina paikalle, vaikka itse peli oli sekava ja tylsä.
Vuoden 2009 painos on kuitenkin toista maata. Oikeasti Ghostbusters-henkinen toiminta tuttuine hahmoineen, terästettynä oikeiden näyttelijöiden äänisuorituksilla, on silkkaa mannaa 80-luvulla lapsuuttaan eläneelle ja tutustumisen arvoinen kaikille muillekin. (V2.fi:n arvostelu)
GoldenEye 007
(Nintendo 64)
Kun puhutaan lisensseistä, ei voida ohittaa tätä. Rareware otti "vain sen yhden Bondin sarjasta" ja mullisti juonellisen konsoliräiskinnän kertaheitolla. Loistavat kontrollit, bondmainen toiminta, kohtalaisen hyvä uskollisuus elokuvalle, aikalaisekseen upea grafiikka... Mitä vielä voisi toivoa? No, kelpaisiko paras yhden konsolin nelinpeliräiskintä missään, ikinä.
Rambo
(C64, Spectrum, Amstrad)
Huvittavaa sikäli, että useimmilla jotka pelasivat tätä Rambo: First Blood Part II:een perustuvaa lisenssiä, ei olisi ollut ikää katsoa lähdemateriaalina toimivaa elokuvaa. Eipä silti, ei tämän Oceanin Commando-vaikutteisen lahtauksen pelaamiseen varsinaisesti mitään klassista sivistystä tarvittukaan. Rambo oli kuitenkin kohtalaisen hyvä peli, joka eteni suurin piirtein siten kuin leffakin, ja viholliset saivat myös kuulaa kalloon suurin piirtein samaan tahtiin. Varsinkin C64-version latausmusiikki on jäänyt elämään retromusadiggareiden keskuudessa.
Lisenssipelit voidaan oikeastaan jakaa kahteen kastiin. Leffalisenssipelit (tai TV-sarja) jotka julkaistaan hirveällä kiireellä leffan tai sarjan oheistuotteena ja jotka ovat lähes poikkeuksetta paskaa.
Sitten on näitä lisenssipelejä jotka lainaavat jonkin menestyselokuvan tai sarjan lisenssiä, eli sijoittuvat samaan maailmaan, mutta tekevät ihan omaa juttuaan. Tälläisillä lisenssipeleillä on hyvät mahdollisuudet onnistua. Knights of the Old Republic tästä erittäin hyvänä esimerkkinä joka puuttuu listalta.
LotR-lisenssiä hyödyntävät pelit ovat lähes kaikki olleet hyviä pelejä, sanoisin että oikeastaan myös Star Wars vastaavat. Bondeista tulee Goldeneyen jälkeen mieleen vain From Russia With Love. Transuformereista ainoastaan tuo edellä mainittu on ollut hyvä lisenssipeli brändistään. Sitten jotain yksittäisiä King Kongeja sun muita harvinaisen onnistuneita, yhteen leffaan sidottuja leffapelejä on jäänyt mainitsematta.
Hilipatihippaa
07.02.2010 klo 14.30
Ookoo lista vaikken oo kun kahta peliä noistakaan pelannu. TMNT oli kans onnistunu tekele :P
Lucas
07.02.2010 klo 14.35
X-wing, Tie Fighter ja Indiana Jones The Fate of Atlantis selkeästi puuttuvat listalta. :)
AvP, KOTOR, King Kong, Stranglehold, periaatteessa Stalkerkin.. kyllä niitä on.
jejjeje
07.02.2010 klo 15.43
Scarface: The world is Yours. paras GTA klooni koskaan. Hauskaa sinänsä että pelissä on jopa joitain omia ideoitakin jotka on kopioitu GTA4:seen. Kuten mm. uudistettu "poliisi-systeemi", mitä ei ollu vielä San Andreaksessa. Muutenkin erittäin laadukas peli, suosittelen hiekkalaatikkopelien ystäville! ^_^
King Kongin puuttuminen tarkoittaa vain sitä, että toimitus on täynnä luusereita
JustJoo
07.02.2010 klo 16.34
rambokala kirjoitti: King Kongin puuttuminen tarkoittaa vain sitä, että toimitus on täynnä luusereita
Ainahan nämä toimituksen listat on puutteellisia...
Sitä paitsi King Kongikaan ollut mitenkään ihmeellinen pelinä, enkä sanoisi edes mitenkään erityisen hyväksi, sen verran rumaa ränniä pitkin juostiin mutta ilmeisesti joidenkin mielestä sillä olis jotain aineksia tällekin listalle. Ja turha sinne on mitään 8bittisen tasopompintoja ottaa mukaan, ne on kaikki häpeilemättömiä kopioita toisistaan oli niissä joku disney-lisenssi tahi ei.
King Kong oli todella huippu FPS-seikkailu! Hyvä grafiikka, melko "innovatiivinen" gameplay (tyyliin tökkäämällä kepin tuleen sai sen sytytettyä ja veteen heittämällä se sammui) ja tais siinä olla jopa ihka oikeat ääninäyttelijätki Jack Black mukaanlukien.
Lucasfilmin Indiana Jonesit ovat olleet jo monella listalla aiemmin, joten valkkasimme tähän muuta. Last Crusade on kyllä eräs parhaita elokuvapelejä, Fate of Atlantis taas käyttää Indystä pelkän nimen ja teeman.
Heinonen tekisi tätä listaa vieläkin jos jokainen jonkun random-interwebz-heebon suosikkilisenssipeli pitäisi saada listalle.
En muuten tiennytkään että The Darkness perustuu johonkin sarjakuvaan. :0
KH-FANI
07.02.2010 klo 20.41
Spider-Man 2 PS2:lla
Snowie
07.02.2010 klo 21.53
Pentti kirjoitti: En muuten tiennytkään että The Darkness perustuu johonkin sarjakuvaan. :0
Jep, sitä ei tietääkseni koskaan Suomessa julkaistu, mutta taisi se Estacado muutaman kerran seikkalla Witchbladessa, jota taas joskus täälläkin julkaistiin.
Lichi
07.02.2010 klo 23.20
Lotro puuttuu. On valittu mm. vuoden peliksi ja vuoden mmo:ksi julkaisuvuonnaan 2007. Nappasi myös kaikkialla hyvät arvostelut. On myös MMORPG.comin rating listalla toinen jo julkaistuista peleistä. Vartailun vuoksi WoW on julkaistuista sijalla 22.
Appe
Rekisteröitynyt 15.09.2008
08.02.2010 klo 00.11
Ite pidin niistä Battle for Middle-Earth -peleistä. Oli ihan hauskoja.
Jep. Lisätään vielä Goof Troop ja Mickey Mania.
Maade
08.02.2010 klo 15.35
Hienoa että löytyy Blade Runner listasta, sanoisin että tuo on paras lisenssipeli mitä on ikinä tehty :) Mahtavia oli myös Duck Tales ja Chip 'n' Dale mutta ymmärrän kyllä että ne jätettiin pois. Mukaan olisi tietenkin voinut lisätä Jurassic Parkin ja Trespasserin (The Lost World on alkuperäinen nimi) ja monta muutakin makoisaa peliä, mutta kokonaisuudessaan tuo on kyllä ihan hyvä ja tiivis lista :)
tuohtunut
08.02.2010 klo 17.54
Hetkinen, missä on Avatar!?
...eikun...
Hags
Rekisteröitynyt 15.09.2009
08.02.2010 klo 21.04
Bondeista myös Nightfire oli Gamecubella kelpo pelattavaa, pc-versio taas oli erilainen ja k*si joissain määrin
witchie
14.02.2010 klo 04.04
Entäs The Witcher?
Kännikala
28.02.2010 klo 22.46
Helkutti, on muuten niin oikein tuo 007 golden eye tuossa listalla. Siis oikeesti ihan älyttömän hyvä ja hakkaa monet uudemmat räiskinnät jopa tietokoneella. Tämä siis jo ennen sitä moninpeliä ja kaiken maailman pelaamalla aukaistuja kranaatin heittimiä :-D
Nykypäivänäkin vielä ehdottamasti pelaamisen arvoinen kokemus, 64 marion ohella, vaikka grafiikka onkin hiukan vanhentunutta.
iSony
07.04.2010 klo 19.02
KOTOR, Warhammer 40k Dawn of War tuoreimmista tapauksista.
Eino
25.04.2010 klo 23.10
Ooh. The Darkness, luulin olevani ainut joka siitä pelistä tykkäsi.