Tuorein sisältö

Sunnuntaikolumni

Mikko Heinonen

13.10.2013 klo 20.27 | Luettu: 28954 kertaa | Teksti: Mikko Heinonen

Grand Theft Mouhotus
Kirjoitetaan nyt vielä kerran Grand Theft Auto V:stä. Ei niinkään itse pelistä, vaan sen ympärillä käytävästä keskustelusta, jonka ansiosta otsani on jo läpsyttelystä punainen.

Vuoden ja itse asiassa koko historian suurin pelijulkaisu tuntuu taas olleen kuin kutsuhuuto kaikille, jotka haluavat varttinsa julkisuudessa. Joka kerta toivon, että keskustelu olisi vähän kypsempää kuin viime kerralla, ja tuntuu että joka kerta saan pettyä.

Aloitetaan vaikka siitä, miten Yleisradion mielestä tietokonepelien porno yllättää vanhemmat. Tämä artikkelin otsikko on mainio esimerkki siitä, miten vinoutunutta keskustelu on. Ensinnäkin kirjoittaja ei ole selvästikään edes pelannut GTA V:tä, jos väittää sen sisältävän "pornoa". Pelin harvalukuiset seksikohtaukset esitetään vaatteet päällä, eikä asioita missään vaiheessa mene toisten asioiden sisään. Sylitanssissa voi sentään näkyä rinnat. Jos tämä on pornoa, en tiedä miten pitäisi kuvailla esim. niitä suomalaisia elokuvia, joita samainen Yleisradiokin esittää. Olen nähnyt Irina Björklundista enemmän ruumiinosia TV1:n Kotikatsomossa kuin yhdestäkään hahmosta GTA:ssa. Pikemminkin voisi sanoa, että GTA:ssa on varsin vähän seksiä siihen nähden, miten paljon väkivaltaa se sisältää. Itse en järkyttyisi suoremmastakaan toiminnasta tässä kontekstissa.

Toisekseen – ja tämä on huomattavasti oleellisempaa – haluaisin tietää, millainen vanhempi yllättyy siitä, että K18-merkityssä pelissä on aikuisille tarkoitettua sisältöä. Peleissä on aivan selkeä ikärajajärjestelmä, jota noudattamalla säästyy tämänkaltaisilta yllätyksiltä. Minulla on pienet lapset, joiden viihteen käytön ikärajoja valvon tarkasti niin elokuvien kuin pelienkin suhteen. Kun jopa Räyhä-Ralf (K7) aiheutti meillä 7-vuotiaalle kammotuksia nukkumaan mennessä, ei tulisi mieleenikään tarjoilla tälle kohdeyleisölle mitään vanhemmille tarkoitettua materiaalia. Tässä asiassa ongelma ei ole niinkään siinä, mitä K18-pelit sisältävät, vaan siinä, että vanhemmat eivät tiedä mitä heidän lapsensa tekevät.

Järki käteen ota


Aivan erityisesti sapiskaa ansaitsevat ne kuupot, jotka ostavat näitä pelejä alaikäisille lapsilleen. Paitsi, että he altistavat oman jälkikasvunsa liian aikaisin materiaalille, jota piltit eivät voi täysin käsittää, he myös tekevät karhunpalveluksen meille, jotka haluamme pelata näitä aikuisten pelejä luvan kanssa. Niin kauan kuin jokaisen vähänkin aikuisemman pelin julkaisu tuottaa tällaisia moraalikuohahduksia, voimme olla varmoja siitä, että julkaisijat jatkavat ylivarovaisella linjallaan roisimman sisällön suhteen. Jos nykymuotoista ikärajajärjestelmää ei noudateta, se korvautuu satavarmasti jollain paljon ikävämmällä järjestelmällä, joka pahimmassa tapauksessa alkaa rajoittaa pelintekijöiden luovuutta.

Keskusteluhan sinällään ei ole uutta, 80–90-luvuilla täsmälleen sama roinotus käytiin väkivaltaisista ja seksiä sisältävistä elokuvista. Oli ehkä toiveajattelua kuvitella, että tuosta väännöstä voitaisiin ottaa opiksi pelien kohdalla.

Kokonaan eri asia on sitten vielä se kaksinaismoralismi, joka rehottaa väkivallan ja seksin ympärillä. Ylenkään uutisessa ketään ei yllätä se, että GTA:ssa teurastetaan keskimääräisen pelin aikana satoja ihmisiä, mukana myös poliiseja ja siviileitä. Paljolti kyse on toki amerikkalaisesta perinteestä, mutta ilmeisesti jossain talvisodan hengessä on Suomessakin niin paljon hienompaa lopettaa elämää kuin tehdä sitä lisää.

Voi stereotypia sentään


Toinen suosittu keskustelunaihe on ollut GTA V:n hahmokavalkadi. Sitä on moitittu stereotyyppiseksi ja lisäksi kritiikkiä on kuultu siitä, ettei mukana ole pelattavaa naishahmoa. Rockstarin naiskuvaakin on vielä moitittu sovinistiseksi. En tiedä ovatko tähän länkytykseen osallistuneet huomanneet, että he itse ovat aika stereotyyppisiä.

Grand Theft Auto V on varsin mainio peli, ainakin useimpien mielestä. Se ei kuitenkaan yritä olla maailmankaikkeuden ainoa peli eikä sisältää aivan kaikkea. Jälleen kerran en voi olla käyttämättä elokuvarinnastusta. Vaikkapa Krzysztof Kieslowskin ja Quentin Tarantinon tuotanto poikkeaa toisistaan melkoisesti, ja kun menen katsomaan Tarantinoa, en odota Kieslowskia, ja päinvastoin. Reservoir Dogsin hahmot ovat aika stereotyyppisiä ja ohuita, Pulp Fictionin samaten. Kill Billin hahmokavalkadi on kokonaisuudessaan täysin epärealistinen. Tämä ei vähennä lainkaan niiden arvoa omanlaisinaan taideteoksina, eikä tulisi mieleeni vaatia, että Pulp Fiction muistuttaisi hahmoiltaan enemmän väritrilogiaa. GTA:n maailma on juuri niin mustavalkoinen kuin näiden elokuvienkin, eikä sen hahmoissa ole juuri ketään johon erityisesti haluaisi samaistua. Hyvänen aika, suuri osa pelin huumorista perustuu nimenomaan siihen, että hahmot ovat stereotyyppisia aivan kuten koko maailmakin. Osa pelihahmoista kohtelee puolisoitaan huonosti, mutta itseään vielä huonommin. Kuvaavaa kyllä, moni sympaattisempi hahmo on juurikin nainen, mikä tuntuu menneen tässä keskustelussa tehokkaasti ohi.

Kannatan täydellistä sukupuolten tasa-arvoa. Samoin olen ihan oikeasti todella iloinen siitä, että tyttöjen pelaaminen ei ole nykyään mikään erikoinen juttu. Aiemmilla vuosikymmenillä sai aina jännittää, mitä potentiaalinen treffikumppani sanoo telkkarin alla lojuvasta konsoliläjästä. Mutta se, että molemmat sukupuolet pelaavat, ei voi eikä saa tarkoittaa sitä, että joka pelissä on nyt oltava aina kaksi pelattavaa sukupuolta. Koko ajatus on ihan naurettava. Pelaan monesti ihan mielelläni naishahmolla kun siihen tarjotaan mahdollisuus, mutta GTA ei siitä hyötyisi. Käsikirjoittajilla on oltava oikeus kirjoittaa sellaisia hahmoja ja tarinoita kuin haluavat – ja naissuku saa olla lähinnä tyytyväinen, ettei siitä löydy yhtä monia samanlaisia nilkkejä kuin Michael, Franklin ja Trevor.

V2.fi | Mikko Heinonen
< Lauantai-illan Kevyi... Voita koko Deponia-t... >
Keskustele aiheesta

Keskustelut (29 viestiä)

pyyhe

Rekisteröitynyt 28.09.2008

13.10.2013 klo 20.55 46 tykkää tästä

Varsin pätevä avautuminen. Allekirjoitan monilta osin.
lainaa
Guetta

Rekisteröitynyt 03.08.2011

13.10.2013 klo 20.56 7 tykkää tästä

Oli sitten mikä vuosi tahansa, joku varmasti pahoittaa mielensä jostain. Nämä suositut tapaukset ovat niitä, joista saa joka vuosi lukea uutisia "Irmeli, 62v, kauhistui irvokasta sisältöä", ja tietenkin myös kaikki muut haluavat sanoa mielipiteensä. Sitten ollaan täysin pöyristyneitä, kun meidän Petteri huutelee pelistä kuulemiaan kirosanoja.

Jos joku tässä saa näkemään punaista, niin juurikin tuo naiskuvasta valittaminen. "Voi voi, hyh hyh, kyllä nyt naisia sorretaan". Asiaa ei tietystikään auta se, että pelin mieshahmot ovat useimmiten kaksinkerroin "kauheampia" kuin naiset. Täytyisi varmaan itsekin jatkossa hypätä ase kädessä barrikadeille, kun jossain viihteen muodossa esiintyy tuhma setä. Auta armias jos pelin pääkolmikko olisi ollut toista sukupuolta, luultavasti tälläkin hetkellä pidettäisiin Natsi-Saksan ajoilta tuttuja rovioita, kirjojen tilalla vain GTA V.
lainaa
xplane

13.10.2013 klo 21.30 10 tykkää tästä

Lainsäätäjä ei ole itse pelaaja ja "journalistit" ovat nykyään niin tyhmiä klikkihuorauskoneita, että niiden työt voidaan pian automatisoida. Eipä kai siinä sen kummempaa ihmettelyä tarvita.
lainaa
perato

Moderaattori

Rekisteröitynyt 10.04.2007

13.10.2013 klo 21.47 2 tykkää tästä

edit: listasunnuntaita ei vissiin siis tule?

Pelit kyl joutuvat jos jonkinsortin kaksinaismoralismin syyniin harva se päivä. Kuitenkin uskon, et kyseessä on taas enemmän vanha vinoutuma kuin varsinainen mielipide. Toisin sanoen: "Kirjoittaja ei ole selvästikään edes pelannut."

Luullaan et pelit on jotain lasten leluihin rinnastettavaa, koska niiden kohderyhmä sitä joskus ehkä saattoi jopa olla. Tästä ihan mielenkiintoinen esimerkki, että esim. Facebook, ainakin jossain vaiheessa, rankkas videopelit lelujen kanssa yhteen kategoriaan "Games and toys".

Tuo ikärajakeskustelu nyt o vielä kummallisempaa, mut joo enemmän kyse tästä kuuluisuuden kaipuusta ja kärpäsen muuttamisesta härkäseksi, ku varsinaisista mihinkään pohjautuvista argumenteista. Jonku pitäs käydä hyvin herkästi ravistelemassa nuo ihmiset hereille.

Kuitenkin tuohon hahmojuttuun ehkä sen verran puutun, että minusta on perusteltua olla pitämättä pelistä, jos tuntuu ettei hahmollaan halua pelata. Ymmärrän kyllä, et GTA universumi on täynnä noita karikatyyrisiä hahmoja, mutta nelosessa mentiin metsään ku yritettiin jotain vakavaa, ja samalla muut hahmot oli ku sirkuksesta. Vitosesta paha sanoa vielä mitään.
Muokannut: perato 13.10.2013 klo 21.48 lainaa
Mikko

Moderaattori

Rekisteröitynyt 30.03.2007

13.10.2013 klo 21.53 2 tykkää tästä

perato kirjoitti:
Kuitenkin tuohon hahmojuttuun ehkä sen verran puutun, että minusta on perusteltua olla pitämättä pelistä, jos tuntuu ettei hahmollaan halua pelata. Ymmärrän kyllä, et GTA universumi on täynnä noita karikatyyrisiä hahmoja, mutta nelosessa mentiin metsään ku yritettiin jotain vakavaa, ja samalla muut hahmot oli ku sirkuksesta. Vitosesta paha sanoa vielä mitään.


Saa olla täysin rinnoin pitämättä. On eri asia alkaa vaatia, että peliä pitää muuttaa, jos ei itse pidä.

Listasunnuntai tulee toistaiseksi vuoroviikoin, vuoroviikoin tulee jokin toinen juttu. Retroa, kolumneja tai Jotain Aivan Muuta.
lainaa
Sir_Rymylys

Rekisteröitynyt 11.04.2007

13.10.2013 klo 22.16 6 tykkää tästä

Hyi olkoon, en olisi uskonut Mikon olevan tuollainen kauhea sovinisti nihilisti. Mielestäni jokaisessa pelissä pitäisi olla pelattavissa nainen, mies, valko- ja tummaihoinen, homoseksuaali ja kirahvi. Kaikki seksuaalinen materiaali pitäisi ehdottomasti kieltää. Kuvitelkaa nyt kun pikku Petteri törmää moiseen luonnonvastaiseen näkyyn mestatessaan kaikkea elollista:
https://www.youtube.com/watch?v=b68dHERc7Jc
lainaa
tagman

Rekisteröitynyt 04.11.2007

13.10.2013 klo 23.09 10 tykkää tästä

Hyvä artikkeli. Mikään ei ärsytä pahemmin kuin nämä ahdasmieliset jeesustelija leukaluut, jotka länkyttää asioista joita ei edes tunne.
lainaa
lilly_

13.10.2013 klo 23.31 6 tykkää tästä

tagman kirjoitti:
Hyvä artikkeli. Mikään ei ärsytä pahemmin kuin nämä ahdasmieliset jeesustelija leukaluut, jotka länkyttää asioista joita ei edes tunne.

Niitä on joka niemi ja notkelma pullollaan. Vrt. pakkoruotsin puolustajat tai keskustelut uusiutuvista energiamuodoista. Tunteella vaan..
lainaa
fb52y3hb25

14.10.2013 klo 00.06 6 tykkää tästä

olen kirjoittajan kanssa kyllä samaa mieltä. yksi asia kyllä todella ihmetyttää.... minkä takia joka vitun kerta kun uusi gta tulee niin nostetaan tälläinen kauhea haloo? mistään muista peleistä kukaan ei kitise mitään vaikka esim far cry 3 lopun seksikohtauksesta tai hitman absolutionista kun voit lahdata porukkaa mitä mielenkiintoisimmilla tavoilla ja paljasta pintaa näkyy välillä.. ja monissa muissa peleissä sama juttu.. mutta auta armias kun gta ilmestyy niin ruvetaan valittamaan..

sitten vielä se että mitä vitun väliä koko vitun asialla on jos gta vitosessa näkyis ihan aitoa pornoa ja kaikki mahdollinen?? peli on K18 nii eikö se silloin tarkoita että se on K18. monet k18 elokuvat ovat ihan mielipuolisen sairaita ja käsittämättömiä ja niissä tapahtuuu ihan hirveitä asioita verrattuna gta pelisarjaan mutta kellään ei ole tähän mitään sanottavaa??

en ymmärrä todellakaan mitä näitten valittajien päässä liikkuu.

jotkut ovat vaan niin helvetin ääliöitä etteivät ymmärrä mistä puhuvat.
lainaa
Haza

Rekisteröitynyt 12.09.2013

14.10.2013 klo 00.19 3 tykkää tästä

Joku päivä rockstar tekee jollekin GTA:lle lisäosan jossa pelataan kunnon pahis bitch, joka ryöstää pankkeja, jakaa vähän väliä, käyttä huumeita ja potkii miehiä munille....
lainaa
Raat0

Rekisteröitynyt 11.04.2007

14.10.2013 klo 00.41 2 tykkää tästä

Haza kirjoitti:
Joku päivä rockstar tekee jollekin GTA:lle lisäosan jossa pelataan kunnon pahis bitch, joka ryöstää pankkeja, jakaa vähän väliä, käyttä huumeita ja potkii miehiä munille....

Catalina-DLC tulossa?
lainaa
pettynyt

14.10.2013 klo 02.20

Tähän kolumniin pitäisi liittää se kuva "kukkahattutädistä" jotta olisi ollut edes lukemisen arvoinen koko juttu.
lainaa
jaeger

Rekisteröitynyt 19.04.2007

14.10.2013 klo 05.56 6 tykkää tästä

Hyvä kirjoitus, mutta mun mielestä sinällään väärällä foorumilla. Tämän lukevat ovat melkeinpä poikkeuksetta kirjoittajan kanssa samaa mieltä. Ne keiden tällainen teksti pitäisi oikeasti lukea, eivät sitä täältä koskaan löydä.
lainaa
perato

Moderaattori

Rekisteröitynyt 10.04.2007

14.10.2013 klo 07.31 4 tykkää tästä

jaeger kirjoitti:
Hyvä kirjoitus, mutta mun mielestä sinällään väärällä foorumilla. Tämän lukevat ovat melkeinpä poikkeuksetta kirjoittajan kanssa samaa mieltä. Ne keiden tällainen teksti pitäisi oikeasti lukea, eivät sitä täältä koskaan löydä.
No täältäpä löytyy sit tyyppejä jotka voi tätä linkata. Meikästä nimenomaan alan harrastusfoorumilla näitä on hyvä käsitellä. Nykyinen tilanne johtuu osittain myös siitä, että pelialan asiantuntijoita ei tunnusteta sellaisiksi, vaan nähdään et ne on vaa jotai peräkammarin harrastepoikia, jotka "vaan pelaa". Siks aina mediassa peleistä puhuttaessa(muuten kuin arvostelumielessä) melkeen poikkeuksetta lainataan ihmisiä, joilla ei oo sen median kanssa mitään tekemistä satunnaista pasianssia lukuun ottamatta. Mitä vakavammin peliala ottaa itsensä, sitä vakavammin sen muutki ottavat. Kyse on erityisesti analyysistä. Kyllä "mikä tämä laite on" kysymyksiin voidaa ottaa haastatteluu joku hassun näkönen tyyppi, mut ei sil otsikoita revitä. Sit ku kysytään et "mitä painajaisia tämä aiheuttaa lapsille" nii haetaan joku kasvatustieteilijä selittään jotain yksinkertaistettua roskaa aiheesta.
lainaa
Weteraani2

14.10.2013 klo 08.37 1 tykkää tästä

fb52y3hb25 kirjoitti:
takia joka vitun kerta kun uusi gta tulee niin nostetaan tälläinen kauhea haloo?

Vain GTA on riittävän iso nimi pelirintamalla, että sitä kritisoimalla saa oman varttituntinsa julkisuudessa. Far Cry 3 on tähän verrattuna pienen yleisön juttu. Kuinka monta pelialan ennätystä rikottiinkaan GTAV:n julkistuksessa?

fb52y3hb25 kirjoitti:
sitten vielä se että mitä vitun väliä koko vitun asialla on jos gta vitosessa näkyis ihan aitoa pornoa ja kaikki mahdollinen?? peli on K18 nii eikö se silloin tarkoita että se on K18.

Sikäli kun olen ymmärtänyt, USA:ssa jota markkinoita varten kaikki länsipelit tehdään, ei ole mitään K18 -luokitusta, vaan on M eli Mature, käytännyssä K17, ja AO eli Adult Only.

http://www.esrb.org/ratings/ratings_guide.jsp

Eräältä sivulta poimin tämän:
"The AO rating is referred to as the kiss of death for games. Retailers like Gamestop, Wal-Mart and Best Buy will not sell AO games. Microsoft, Nintendo, and Sony will not allow AO games on their consoles. Therefore, any game that hopes to reach a mainstream audience needs to be rated M at the most."

Ja tuossa on se suurin syy, miksi AO- eli K18-pelejä ei yleensä julkaista.
lainaa
Weteraani2

14.10.2013 klo 08.45

Haza kirjoitti:
Joku päivä rockstar tekee jollekin GTA:lle lisäosan jossa pelataan kunnon pahis bitch, joka ryöstää pankkeja, jakaa vähän väliä, käyttä huumeita ja potkii miehiä munille....

Hyvä pointti, DLC olisi ehkä riittävän pienimuotoinen satsaus että Rockstar uskaltaisi kokeilla naispäähahmoa.

Toisaalta, en kyllä ihan usko. Moni pelin nuoremmanpuoleinen amerikkalaisostaja ei kenties pelaa peliä yhtä kieli poskessa kun aikuinen europelaaja, ja nainen päähenkilönä voisi vieraannuttaa keskeisimmän kohdeyleisön.
lainaa
Sparrow

Rekisteröitynyt 10.04.2007

14.10.2013 klo 11.06 2 tykkää tästä

The Ballad of Gay Tony vieraannutti heteropelaajat homoviittauksilla ja Max Payne 2 vieraannutti nuoret miehet, kun piti pelata Mona Saxilla.

Vaatimukset pelattavasta naishahmo(i)sta on ihan ymmärrettävä. Kyse on laajemmasta ilmiöstä kuin vain GTA:sta, että peleissä harvoin on mielekkäitä samaistuttavia naishahmoja. Ensimmäisessä GTA:ssa kuitenkin oli valittavana montakin naishahmoa pelaajaksi, vaikka se ei kasvokuvan lisäksi muuten juuri pelissä näkynytkään.
Muokannut: Sparrow 14.10.2013 klo 11.11 lainaa
Kungfutse

Moderaattori

Rekisteröitynyt 04.04.2007

14.10.2013 klo 11.09 1 tykkää tästä

Weteraani2 kirjoitti:

Sikäli kun olen ymmärtänyt, USA:ssa jota markkinoita varten kaikki länsipelit tehdään, ei ole mitään K18 -luokitusta, vaan on M eli Mature, käytännyssä K17, ja AO eli Adult Only.

http://www.esrb.org/ratings/ratings_guide.jsp

Eräältä sivulta poimin tämän:
"The AO rating is referred to as the kiss of death for games. Retailers like Gamestop, Wal-Mart and Best Buy will not sell AO games. Microsoft, Nintendo, and Sony will not allow AO games on their consoles. Therefore, any game that hopes to reach a mainstream audience needs to be rated M at the most."

Ja tuossa on se suurin syy, miksi AO- eli K18-pelejä ei yleensä julkaista.


ESRB on käytössä ainoastaan USA:ssa ja Kanadassa ja kyllä, siellä käytännössä korkein ikäraja kaupallisille peleille on tuo M. ESRB on pelialan itsenä ylläpitämä itsesääntelyjärjestelmä jolla ei ole lainvoimaa vaan se perustuu puhtaasti (jälleenmyyjien) vapaaehtoisuuteen ja siitä johtuen ilmeisen monella suomalaisellakin on harhakäsitys siitä, että suomessa myytävien pelin K-18 ikäraja olisi vain vapaahtoinen suositus.

Suomessa ja Euroopassa käytetään PEGI ikärajaluokittelua, jossa peleillä on selkeät ikärajat, joista korkein on K-18. Suomessa K-18 pelin luovuttaminen alaikäiselle on laissa kielletty ja sillä, tekeekö sen myyjä vai yksityishenkilö (lue: vanhempi) ei ole mitään eroa.

http://www.pegi.info/fi/index/id/201/
http://www.finlex.fi/fi/laki/alkup/2011/20110710#Pid19219
Muokannut: Kungfutse 14.10.2013 klo 11.11 lainaa
Weteraani2

14.10.2013 klo 11.47

Kungfutse kirjoitti:
Suomessa ja Euroopassa käytetään PEGI ikärajaluokittelua

Kyllä, sanomasi pitää täysin paikkansa, mutta kun mitään AAA-pelejä niiden ikärajoista puhumattakaan ei suunnitella Euroopan saati Suomen markkinoita silmällä pitäen, ei millään tuolla ole mitään merkitystä.
lainaa
Weteraani2

14.10.2013 klo 11.51

Sparrow kirjoitti:
The Ballad of Gay Tony vieraannutti heteropelaajat homoviittauksilla ja Max Payne 2 vieraannutti nuoret miehet, kun piti pelata Mona Saxilla.

En ole pelannut TBOGT:tä, mutta käsittääkseni sen päähenkilö ei osoittanut minkään sortin homoseksuaalisia taipumuksia. Ainahan GTA:ssa on homohahmoja ollut, ja naisia, mutta päähenkilö ei ole koskaan ollut niistä mitään, vaan umpihetero alfauros.
lainaa
Anri

14.10.2013 klo 15.43 2 tykkää tästä

Olen täysin samaa mieltä Mikko Heinosen kolumnin kanssa. Yhä useammalla ihmisellä on kummallinen tarve kritisoida ja tuomita asioita, joista he eivät tiedä yhtään mitään. Lisäksi on kummallista, miten seksiä kauhistellaan enemmän kuin väkivaltaa. GTA:n "porno" ei ole mitään verrattuna siihen, miten paljon ihmisiä voi pelissä tappaa. Ihmisten tulisi ymmärtää, että GTA- pelisarja, kaikkien muiden väkivaltaisten pelien ja elokuvien ohella, on täyttä fiktiota ja suunnattu järkeville, vastuullisille aikuisille, jotka eivät järjestä massamurhaa pelisession jälkeen.

Joudun kuitenkin sanomaan, että pelejä syyttävät ihmiset ja artikkelit tulisi jättää täysin huomioimatta sen sijaan, että niistä tehtäisiin uusia uutisia. Myös V2:n toimitus on julkaissut paljon uutisia, joissa ihmiset syyttävät pelejä murhista yms. siitä huolimatta, että toimitus ei olekaan samaa mieltä syyttäjien kanssa. Tiedän kyllä, että toimittajien velvollisuus on tehdä puolueettomia uutisia, mutta mielestäni pelien syytöksistä kertovat uutiset vain ruokkivat vihaisia keskusteluja ja synnyttävät yhä uusia syytöksiä, jotka eivät johda mihinkään. Tämä on kuitenkin vain minun mielipiteeni.

Kiitän Mikko Heinosta hyvästä ja asiallisesta kolumnista, ja toivotan hyvää jatkoa kaikille!
lainaa
fdijaofa

14.10.2013 klo 16.23

Ei sitä GTAn strippibaaria kyllä käytä muut kuin ala-ikäiset ja ne jotka ovat liian ujoja menemään oikeaan tissibaariin.

Eli ihan oikein tämä älämölö. Se on kyllä totta että ikärajoja pitäisi noudattaa, mutta jos me olisimme täydellisiä niin aseita ei tarvitsisi rajoittaa, autolla ajamista ei tarvitsisi rajoittaa, taloyhtiössä ei tarvittaisi melusääntöjä... Jos joku ei toimi itsestään niin sitten täytyy laittaa rajoituksia.

Toivottavasti ei käy kuten Tiltille jossa "uutiset" nykyään ovat pelkkää mielipidemeuhkaamista.
lainaa
Qukko

14.10.2013 klo 16.26

Sanon tämän nyt ihan näin avoimesti: Mikko Heinosella on arvo- ja asennemaailma kohdillaan. Ainakin minun mielestä.

Sparrow kirjoitti:
The Ballad of Gay Tony vieraannutti heteropelaajat homoviittauksilla ja Max Payne 2 vieraannutti nuoret miehet, kun piti pelata Mona Saxilla.

Tässä muuten piilee eräs länsimaisen peliviihteen iso ongelma. Kaikki, mikä potentiaalisesti vieraannuttaa keskimääräisen (keskinkertainen amerikkalaisnuori, mies) kohdeyleisön edustajan yhtään mistään, on markkinamielessä huono juttu. Ja näin saamme jatkuvasti samaa rajoittunutta arvomaailmaa toistavia AAA-pelejä. Avarakatseisemmalle yleisölle tämä on tietysti paska juttu.

Mikko kirjoitti:
Keskusteluhan sinällään ei ole uutta, 80–90-luvuilla täsmälleen sama roinotus käytiin väkivaltaisista ja seksiä sisältävistä elokuvista. Oli ehkä toiveajattelua kuvitella, että tuosta väännöstä voitaisiin ottaa opiksi pelien kohdalla.

Jeppistä. Mutta mikä voisi olla seuraava populaarikulttuurin ilmentymä, joka demonisoidaan nuorison ja moraaliarvojen turmelijana. Tuntuu, että nyt ollaan vähän jämähdetty näihin peleihin...
lainaa
jaffa

14.10.2013 klo 18.53 2 tykkää tästä

Kungfutse kirjoitti:
Suomessa ja Euroopassa käytetään PEGI ikärajaluokittelua, jossa peleillä on selkeät ikärajat, joista korkein on K-18. Suomessa K-18 pelin luovuttaminen alaikäiselle on laissa kielletty ja sillä, tekeekö sen myyjä vai yksityishenkilö (lue: vanhempi) ei ole mitään eroa.


Tässä kannattaa jo lukea tuota lakia hieman tarkemmin ja paneutua hallituksen esitykseen lain takana. Laissahan on nimenomaisesti tuomittavaa "kahdeksaatoista vuotta nuoremmalle julkisesti esittää tai levittää taikka muulla tavoin tarjota taikka pitää hänen saatavilla" Kuvaohjelmalain mukaista kiellettyä materiaalia. Julkinen esittäminen on siis kiellettyä, sekä levittäminen ja muutoin tarjoaminen. Levitäminen ja nämä muut koskevat esityksen mukaisesti kaupallista levittämistä, tarjoamista. Kuvaohjelmalain mukainen levittäminen taas koskee yleisölle levittämistä yms.

Pääpaino on siis julkisella esittämisellä, jolla tarkoitetaan elokuvatettereita ja muita yleisölle vapaita esityksiä. Ei siis kotona, yksin pimeässä pelaamista.

Eli jos saat sakot lapsellesi tällaisen pelin ostamisesta, niin suosittelen valittamaan.

Lukemisen arvoista, jos jaksaa lukea: HE 2/2000
Tietää ainakin, mihin tälläkin pyritään-
lainaa
Weteraani2

15.10.2013 klo 08.02

jaffa kirjoitti:
Laissahan on nimenomaisesti tuomittavaa "kahdeksaatoista vuotta nuoremmalle julkisesti esittää tai levittää taikka muulla tavoin tarjota taikka pitää hänen saatavilla" Kuvaohjelmalain mukaista kiellettyä materiaalia.

Nukuitko äidinkielentunnilla? Se "taikka" tuossa välissä tarkoittaa nimenomaan sitä, että mainitun lain rikkominen EI edellytä julkista esittämistä vaan sitä rikotaan ihan silloinkin, kun annetaan alle 18-vuotiaalle kaupasta ostettu K-18-peli pelattavaksi kokona yksin pimeässä.
lainaa
perato

Moderaattori

Rekisteröitynyt 10.04.2007

15.10.2013 klo 08.27

"Rikoslain 17 luku
18 b?§ (17.6.2011/713)
Kuvaohjelman laiton esittäminen tai levittäminen alaikäiselle

Joka kahdeksaatoista vuotta nuoremmalle julkisesti esittää tai levittää taikka muulla tavoin tarjoaa taikka pitää hänen saatavillaan

1) vastoin kuvaohjelmalain (710/2011) 5 §:n 1 momentissa säädettyä kuvaohjelman, jota ei ole luokiteltu tai jolle ei ole annettu ikärajaa 18 ja jossa tai jonka yhteydessä ei ole selvästi havaittavia merkintöjä tai

2) vastoin 1 kohdassa mainitun lain 6 §:n 1 momentissa säädettyä kieltoa kuvaohjelman, jonka ikäraja on 18,

on tuomittava kuvaohjelman laittomasta esittämisestä tai levittämisestäalaikäiselle sakkoon tai vankeuteen enintään kuudeksi kuukaudeksi."


Onko peli kuvaohjelma? =D
lainaa
Weteraani2

15.10.2013 klo 09.06

perato kirjoitti:
Onko peli kuvaohjelma? =D

On.

Tarkemmin sanottuna se on vuorovaikutteinen kuvaohjelma.

http://www.finlex.fi/fi/laki/alkup/2000/20000775

§2, kohta 2.
lainaa
jaffa

15.10.2013 klo 19.21

Weteraani2 kirjoitti:
Nukuitko äidinkielentunnilla? Se "taikka" tuossa välissä tarkoittaa nimenomaan sitä, että mainitun lain rikkominen EI edellytä julkista esittämistä vaan sitä rikotaan ihan silloinkin, kun annetaan alle 18-vuotiaalle kaupasta ostettu K-18-peli pelattavaksi kokona yksin pimeässä.


Todennäköisesti nukuinkin, mutta rikosoikeuden seminaareissa olen ainakin ollut hereillä. Kaupasta ostamistahan ei laissa lue, voihan pelin hankkia vaikka vuokraamalla, lainaamalla, vaihtamalla, antamalla ilmaiseksi tai "muulla tavoin".
"Joka kahdeksaatoista vuotta nuoremmalle julkisesti esittää tai levittää taikka muulla tavoin tarjoaa taikka pitää hänen saatavillaan."
Joka kahdeksaatoista vuotta nuoremmalle julkisesti:
Esittää tai levittää taikka muulla tavoin tarjoaa..

"Taikka" sana on sidottu nimenomaisesti esittämiseen tai levittämiseen. Levittäminen on erikseen laissa määriteltyä toimintaa. Levittämistä on kaikenlainen tarjoaminen _yleisölle_ katseltavaksi, ostettavaksi, vuokrattavaksi tai lainattavaksi jne. Yleisö taas on ennalta määräämätön vapaasti valikoituva vastaanottajakunta.
Esittäminen on varmasti helpommin ymmärrettävissä, joten sitä ei varmaan tarvitse avata.. Avainsana pykälässä on siis julkinen.

"Kuvaohjelman tavanomaista luovuttamista yksityiseltä henkilöltä toiselle ei pidettäisi laissa tarkoitettuna levittämisenä."

Valtion elokuvatarkastamonkin kanta asiaan on, että pelien luovuttaminen JULKISESTI on lain vastaista, mutta yksityisesti ei. Moitittavaa, ehkä.
lainaa
Nuorestaasti

22.10.2013 klo 00.55

Niin, olin 6 vuotias playstation omistaja. Kaikki pelit pelasin, myös raaimmat. Vanhempani olivat viisaita, ja selittivät syyn ja seurauksen. Myös peleissä ja elokuvissa pidettiin huolta että ymmärsin mikä on elokuva, ja mikä peli. näin erotin mikä on oikea elämä, ja mikä fiktiota. Näin 6 vuotias Mikael ymmärsi, ja vielä kolmekymmentä vuotiaanakin pelaa. Siitä tulonsakin hankkii. Ikinä en ole väärin tehnyt, rötöstellyt, pettänyt, yms. Kiitän äitiäni ja isääni valinnasta joka ei jättänyt minua pimentoon, ja ymmärystävailla. He ymmärsivät "kiellon" jälkivaikutuksen. He sallivat hallitusti.

(voitte kysyä itseltänne, mitä tekee nuori joka ei ole maistanut alkoholia, kiellosta johtuen? Mitähän se tekee, kun hän täyttää 18 vuotta?)
lainaa

www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova