Game advertisements by <a href="http://www.game-advertising-online.com" target="_blank">Game Advertising Online</a> require iframes.

Kotelokuva

Pelikuvat

  Pelit > Playstation 3 > Peliarvostelu

Spec Ops: The Line

10.08.2012 klo 08.30 | Teksti: Jarkko Rotstén | Luettu: 3725 kertaa
Jarkko Rotstén
  • Arvioitu: Playstation 3
  • Genre: Sotapelit, Toimintapelit
  • Pelaajia: 1, moninpeli verkossa
  • Ikärajoitus: 18 + vuotta
  • Arvosteluversio: press
  • Kehittäjä: Yager Development
  • Julkaisija: 2K Games
74
Hiekkaa alkkareissa.
Työssä kuin työssä, mukavassakin, sitä helposti leipääntyy ainaiseen saman kaavan toistumiseen. Toimiessani unelmapestissäni V2.fi:n räiskintäpelispesialistina on varsin suuri osa merkittävimmistä räiskintäpeleistä kulkenut viime vuosien aikana käsieni kautta. En voi väittää, että jokainen ”työpäiväni” olisi ollut erilainen - pikemminkin päinvastoin. Käytäntö on osoittanut, että tämän päivän räiskintäpelit ovat rumasti sanottuna kopioita toisistaan. Kaikki tuntuu olevan jo keksitty, tai sitten ei vain uskalleta innovoida. Spec Ops: The Line ei edusta pelattavuudeltaan markkinoiden johtoporrasta, eikä se tarjoa mitään peligenreä mullistavaakaan. Piirun verran negatiivisista ennakko-odotuksistani huolimatta peli yllätti minut kuitenkin positiivisesti.

I walk the line


Suurimman vaikutuksen minuun teki pelin visuaalinen puoli, jonka työstäneellä taholla on ollut miellyttävässä määrin tyylitajua. Hienot välivideot ja tyylikäs sekä paikoin omaperäinenkin värimaailma petaavat kerrassaan hienon tunnelman, joka onnistuu harhauttamaan pelaajan olemaan pohtimatta pelin muilta osin lievästi sanottuna epäoriginellia toteutusta. Siihen nähden, kuinka paljon pelaaja viettää aikaansa hiekan keskellä, pelistä löytyy aika rohkeasti eri värisävyjä muutaman eri beigen sijaan. Peli itsessään on perinteistä kolmannen persoonan näkövinkkelistä kuvattua suojasta-toiseen-säntäily-räiskintää, kevyellä tiimikäskytyksellä kuorrutettuna. Ihan siis sinänsä miellyttävällä toteutuksella.

Spec Ops on pelisarja, itse asiassa jopa verrattaen pitkäikäinen: ensimmäinen osa näki päivänvalon PC:llä jo vuonna 1998. Lukuisista (halpis-) jatko-osistaan huolimatta The Line ei jatka edeltäjiensä juonta millään tapaa, vaan on oma itsenäinen tarinansa. Pistää toki miettimään, miksi näinkin nimetön pelibrändi on haluttu elvyttää, kun The Linen jalat olisivat mielestäni kantaneet ihan omin avuinkin.

Mä kolmatta linjaa


Pelin juoni ja sen kuljetus eivät herättäneet erityisen positiivisia viboja ja tarina tuntuu olevan täynnä selittämättömän suuria aukkoja. Dubain seudulla on riehunut järeämmän luokan hiekkamyrskyjä. Poliitikot ja muut raharikkaat on kaikessa hiljaisuudessa evakuoitu pakosalle, köyhälistön jäädessä pärjäilemään omillaan hiekan keskellä. Delta-ryhmä on saapunut paikalle pelastamaan lähinnä omiaan, välittämättä sen enempää paikallisista. Kaikki ei suju aivan suunnitelmien mukaan, kun jo heti alkumetreillä posotellaan lyijyä oletettujen omien yleiseen suuntaan. Pelin eri kentät on nivottu yhteen toisinaan erittäin löyhällä ja epäuskottavalla aasinsillalla.

The Line yrittää kertoa tarinan sodan kauhujen sekoittaman sotilaan pääkopasta, mutta tämä ei aivan heti pelaajalle selviä. Pelin ensimmäinen puolisko kuljetaan kieltämättä hyvin sekavissa tunnelmissa, mutta lähinnä loikkimalla tapahtumista toisiin omituisin harppauksin. Eräänkin kerran päähenkilö tipautetaan kunnioitettavan korkean pilvenpiirtäjän katolta maantasalle. Tästä ilmalennostakaan ei koidu pelaajalle oikeastaan muuta harmia, kuin että mukana olleet tuliluikut ovat korvautuneet onnettomalla hernepyssyllä, jota pelaajalla ei itse asiassa aiemmin hallussaan ollut.

Hiekkalaatikkoko?


Hiekkapitoisesta ympäristöstään huolimatta Spec Ops: The Line ei todellakaan ole mikään sandbox-peli. Kulkureitti on totuttuun tapaan varsin selkeästi suunniteltu ja skriptattu. Välillä tarkkasilmäisemmälle pelaajalle annetaan mahdollisuus hiippailla sivustan kautta pahisten taaksekin. Vihujen tekotajuntaan ei tosin tuntunut millään iskostuvan sellainen mahdollisuus, että kukaan oikeasti hiipisi näiden taakse jakelemaan niskalaukauksia. Niinpä takapuolelle livahtanut sankari saa loimottaa vihollisia perämenttuun kenenkään sitä edes huomaamatta.

Kenttäsuunnittelu ja pelimekaniikka eivät aina toimi täysin yhteen. Useimpien tämän tyyppisten pelien raivostuttava ongelma toistuu myös The Linessä – suojautuminen, suojasta toiseen siirtyimen ja suojasta poistuminen eivät aina toimi niin kuin pelajaa haluaisi. Tästä aiheutuu täysin turhia kuolemia, jotka pistävät helposti asunnon kipsiseinät ja peliohjaimet koville. Eipä tämäkään peliä suoranaisesti ojaan kaada, kunhan ajoittain herättää ärtymystä.

Pelin visuaalinen toteutus hoidetaan tyylillä, mutta myös ääntelypuoli on hoidettu asianmukaisesti ja ehkä jopa verrattaen rohkeasti. En aivan osannut odottaa esimerkiksi Deep Purplen Hushia (jonnet ovat luulleet Kula Shakeriksi mm. eräässäkin virallisessa Playstation -lehdessä...) lävähtävän korville pelin alkupuolella. Tämähän vanhan rokkidiggarin sydäntä lämmitti siinä määrin, että pahiksilla ei ollut oikeastaan hetkeen aikaan mitään mahdollisuuksia selvitä hengissä. Pelaajan korvia hellitään myöhemmin myös muiden muassa Nine Inch Nailssillä. Kyllä maistuu, ja tunnelma on katossa.

Ihan hyvät specsit


Spec Ops: The Line on peli, joka voisi olla jymymenestys, vaan kun sen monet hienosti tehdyt asiat eivät sittenkään muodosta sellaista huikeaa, loppuun asti hiottua kokonaisuutta, mikä oikeuttaisi siihen kirkkaimpaan AAA-pelien leimaan. Juonen kanssa yritetään kovasti, mutta rönsyillään vähän väliä aiheen vierestä, eikä näin ollen saada pelaajan mielenkiintoa täysin kahlittua. Tunnelmaa onnistutaan kyllä paikka paikoin hyödyntämällä audiovisuaalisella tyylitajulla siinä määrin, ettei pelin läpipeluu missään mielessä kurja kokemus ole. Useampaan otteeseen totesin ”vau!” vähintään puoliääneen. Harmillisen usein myös kevyt ”plääh!” pääsi suupielestäni livahtamaan – etenkin tilanteissa, joissa pelintekijät selvästi ylittivät aidan siitä matalimmasta kohdasta.

Kuten olen tässä yrittänyt sanojani kovasti muotoilla, The Line ei ole lainkaan huonoimmasta päästä. Pikemmin se kuuluu mielestäni selvästi parempaan keskiluokkaan, jos mietitään parin viimeisen vuoden aikana julkaistuja räiskintäpelejä. Markkinoilla kilpailu on kuitenkin kovaa, ja useammat astetta isommat mammutit ropistavat näiden ”lähellä, mutta ei sikaria” -tyyppisten julkaisujen myyntilukuja kesyrotan lailla.
____
V2.fi
Jarkko Rotstén

Spec Ops: The Line
(Playstation 3)

74
  • Tyylikäs grafiikka
  • Tunnelmaa buustaava soundtrack
  • Pääsääntöisesti hyvä meininki
  • Juonen poukkoilu
  • Ajoittaiset kontrolliongelmat
  • Tekoälyn älyttömyys
Ostamisen arvoinen räiskintäpeli, joka ei liikuttele mantereita omaperäisyydellään.


Muita tekstejä tältä kirjoittajalta

Artikkeli: Rocksmith 2014 (18.12.2013 klo 14.34)
Arvostelu: Splinter Cell: Blacklist (06.09.2013 klo 13.44)
Arvostelu: Deadpool (26.07.2013 klo 11.30)
Arvostelu: Metro: Last Light (31.05.2013 klo 21.00)
Arvostelu: Bioshock Infinite (09.04.2013 klo 14.00)

Keskustelut (7 viestiä)

Keskustelu jatkuu Keskustelualueella.

 

Mainos