Spec Ops: The Line

Arvioitu: Playstation 3
Genre: Sotapelit, Toimintapelit
Pelaajia: 1, moninpeli verkossa
Ikärajoitus: 18
Kehittäjä: Yager Development
Julkaisija: 2K Games
Jarkko Rotstén

10.08.2012 klo 08.30 | Luettu: 4837 kertaa | Teksti: Jarkko Rotstén

Hiekkaa alkkareissa.
Työssä kuin työssä, mukavassakin, sitä helposti leipääntyy ainaiseen saman kaavan toistumiseen. Toimiessani unelmapestissäni V2.fi:n räiskintäpelispesialistina on varsin suuri osa merkittävimmistä räiskintäpeleistä kulkenut viime vuosien aikana käsieni kautta. En voi väittää, että jokainen ”työpäiväni” olisi ollut erilainen - pikemminkin päinvastoin. Käytäntö on osoittanut, että tämän päivän räiskintäpelit ovat rumasti sanottuna kopioita toisistaan. Kaikki tuntuu olevan jo keksitty, tai sitten ei vain uskalleta innovoida. Spec Ops: The Line ei edusta pelattavuudeltaan markkinoiden johtoporrasta, eikä se tarjoa mitään peligenreä mullistavaakaan. Piirun verran negatiivisista ennakko-odotuksistani huolimatta peli yllätti minut kuitenkin positiivisesti.

I walk the line


Suurimman vaikutuksen minuun teki pelin visuaalinen puoli, jonka työstäneellä taholla on ollut miellyttävässä määrin tyylitajua. Hienot välivideot ja tyylikäs sekä paikoin omaperäinenkin värimaailma petaavat kerrassaan hienon tunnelman, joka onnistuu harhauttamaan pelaajan olemaan pohtimatta pelin muilta osin lievästi sanottuna epäoriginellia toteutusta. Siihen nähden, kuinka paljon pelaaja viettää aikaansa hiekan keskellä, pelistä löytyy aika rohkeasti eri värisävyjä muutaman eri beigen sijaan. Peli itsessään on perinteistä kolmannen persoonan näkövinkkelistä kuvattua suojasta-toiseen-säntäily-räiskintää, kevyellä tiimikäskytyksellä kuorrutettuna. Ihan siis sinänsä miellyttävällä toteutuksella.

Spec Ops on pelisarja, itse asiassa jopa verrattaen pitkäikäinen: ensimmäinen osa näki päivänvalon PC:llä jo vuonna 1998. Lukuisista (halpis-) jatko-osistaan huolimatta The Line ei jatka edeltäjiensä juonta millään tapaa, vaan on oma itsenäinen tarinansa. Pistää toki miettimään, miksi näinkin nimetön pelibrändi on haluttu elvyttää, kun The Linen jalat olisivat mielestäni kantaneet ihan omin avuinkin.

Mä kolmatta linjaa


Pelin juoni ja sen kuljetus eivät herättäneet erityisen positiivisia viboja ja tarina tuntuu olevan täynnä selittämättömän suuria aukkoja. Dubain seudulla on riehunut järeämmän luokan hiekkamyrskyjä. Poliitikot ja muut raharikkaat on kaikessa hiljaisuudessa evakuoitu pakosalle, köyhälistön jäädessä pärjäilemään omillaan hiekan keskellä. Delta-ryhmä on saapunut paikalle pelastamaan lähinnä omiaan, välittämättä sen enempää paikallisista. Kaikki ei suju aivan suunnitelmien mukaan, kun jo heti alkumetreillä posotellaan lyijyä oletettujen omien yleiseen suuntaan. Pelin eri kentät on nivottu yhteen toisinaan erittäin löyhällä ja epäuskottavalla aasinsillalla.

The Line yrittää kertoa tarinan sodan kauhujen sekoittaman sotilaan pääkopasta, mutta tämä ei aivan heti pelaajalle selviä. Pelin ensimmäinen puolisko kuljetaan kieltämättä hyvin sekavissa tunnelmissa, mutta lähinnä loikkimalla tapahtumista toisiin omituisin harppauksin. Eräänkin kerran päähenkilö tipautetaan kunnioitettavan korkean pilvenpiirtäjän katolta maantasalle. Tästä ilmalennostakaan ei koidu pelaajalle oikeastaan muuta harmia, kuin että mukana olleet tuliluikut ovat korvautuneet onnettomalla hernepyssyllä, jota pelaajalla ei itse asiassa aiemmin hallussaan ollut.

Hiekkalaatikkoko?


Hiekkapitoisesta ympäristöstään huolimatta Spec Ops: The Line ei todellakaan ole mikään sandbox-peli. Kulkureitti on totuttuun tapaan varsin selkeästi suunniteltu ja skriptattu. Välillä tarkkasilmäisemmälle pelaajalle annetaan mahdollisuus hiippailla sivustan kautta pahisten taaksekin. Vihujen tekotajuntaan ei tosin tuntunut millään iskostuvan sellainen mahdollisuus, että kukaan oikeasti hiipisi näiden taakse jakelemaan niskalaukauksia. Niinpä takapuolelle livahtanut sankari saa loimottaa vihollisia perämenttuun kenenkään sitä edes huomaamatta.

Kenttäsuunnittelu ja pelimekaniikka eivät aina toimi täysin yhteen. Useimpien tämän tyyppisten pelien raivostuttava ongelma toistuu myös The Linessä – suojautuminen, suojasta toiseen siirtyimen ja suojasta poistuminen eivät aina toimi niin kuin pelajaa haluaisi. Tästä aiheutuu täysin turhia kuolemia, jotka pistävät helposti asunnon kipsiseinät ja peliohjaimet koville. Eipä tämäkään peliä suoranaisesti ojaan kaada, kunhan ajoittain herättää ärtymystä.

Pelin visuaalinen toteutus hoidetaan tyylillä, mutta myös ääntelypuoli on hoidettu asianmukaisesti ja ehkä jopa verrattaen rohkeasti. En aivan osannut odottaa esimerkiksi Deep Purplen Hushia (jonnet ovat luulleet Kula Shakeriksi mm. eräässäkin virallisessa Playstation -lehdessä...) lävähtävän korville pelin alkupuolella. Tämähän vanhan rokkidiggarin sydäntä lämmitti siinä määrin, että pahiksilla ei ollut oikeastaan hetkeen aikaan mitään mahdollisuuksia selvitä hengissä. Pelaajan korvia hellitään myöhemmin myös muiden muassa Nine Inch Nailssillä. Kyllä maistuu, ja tunnelma on katossa.

Ihan hyvät specsit


Spec Ops: The Line on peli, joka voisi olla jymymenestys, vaan kun sen monet hienosti tehdyt asiat eivät sittenkään muodosta sellaista huikeaa, loppuun asti hiottua kokonaisuutta, mikä oikeuttaisi siihen kirkkaimpaan AAA-pelien leimaan. Juonen kanssa yritetään kovasti, mutta rönsyillään vähän väliä aiheen vierestä, eikä näin ollen saada pelaajan mielenkiintoa täysin kahlittua. Tunnelmaa onnistutaan kyllä paikka paikoin hyödyntämällä audiovisuaalisella tyylitajulla siinä määrin, ettei pelin läpipeluu missään mielessä kurja kokemus ole. Useampaan otteeseen totesin ”vau!” vähintään puoliääneen. Harmillisen usein myös kevyt ”plääh!” pääsi suupielestäni livahtamaan – etenkin tilanteissa, joissa pelintekijät selvästi ylittivät aidan siitä matalimmasta kohdasta.

Kuten olen tässä yrittänyt sanojani kovasti muotoilla, The Line ei ole lainkaan huonoimmasta päästä. Pikemmin se kuuluu mielestäni selvästi parempaan keskiluokkaan, jos mietitään parin viimeisen vuoden aikana julkaistuja räiskintäpelejä. Markkinoilla kilpailu on kuitenkin kovaa, ja useammat astetta isommat mammutit ropistavat näiden ”lähellä, mutta ei sikaria” -tyyppisten julkaisujen myyntilukuja kesyrotan lailla.

V2.fi | Jarkko Rotstén

Spec Ops: The Line (Playstation 3)

Ostamisen arvoinen räiskintäpeli, joka ei liikuttele mantereita omaperäisyydellään.
  • Tyylikäs grafiikka
  • Tunnelmaa buustaava soundtrack
  • Pääsääntöisesti hyvä meininki
  • Juonen poukkoilu
  • Ajoittaiset kontrolliongelmat
  • Tekoälyn älyttömyys
< London 2012... Steel Battalion: Hea... >

Keskustelut (7 viestiä)

foundNirvana

Rekisteröitynyt 21.05.2009

10.08.2012 klo 09.10 4 tykkää tästä

Sanan "jonne" käytön pitäisi olla laitonta, muuten kuin puhuttaessa henkilöstä jonka nimi on Jonne. Rasittavampaa nimitystä saa hakea. varsinkin aikuisen miehen suusta. Vittuun sananvapaus. Arvostelu oli muuten ihan hyvä, mutta ottaisin mieluummin tämän elokuvana kuin pelinä.
Raimu

Rekisteröitynyt 07.10.2009

10.08.2012 klo 09.12

Kun kesken tulitaistelun DJ heittää soimaan The Black Angelsia, kyllä se hatunnoston ansaitsee.
kyl

11.08.2012 klo 05.05

vittu ostakaa tämä peli jos siltä tuntuu, vaikka arvostelia muuta sanoo...
Gaeryc

Rekisteröitynyt 17.04.2007

11.08.2012 klo 08.22

kyl kirjoitti:
vittu ostakaa tämä peli jos siltä tuntuu, vaikka arvostelia muuta sanoo...

"Ostamisen arvoinen räiskintäpeli, joka ei liikuttele mantereita omaperäisyydellään."
Tommoinen lukee pisteiden alapuolella. Arvostelu yleensä kannattaa lukea ennenkuin sitä menee kommentoimaan.
Kaappis

Rekisteröitynyt 13.10.2008

11.08.2012 klo 10.35

Itse pidin tästä. En niinkään pelattavuuden osalta, vaan ahdistavan, mutta kiinnostavan tarinan takia. Menikö arvostelija tätä edes läpi?
Mirr5

Rekisteröitynyt 17.03.2009

11.08.2012 klo 13.43 1 tykkää tästä

Arvostelija toteaa, että tämän päivän räiskintäpelit ovat rumasti sanottuna kopioita toisistaan, mikä on totta, mutta niinpä nuo ovat aina tainneet olla. Viisitoista vuotta sitten tainnut tulla paljolti mitään muuta kuin Doom-klooneja

SpecOps: The Line on huonosti nimetty, hyvin lyhyt geneerinen toimintapeli keskivertoa paremmalla juonella ja estetiikalla.

foundNirvana kirjoitti:
Sanan "jonne" käytön pitäisi olla laitonta, muuten kuin puhuttaessa henkilöstä jonka nimi on Jonne. Rasittavampaa nimitystä saa hakea. varsinkin aikuisen miehen suusta. Vittuun sananvapaus.

Mitä on sarkasmi?

Myös mitä väliä? Jos tommoinen kehkeytyy kansankieleen, niin mitä sinä olet sitä kieltämään, kun et näemmä osaa edes perustella tunteitasi. Siisti tarina, bro. u mad?
Muokannut: Mirr5 11.08.2012 klo 13.49
Astorethein

Rekisteröitynyt 25.09.2011

11.08.2012 klo 16.39

Tästä sai käsityksen, että kyseessä on aika keskinkertainen tapaus kaikilla osa-alueilla. Vaikka tarinaa moitittiin, monissa arvosteluissa se on todettu pelin vahvuudeksi, tunnelman lisäksi. Räiskintäpuoli ei ole saanut varmaan missään erityisiä kehuja, mutta ei täyttä tyrmäystäkään.

Kyllä tämä luultavasti ostoon menee, mutta vasta sitten kun löytyy alelaarista.

Kirjoita kommentti

53913

www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova