Tuorein sisältö

Halo 4 -ennakko

Juho Ahola

11.10.2012 klo 10.40 | Luettu: 3636 kertaa | Teksti: Juho Ahola

Moninpelin maistelua
Halo-sarja on aika kiistatta Xboxien merkittävin, tai ainakin tunnetuin yksinoikeus. Täten ei ole yllättävää, ettei trilogia jäänyt trilogiaksi. Parin liikanimillä koristellun osan jälkeen vuorossa on ihan Halo 4. Tätä Microsoftin mukaan heidän kaikkien aikojen suurinta peliään pääsivät pelitoimittajat testaamaan etukäteen Linnanmäellä. Alla ensitunnelmia.

Meistä on vain moneksi



Vaikka moninpelit on aina uskollisesti tullut kokeiltua vähintään muutaman tunnin voimin per osa, ovat omin juttuni Haloissa niiden yksinpelikampanjat. Tällä kertaa kosketuspinta yksinpelattavaan sisältöön rajoittui kuitenkin valitettavasti videoon, josta irtosi tietoa lähinnä sen verran, että uusien juonikuvioiden keskustassa pyörivät itseoikeutetusti Master Chief, sekä epäluonnollisen elinkaarensa loppua lähentelevä AI Cortana.

Master Chief kuulemma pistetään todella ahtaalle, aivan ihmisyyttään kohtaamaan, jotta jo melkoisen sankarin statuksen saavuttaneesta peltiritarista saadaan vielä irti koskettavaa ja intensiivistä kerrontaa. Varsinaista pelaamista pääsimme suorittamaan moninpelimoodeissa, jotka ovat nimiltään War Games ja Spartan Ops.

Perinteitä kunnioittaen, juhlamättö



Tarinan mukaan War Games on spartalaisten taistelutaitojen kehittämiseen ja ylläpitämiseen tarkoitettu simulaatio, jossa kaikki ampuvat kaikkia, tai vastakkain asettautuu kaksi joukkuetta. Muutaman minuutin pelaamisen jälkeen olo oli jo tuttu ja turvallinen. Kontrollit ovat ehtaa, hieman leijuvan oloista Haloa ja aseet joko vanhoja värkkejä tai teemaan hyvin istuvia uutuuksia. Ajoneuvoista ehti vilahtamaan tuttu jeeppi konekivääreineen. Kartoista on lyhyiden testisessioiden perusteella vaikea sanoa mitään merkityksellistä, mutta mikään niistä ei ehtinyt turhauttamaan. Verrattuna viimeksi pelaamani Reachin karttoihin esillä oli ehkä hieman vähemmän avointa tilaa ja enemmän käytäviä, joka makuuni sopi ihan hyvin.

Toinen moninpelimoodi on omasta mielestäni huomattavasti mielenkiintoisempi, yhteistyössä kolmen muun pelaajan kanssa suoritettava Spartan Ops. Operaatiot ovat verrattavissa monista peleistä tuttuun Horde-moodiin, mutta pelkän örkkiaaltojen runttaamisen sijaan tarjoilla on tavoitteita joista on suoriuduttava tehtävän läpäistäkseen. Testattavissa ollut tehtävä tarjosi noin vartin toimintapainotteisen pyrähdyksen. Ilahduttavasti vaikeustaso ei tuntunut aivan läpijuoksulta ainakaan minun paditaidoillani, vaan kunnollisesta tiimipelaamisesta pääsee varmasti kavereiden kanssa hyötymään. Esittelyvideoiden mukaan Spartan Ops -tehtäviä lisätään peliin tasaiseen tahtiin julkaisun jälkeen.

Halo on Halo vaikka Halolla pää... olkoot



Tekniikasta todettakoon sen verran, että kaikki näytti ja kuulosti vähintäänkin niin hyvältä kuin ennenkin, mutta ruudunpäivitys oli tuntuvan epätasaista. Tämä on asia, jonka tahtoisin nähdä korjattavan julkaisuun mennessä. Minulle riittävät Halo Reach -tasoiset grafiikat enemmän kuin hyvin, mutta pätkimistä en nettiräimeissä siedä yhtään.

Ensitestauksen perusteella odotukseni peliä kohtaan eivät liikkuneet oikein mihinkään suuntaan. Tämä ei ole huono asia, sillä sarjan fanina kyseiset odotukset eivät ole mitenkään matalalla. Pelattavuus oli ehtaa Haloa, hypevideoissa soivat tutut mahtipontiset tunnarit ja odotan innolla jatkoa Master Chiefin jo melkoisen mittavalle saagalle.

Moninpeli tuntui toimivalta, mutta niin kova nettihalottaja en ole, että osaisin mitään tarkempaa parempi/huonompi -listaa verrattuna edellisiin osiin näin lyhyen kontaktin perusteella vetää. Se on selvä, että Spartan Ops on touhuun hyvä lisä, sillä yhdessä pelaaminen on aina ässää ja kampanjan voi vetää lävitse vain niin monta kertaa. Pelin todellinen arvo ratkeaa luonnollisesti vasta, kun yksinpelit on pelailtu ja moninpelin kartat koluttu moneen kertaan. Tämän prosessin pääsevät kuluttajat aloittamaan pelin julkaisupäivänä 6.11.


V2.fi | Juho Ahola
< Borderlands 2 -kilpa... Lauantai-illan Kevyi... >

Keskustelut (3 viestiä)

FluffyWeasel

Rekisteröitynyt 12.02.2012

11.10.2012 klo 15.32 4 tykkää tästä

Hyvältä näyttää! Odotan innolla! :D
apex

Rekisteröitynyt 21.12.2010

11.10.2012 klo 18.17

Peli näyttää hyvältä yksinpelin osalta, mutta en tähän mennessä näkemäni perusteella ole täysin vakuuttunut moninpelin uusista suuntauksista. Tuota ruudunpäivitysongelmaa oli jo Reachissa varsinkin yksinpelissä, joten en yhtään ihmettele jos X0 yskii.
admpoadpo

11.10.2012 klo 21.11 1 tykkää tästä

Josko tämä olisi se viimeinen miina. Ykkönen ja kakkonen olivat loistavia. Kolmoseen petyin. ODST oli väliosa ja Reach oli suorastaan surkea. Nähdyn perusteella nelonen jatkaa pitkälti Reachin pelattavuuden jalanjäljissä ja tarinakin kuulostaa aika väsyneeltä venytykseltä Prometheanineen kaikkineen.

Ostan silti julkaisussa. Mutta jos tämä pettää niin vitonen on varmaan ihan turha ostaa koska sen voi luottaa jatkavan nelosen linjoilla.

Kirjoita kommentti



www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova