Tuorein sisältö

Listasunnuntai #206

Mikko Heinonen

20.10.2013 klo 21.13 | Luettu: 24590 kertaa | Teksti: Mikko Heinonen

Autopelien helma(pelti)synnit
Olen ollut auto- ja autopelifani niin kauan kuin muistan, siitä huolimatta että kannatan työmatkapyöräilyä ja julkista liikennettä. Autot ovat teknisinä laitteina kovin mielenkiintoisia, ja omissa unelmissani autopelit ovat aina tarjonneet tärkeän mahdollisuuden kokeilla erilaisia autoja tavoilla, jotka eivät ole arkielämässä mahdollisia, mm. siksi että ei ole rahaa tai siksi että siihen kuolisi.

Olen kuitenkin huomannut selvästi kyllästyneeni etenkin ns. ison rahan autopelisarjoihin, kuten Gran Turismoon ja Forzaan. Kummankaan seuraavan version videot eivät juuri ole kiinnostustani herättäneet. Pelkkä grafiikan iteratiivinen kehitys ei enää innosta pelaamaan samaa peliä uudelleen, kun paljon muutakin voisi muuttaa. Siksi tänään listalla satunnaisia asioita, jotka yleisesti ärsyttävät autopeleissä. Vaikka joissakin peleissä tehdään joitain näistä asioista oikein, munataan niissä sitten toisia.

Ajomalli




Tämä on luonnollisestikin se ajopelin haastavin osa, jossa olisi vielä runsaasti kehitettävää. Tuntuu, että markkinoilla on karkeasti ottaen kahdenlaisia pelejä: helppoja arcadeita ja turhauttavan vaikeita "simulaatioita". Joissakin peleissä on jopa molemmat tilat itsessään, muttei niiden välimuotoa.

Tähän on monta syytä, kenties päällimmäisenä se, että pelin pitää olla edes jollain tavalla pelattavissa pad-ohjaimella (tai jopa näppäimistöllä). Oikeaa autoa ei ohjata kummallakaan näistä, eikä koskaan edes pelkän rattituntuman perusteella. Kun fiilis penkin alta puuttuu, joutuu pelaaja opettelemaan joka tapauksessa uuden tavan tunnustella, milloin auto on pidon rajoilla ja onko se menossa sinne päin kuin oli tarkoitus.

Unelmien autopeli ei saisi vaatia tuntikausien harjoittelua, ennen kuin saa ajettua edes yhden ehjän kierroksen, mutta samalla se ei saisi olla niin helppo, ettei auton hallinta tuottaisi tyydytystä. Yhtälö on vaikea, miltei mahdoton, enkä väitä osaavani sitä ratkaista. Näkisin kuitenkin mieluummin rohkeita yrityksiä tällä rintamalla kuin taas uuden itsestään ajavan grafiikkahienouden.

Törmäily




Hieman edelliseen liittyen vahinkomallin säätäminen passeliksi tuntuu olevan hyvin vaikeaa. Tarjolla on kyllä kosmeettisia vaurioita, mutta kovin harvassa pelissä ne vaikuttavat mielekkäästi auton kulkuun. Osittain syy on autotehtaiden myöntämissä lisensseissäkin. Todellinen motorsportti on kuitenkin kontaktilajia, jossa saattaa silmänräpäyksessä tapahtua mitä vain. Jopa rallipeleissä, joissa sentään on jonkinlaista vauriomallia, vaihtoehdot ovat useimmiten joko keskeytys tai pieni pintanaarmu. Tosielämässä kuitenkin rallikuskit ajavat miltei poikkeuksetta ainakin osan pätkästä niin, että jotain autosta puuttuu, eikä se vielä pilaa koko kisaa.

Ratapeleissä pelkkä kosmeettinen vauriomalli rohkaisee vastustajiin nojailuun ja kaiteiden käyttöön ohjaustarkoituksessa. Samalla liian ankara versio lähinnä saa kytkemään sen pois päältä, joten tässä olisi paljon tehtävää. Bugbearin Next Car Game näyttää tosi hyvältä tämän suhteen, mutta saavatkohan rahoitusta kasaan?

Ja sitten kun se vauriomalli on saatu kuntoon, olisi syytä virittää myös AI-pelaajat kunnioittamaan sitä. Harva asia on ärsyttävämpää kuin ajaa puhdasta kisaa "simulation damage" päällä ja saada sitten tekoälyttömyyden ohjaama auto niskaansa. Sattuuhan näitä oikeastikin, mutta ei kyllä näin usein.

Mestaruussarjat




Seuraamalla reaalimaailman uutisia voi melko helposti todeta, että esim. Formula 1:n, rallin MM-sarjan tai minkä vaan rata-autoilukisan mestaruussarjan voittaja ei voita jokaista osakilpailua ja tee jokaisella pätkällä pohja-aikaa. Sen sijaan ajamalla tasainen sarja on täysin mahdollista voittaa mestaruus, koska muut tyrivät. Yhdessäkään mainstream-pelissä tämä ei toteudu. Pelaajan kannoilla on aina joku huippukuski, joka napsii kaikki pelaajalta vapaaksi jäävät sijoitukset ja pisteet, eikä keskeytä tai jätä kilpailuja väliin.

Tokihan pelaajalla on käytettävissään rajaton määrä uusia yrityksiä, ja useat pelaajat haluavat voittaa kaiken voitettavissa olevan ja menestyä täydellisesti. Tämä on videopelien suoma etu ja se suotakoon. Mutta entäpä jos haluaisin kokea olevani Tommi Mäkinen, jolle soitetaan että Carloksen (Sainzin) auto on syttynyt palamaan 500 metriä ennen maalia, eikä ne jaksa työntää sitä? Taas kerran tätä suspension of disbelief -tavaraa: jos halutaan, että pelaaminen on uskottavaa, siihen voisi panostaa.

Kuminauha-AI




Tästä saisi jo antaa sakot, sillä asiasta on motkotettu vaikka kuinka kauan, ja edelleen näitä vain tehdään. Jonossa peräkkäin ajavat ja nopeutensa pelaajaan skaalaavat tietokoneautot eivät vain enää viihdytä. Kaikkein pahinta sorttia ovat perään liimautujat, jotka sujahtavat hetkessä ohi kun teet yhden ohjausvirheen, vaikka muuten olisit miten ylivoimainen. Siinä ei paljon taaksekelaustoiminto auta.

Autovalikoima




Kun ensimmäinen Gran Turismo tuli, oli varsin viihdyttävää, että aloitteleva autoilija lähti liikkeelle Clubman-luokasta ja kisaili sataheppaisella Nissan Micralla. Matkan varrella tulikin ostettua kaikenlaista hauskaa talliin. Kakkososassa homma lähti jo osittain käsistä, ja alettiin jo kilpailla sillä, miten monta sataa autoa saadaan mukaan. Tästä asti automäärä on ollut mainstream-autopeleissä jonkinlainen tunnusluku. Säilyttääkseen kukkulan kuninkuuden Sony meni asiassa niin pitkälle, että GT5:n autoista iso osa oli vain piuhaa pitkin PS2:lta imuroituja "standard-autoja": sisältä onttoja ja ulkoa sahalaitaisia.

Tuo tapaus jo sinällään osoittaa, miten turhaa resurssien hukkausta koko pissauskisa automäärän suhteen on. Keskimääräinen pelaaja käyttää ehkä 10–20 eri autoa pelinsä aikana. Palkintoina saatuja kummallisuuksia kokeillaan kerran, jonka jälkeen ne myydään tai unohdetaan virtuaalitalliin. Vaikka on toki kivaa löytää pelistä oma harrastepeli digitaaliversiona, ei se, onko pelissä 150, 200 vai 750 erilaista autoa kerro millään tapaa varsinaisesta laadusta. Pikemminkin päinvastoin, sillä pelistä tulee vaikeampi tasapainottaa. Jo GT1:ssä voitti helposti endurance-kisat 1000 hevosvoiman Skylinellä, joka ei kääntynyt mutkiin lainkaan mutta kulki suorat miljoonaa.

Palkintorahat




Tämäkin menee siihen luokkaan, että joskus oli hienoa ja nyt ei enää ole. Oli hienon vastuutonta tuhlata GT2:ssa muutamat kisasta vaivoin voittamansa sataset uusiin vanteisiin, jotka eivät vaikuttaneet auton kulkuun mitenkään. Pian sitä kuitenkin ui rahassa, ja tämäkin on nykyisin vakiintunut käytäntö. Vaatimattoman alun jälkeen pelaajan rahavaranto lähtee täysin eksponentiaaliseen kasvuun ja keskinkertaisellakin osaamisella voi ostaa kaiken mitä haluaa, koska palkintorahat ovat valtavia. Auton virittämisestä menee tehokkaasti maku, kun ei tarvitse miettiä lainkaan mitä tässä nyt seuraavaksi tekisi: ostaa vain kaikki parhaat palikat, valmis. Harva rikastuu supercellmäisesti reaalielämässä, ja peleissä olisi enemmän syvyyttä, jos rahankäyttöään joutuisi edes vähän miettimään ensimmäisen sarjan voiton jälkeen.

Vapaa ajelu




On kovin paradoksaalista, että jos haluaa ajella autolla uskottavasti oikean tuntuisessa ympäristössä, on pelattava Grand Theft Autoa, raakaa väkivaltapeliä. Vaikka viime vuosina on tehty avauksia tähän suuntaan mm. Test Drive Unlimitedin ja Forza Horizonin hengessä, ollaan vielä kaukana siitä tunteesta, jonka jo Test Drive III loi aikanaan. Oli aivan ällistyttävää, miten oikean tuntuinen maailma oli luotu muutaman megatavun muistiin: nousevia ja laskevia lentokoneita, junia, tienvarsimainoksia, poliiseja jotka eivät yritä ajaa autoa rusinaksi vaan pysäyttävät. 20 vuotta myöhemmin vapainkaan autopeli ei vielä tunnu siltä, minkä tuolloin ajatteli olevan mahdollista. Entä jos en halua surmata jalankulkijoita enkä romuttaa kymmeniä poliisiautoja, vaan ajella ympäriinsä jokseenkin liikennesääntöjen puitteissa ja tutkia maailmaa? Ei ole liikaa pelejä, joissa näin voi tehdä. Useimmiten muu liikenne on sovitettu sellaiseksi, että sen seassa voi puikkelehtia kolmea sataa, jolloin normaali moottoritienopeus tuntuu köröttelyltä.

V2.fi | Mikko Heinonen
< Lauantai-illan Kevyi... Pelien tarinoiden ta... >
Keskustele aiheesta

Keskustelut (22 viestiä)

Driver

20.10.2013 klo 21.40 2 tykkää tästä

Driver: San Francisco on melkolailla sellainen kuin lopussa toivotaan. Jalankulkijoita ei voi teilata kun hyppivät pois alta ja kaupunkia voi vapaasti tutkia. Itse olin hyvinkin koukussa kyseiseen peliin, juuri näistä seikoista. Lisäksi autoa voi hauskasti vaihtaa lennosta, jos vastaan sattuu tulemaan jokin hieno harvinaisuus. Taidanpa tästä painua pelaamaan.
lainaa
5n00p

20.10.2013 klo 22.08 1 tykkää tästä

Driverin kommentista muistui mieleen ensimmäinen Driver, se sykähdytti kyllä. Samoin ensimmäistä Test Drive Unlimitedia tuli aika paljon sahattua, harmi että kakkonen ei petrannut ykkösestä. Richard Burns Rally taas on säilynyt aika pitkään koneella, kiitos modiyhteisön ja nykyisten WRC:n ja DiRTtien aikana on jopa ikävöinyt Colin Mcrae pelejä tuhoutumattomine risuineen, ajotuntuma oli sentään edes sinnepäin. Mutta toisaalta, on noita Forziakin tullut satoja tunteja tahkottua jokaista vaan niihinkin kyllästyi lopulta ja nykyään tulee pelailtua vain lyhyehköjä driftailuleikkisessioita.
lainaa
rallimies

20.10.2013 klo 22.27 2 tykkää tästä

Jep, ei Richard Burns Rallya oo vieläkään edes haastanut yksikään rallipeli.
lainaa
Mikko

Moderaattori

Rekisteröitynyt 30.03.2007

20.10.2013 klo 22.28

Driver: SF oli tosiaan ihan yllätyshauskaa ajelua, ja kaupungissakin oli mukavasti kaikenlaista tutkittavaa. Annoinkin sille ihan hyvät pisteet aikanaan:

http://www.v2.fi/arvostelut/pelit/757/Driver-San-Francisc
lainaa
AdolfHemmweiser

20.10.2013 klo 22.44 6 tykkää tästä

"On kovin paradoksaalista, että jos haluaa ajella autolla uskottavasti oikean tuntuisessa ympäristössä, on pelattava Grand Theft Autoa, raakaa väkivaltapeliä."

Ehkä kyseessä on ennemminkin yhteiskunnallisten halupiirteiden Freudenthal-näkemyksen mukainen yksilöllinen valinta, joka pohjautuu niihin lé aveén, joita väreitä kokeva henkeymä niin tasaisesti arvioi. Toki suhteessa pelin metanovakontekstiin "väkivaltapeli", voidaan mahdollisesti rakentaa jonkinlainen tasauma, joka asettaa kognitiiviset arviot lähimpään tunneasetelmaan ja siten ehkä itsekin uskaltaisin tehdä audition siitä, voiko peli olla persoonan elämänhallinnan kannalta tarpeet täyttävä autarkia.
lainaa
perato

Moderaattori

Rekisteröitynyt 10.04.2007

20.10.2013 klo 23.25

"Pian sitä kuitenkin ui rahassa, ja tämäkin on nykyisin vakiintunut käytäntö. Vaatimattoman alun jälkeen pelaajan rahavaranto lähtee täysin logaritmiseen kasvuun ja keskinkertaisellakin osaamisella voi ostaa kaiken mitä haluaa, koska palkintorahat ovat valtavia."

Tämä ei muuten koske pelkästään autopelejä. Melkeen joka pelissä, jossa raha on jollain tavalla oleellinen osa, sitä tuputetaan yleensä ihan järkyttäviä määriä. Veikkaisin, et pääasiassa kyse on siitä, et pelit tähdätään pääasiassa jollekki 5-15h porukalle, joiden pitäs päästä kokemaan siinä 5h sisään kaikki mitä pelissä on. Varsinki roolipeleissä ja open world peleissä toivois jotain järkeä niihin, ettei peli päättyis aina tili 60 miljardia plussalla.

Tuo "Mestaruussarjat" toi kyl mieleen sen oman ainoan pitkän autopelikokemuksen. Toki Colin McRae rallia ja GP2/3 tuli koettua, mut oma pitempikestoinen kokemus rajoittui lähinnä Mobil 1 Rally Championshippiin. Se oli hyvin tehty rallipeli, jonka ainoa ongelma oli se, että sun auto oli ainoa joka tuntu hajoavan, ja melkee joka EK:lla piti ajaa 3 parhaan joukkoon. Neljän kisan jälkee ei enää ollu saumoja mestaruussarjassa ku jarrut paukahti rikki kuitenki jossaki vaiheessa. Ja sen yhden rallin runkkaaminen ei houkutellu.
lainaa
21734

20.10.2013 klo 23.38 5 tykkää tästä

Ihmeellistä että listassa ei mainittu lainkaan autojen säätämistä, virittämistä ja "tuunausta", vaikka kyseinen termi saakin niskakarvani pystyyn. Esimerkiksi Forza Horizonissa autojen viritys on mallia "isoin turbo, isoin moottori" jolla sitten saa pikku Datsunin kiihtymään nollasta sataan alle kahdessa sekunnissa ja kelaamaan yli 350km/h huippunopeuksia.

Toisessa ääripäässä ovat Gran Turismo ja "emo-Forzat" joissa pääset kyllä säätämään vaihdevälityksiä, renkaankulmia ja muita nippelisäätöjä, mutta se kilpa-auton moottorilla varustettu Nissan näyttää edelleen katuautolta sisustuksineen, peltisine paneeleineen jne. joten ulkonäöllisesti auton saa menevän näköiseksi vain Forzan muuten mainiossa maalaustilassa (vaikka on ihmeellistä että vieläkään ei ole mahdollista laittaa tarroja ikkunoihin). Viimeisin peli jossa oli oikeasti mahdollista säätää autonsa ulkoasua kunnolla oli Midnight Club:Los Angeles, mutta ikävä kyllä kyseisen pelin ajomallinnus oli kamala.

Antakaa minulle peli jossa on mahdollista rakentaa samasta autosta korttelia kiertelevän amiksen lasikuitukammotus, renkaat lintassa asfalttia raapiva hellaflush-tyylisuunnan edustaja, pikkupiristetty ratapäivälelu, kolhuja saanut, rähjäinen drifteri tai täysiverinen GT-kilpuri lasi/hiilikuituisella korilla ja putkirungolla. Antakaa minulle mahdollisuus säätää turbon ahtopainetta ja kuulla se moottorin käyntiäänessä, mahdollisuus hajottaa moottorin alakerta tai vaihdelaatikko koska siinä on liikaa vääntöä...

Antakaa minulle oikea, täysiverinen(oktaaninen?) autopeli, koska street rodin jälkeen niitä ei ole julkaistu ainoatakaan
lainaa
JulioBungholio

20.10.2013 klo 23.58

NFS: Porsche 2000 (Porsche Unleashed) on yksi omista suosikeistani autopelien saralla.

Alkuun tuntuu ettei k*silaudalla saa mitään aikaseks kun se vain keikkuu ja käyttäytyy keljusti radalla kuin radalla, mutta pelatessa peliä eteenpäin rassiaan saa viritellä osittain mieleisekseen.

KuminauhaAI on tässä pelissä elementissään eli koneen ajattamat autot tulee heittämällä ohi kun teet yhden virheen eikä päästä sen jälkeen helpolla ohi.

Vauriomallinnus NFS sarjan parhaimmasta päästä eli ei hirveesti kannata kolaroida autoaan jos meinaa liiemmin korjailematta maaliin päästä. Autot ei suinkaan palasiksi asti hajoa (kiitos lisenssin), mutta käyttäytyminen ehjällä ja rikkinäisellä autolla oli huomattava.

Pieniä pelillisiä virheitä pystyi ja pystyy edelleen kuitenkin kestämään, jonka vuoksi tämä tulee aina välillä kaivettua naftasta esiin.
lainaa
Hablem

21.10.2013 klo 00.12 3 tykkää tästä

21734 kirjoitti:
Ihmeellistä että listassa ei mainittu lainkaan autojen säätämistä, virittämistä ja "tuunausta", vaikka kyseinen termi saakin niskakarvani pystyyn. Esimerkiksi Forza Horizonissa autojen viritys on mallia "isoin turbo, isoin moottori" jolla sitten saa pikku Datsunin kiihtymään nollasta sataan alle kahdessa sekunnissa ja kelaamaan yli 350km/h huippunopeuksia.

Toisessa ääripäässä ovat Gran Turismo ja "emo-Forzat" joissa pääset kyllä säätämään vaihdevälityksiä, renkaankulmia ja muita nippelisäätöjä, mutta se kilpa-auton moottorilla varustettu Nissan näyttää edelleen katuautolta sisustuksineen, peltisine paneeleineen jne. joten ulkonäöllisesti auton saa menevän näköiseksi vain Forzan muuten mainiossa maalaustilassa (vaikka on ihmeellistä että vieläkään ei ole mahdollista laittaa tarroja ikkunoihin). Viimeisin peli jossa oli oikeasti mahdollista säätää autonsa ulkoasua kunnolla oli Midnight Club:Los Angeles, mutta ikävä kyllä kyseisen pelin ajomallinnus oli kamala.

Antakaa minulle peli jossa on mahdollista rakentaa samasta autosta korttelia kiertelevän amiksen lasikuitukammotus, renkaat lintassa asfalttia raapiva hellaflush-tyylisuunnan edustaja, pikkupiristetty ratapäivälelu, kolhuja saanut, rähjäinen drifteri tai täysiverinen GT-kilpuri lasi/hiilikuituisella korilla ja putkirungolla. Antakaa minulle mahdollisuus säätää turbon ahtopainetta ja kuulla se moottorin käyntiäänessä, mahdollisuus hajottaa moottorin alakerta tai vaihdelaatikko koska siinä on liikaa vääntöä...

Antakaa minulle oikea, täysiverinen(oktaaninen?) autopeli, koska street rodin jälkeen niitä ei ole julkaistu ainoatakaan


Aamen, Itselle ainoa peli missä auton voi särkeä ja säätää sen vituilleen on Kiihdytyspeli.
lainaa
emmastin

Rekisteröitynyt 21.10.2013

21.10.2013 klo 00.24 2 tykkää tästä

Ihan vaan muuten korjauksena artikkelin lausahdukseen, The Next Car Game julkaistaan meni pre-order-setti miten tahansa. Sivun FAQ:sta napattuna: "Yes. We’ve got everything together for the content in the basic Alpha version already. That version of the game will be released for sure."

http://nextcargame.com/#toggle-id-7
Muokannut: emmastin 21.10.2013 klo 00.25 lainaa
Pioneeri

Rekisteröitynyt 09.08.2009

21.10.2013 klo 00.32 1 tykkää tästä

Nyt nostit kissan pöydälle!

Olen itse tuntikausia miettinyt ennen nukkumaan menoa mikä olisi se autopeli joka saisi housut kostumaan!

1.Kilpaurheilu on kallista ja palkinnot usein muodollisia voisiko tämmöisen asian ottaa huomioon kun palkinto summia suunitellaan?

2.viritys potenssiin 100 haluan säätää kaikkea ja virittää kaikkea myös ulkonäköä täytyy pystyä muuttaa sisustaa myöten.

3.ajomallinnus pitää olla haastava mutta ei älytön.

4.vapaata korttelirallia realismilla! radat on jo nähty...

5.vaurion mallinnus täytyy olla sellainen että tyhmyydestä rankaistaan.

6.Autoja,autoja :) ja niihin eri motti ja voimansiirto vaihtoehtoja jo osto vaiheessa tästä tykkäsin Gran turismossa että samaa autoa sai eri tekniikalla.

7.Botit kokonaan pois ainoastaan aitoja ihmis vastuksia.

8.historiallista tarkkuutta autoihin ei rajoitinta esim autoihin jossa sitä ei koskaan ole ollut tai luistonestoa yms...

9.Kelaus toiminto julistetaan pannaan.

Keksisi vaikka mitä mutta en rupea se enempiä kirjoittelee :)



lainaa
Derail_HueHue

21.10.2013 klo 00.50

Toivottavasti tuon ensimmäisen kuvan auton kuljettajan puolella ei ole ratissa airbagia.

Hyvä listaus btw.
lainaa
eff

21.10.2013 klo 01.05 1 tykkää tästä

"Unelmien autopeli ei saisi vaatia tuntikausien harjoittelua, ennen kuin saa ajettua edes yhden ehjän kierroksen, mutta samalla se ei saisi olla niin helppo, ettei auton hallinta tuottaisi tyydytystä"


= Project Gotham Racing (PGR) pelit.
Kaikki osat, varsinkin 2 & 4.
Kakkosesta on peräisin oma autopeli innostukseni.
Tai onhan sitä sytytty jo vuosia vuosia aikaisemmin, mutta totaalisesti vasta PGR2 avasi kaasutti tien sydämmeen.
Ennen sitä peliä en uskonut, että mihinkään autopeliin saisin upotettua satoja, ja taas satoja tunteja.
Juurikin tälläinen arcade fiilis, mutta silti niin vaikea jos halusi pärjätä. Ei simulaatio, mutta kyllä sen auton ympäri sai.
Ja kaikilla samat autovalikoimat, tehdasviritteisinä tietenkin.
-Ajotaito ratkaisi, ei muttereiden vääntäminen ja akselien runkkaaminen tuning valikosta.

Ajaminen oli helppoa ja hauskaa, ja kaikilla oli hauskaa.
PGR2 vanhalla xboxilla, ja PGR4 (kolmonen oli vähän fail, mutta ei huono sekään) uudella boxilla.

Mutta, PGR4 jälkeen yksikään autopeli ei vain ole sytyttänyt.
Jokainen Forza ollut totaalisen kuivaa ajamista. Yksinkertaisesti vain TYLSÄÄ. Huiput hinkkasit vain pelkkää timeattackia. Itsekin siihen sorruin muutaman rahakilpailun takia, mutta voi luoja kun se oli tylsää. Kaukana siitä syystä miksi autopelit oli joskus hyviä.
GT5 yritti edes vähäsen, mutta tsiisus kun siitäkin puuttui se ilonkipinä pidemmän päälle.
DiRT 2 & 3 olivat taassen loistavia pelejä. Ohjaus oli helposti omaksuttava, mutta silti niin aahh vaikea ja taitoa vaativa. Ja palkitseva. Suurimpana miinuksena vain pelaajien puute netissä. Autopelikansa ei pelejä löytänyt, vaikka potentiaali oli suurempi kuin edellämainituissa.
Ja kaikki muut näiden ulkopuolella olevat pelit. Blaah, "pelit". Ehkä viiden minuutin hupeja. Ajotuntumat aivan hirveitä, oikeaa ladaakin hauskempi ajaa.
(Burnoutit ja Blurrit yms. ovat kyllä hauskoja, mutta eivät ehkä kuulu samaan kategoriaan?)

Autopeli innostus on vieläkin ihon alla säilyneenä, mutta odottaen niitä oikeita pelejä.
Aina vähän väliä tuppaa tulemaan uutisia PGR sarjasta, tai sen tehneestä studiosta. En ole menettänyt toivoa uuden pögrin saamiseksi.
Ja seuraava potentiaalinen keksi on DiRT4 joskus tulevaisuudessa, mistä on lupailtu 'entistä vakavempaa'.
Eli ehkä "forzamaisempi" jollain tasolla, että suurempi yleisö sen löytäisi.

Nämä uudet driveclubit yms extramageet grafiikkahuorauspelit on vain blääh. Joo hienon näköisiä ja "aito" ajotuntuma varmasti. Samaa radan kiertämistä. Sama peli kuin jokainen muukin. Puuttuu se 'miksi ostaa tämä'.
Tuntuu että jokaisen uuden pelin pitää olla mahdollisimman realistinen ja aito ja mahdoton ajaa ja kaikkea pitää saada säätää ja pitää saada jokainen automalli maailmasta ja mikään muu ei kelpaa.

Todella pettynyt autopelien nykytilanteeseen.
Pariin pgrään mennyt pieni elämäkin listojen kärjessä.
Kun pgr:n tilalle tuli forza kisoihin (maailmalla ja suomessa), niin olihan siihen pakko vaihtaa. Hetkellisesti.
Noh, ennen pelattiin pgrää joka päivä, koska se oli hauskaa, ja tietenkin sai samalla treeniä ja kehittyi.
Sitten kun vaihtoi forzaan, niin kappas kummaa pelaaminen rajoittui väkipakoin kisoja edeltävään ~2viikkoon. Sitten kuukauden parin tauko mitä se ikinä olikaan, ja sitten taas parin viikon uusinta putki ennen kisoja. Pelkkää timeattackin hinkkaamista, ei tsiisus. Onneksi tajusin lopettaa jossain välissä. Ei niitä kierroksia vain pystynyt ajamaan päivästä toiseen niinkuin toisessa pelissä.
En nyt yrittäny leijailla ilmassa ja kehuskella kisahistorialla.
Vaan pointtina oli, että varmasti tullut enemmän kokemusta ja tunteja ajopeleistä kuin keskimääräisellä v2 lukijalla.
Ja voin siihen experienceen nojaten sanoa, että nykyajan autopelit on aivan p*rseestä pääosin. Rakkaus lajia kohti säilyy, mutta odottaen parempia vesiä.


"Siis täh, miksi ostaisin autopelin jos ajotuntuma ei vastaa todellisuutta enkä voi tehdä kaikkea niinkuin oikeastikkin?"
Tämä on nykypäivän ajattelulogiikka.
Tämän takia ei julkaista enää muunlaisia kunnon ajopelejä, kuin 'mainstream gt ja forza, ja niiden wannabe kloonit'.
Ostava kansa on valitettavasti puhunut, so sad.
lainaa
StSycho

21.10.2013 klo 09.41

Slicks'n'Slide ja Carmageddon 2.
Siinäpä ne autopelit mitä on tullut eniten pelailtua. Ensimmäistä kavereiden kanssa samalla näppiksellä. Monet kovat kisat on väännetty.
Carmaa ajeltu sen verran paljon, että todennäköisesti löytäisin vieläkin kaikki parhaat powerupit jokaisesta kentästä ilman sen suurempia hakemisia.
lainaa
Daealis

Rekisteröitynyt 27.05.2008

21.10.2013 klo 09.44

Kuminauhatekoäly on ollut kirosana autopelejä aloitellessa ja miten tämä malli on säilynyt kohta kaksi vuosikymmentä menee ymmärrykseni yli. Need For Speedin underground sarjat tämä kuminauhailu pilasi täysin: Viivalta lähtiessä nitrot pohjaan lyövä pelaaja kuroo puolen kilometrin kaulan muutamassa sekunnissa. Yliäänennopeudella kanavan pohjalla porhaltava amisviritelmä kuitenkin jää kakkoseksi, koska olet ollut liian kauan kärjessä. Kuminauha toteaa että koska ohi ei päästä, niin vauhtia lisätään. Pian taustapeiliin ilmestyy riisikippo, joka hetkeä myöhemmin lentää ohi melkein tuplanopeudella. Ilman nitroja. Siihen loppui Need For Speedin pelaaminen.

Tosin kuminauhaakin paskamaisempi tilanne oli fantastisen omituisessa Big Red Racingissä. Tietokoneille oli annettu vaivalla mietitty reitti, mitä ne ajoivat ja tätä reittiä pitkin ne kanssa sitten AJOIVAT. Ei auttanut vaikka suuren etumatkan jälkeen laitat auton tielle poikittain kohtaan mistä tekoäly aina kurvaa, boteille oli asetettu Freight Train-koodi päälle ja vauhdissa tai ajolinjassa ei tapahtunut minkäänlaisia nitkahduksia, vaikka nokan edessä oli pelaajan auto poikittain jarruttamassa matkaa. Onneksi tästä sentään on päästy eroon fysiikkamallinusten aikakaudella.

Rahantulosta en ole samaa mieltä, ainakaan kaikissa peleissä. Forza nelonen on ainoa tuoreempi rallittelu josta olen kiinnostunut, joten käytetään sitä esimerkkinä kaikkiin pointteihin. Epäilemättä Turismokin tekee samat, ainakin sen mukaan mitä muistan Gran Turismo nelosesta PS2lla. Rahantulo on alussa hidasta. Tämän onlman ratkaisee parin kisan jälkeen osasponsorointi, mikä nousi auton käytössä parin kilpailun jälkeen 100%. Kuukausittain vaihtuvia challengeja kun sahasi parikymmentä rinkiä, hioo turhia tuhannesosia ajasta pois, saattaa rahaa tipahtaa tilille 50k, vaikka et edes saavuttaisi tavoiteaikaasi. Parempi malli kuin kymmenen osakilpailun hiertäminen siksi, että saisit vaihdettua jousitukset mallista riemukupla malliin soccermom-vagon? Mielestäni kyllä. Sama tehtiin Turismo nelosessa jättämällä pleikkari päälle yöksi Le Mansin 24h kilpailu päälle ja botille alle kippo, jolla voitto oli taattu.

Forza on tasapainotettu loistavasti ihmisille, joille se hauskuus on siinä auton virittämisessä sellaiseksi, että sillä on hauska ajaa. Itse en saa pidettyä edes kaikkia A-luokan autoja tiellä, joten yleisimmät viritelmät omista autoista ovat B- ja A-luokan taitteessa. Tietenkin kolmeasataa kulkeva Talbotti joka vaatii sadan metrin suoran jarrutukseenkin, on ajoittain hauska lelu, mutta ei sillä kisoja voiteta. Mutta jos rahaa ei olisi tuhlattavaksi asti, ja siitä olisi pulaa, ei tätä leikkimistäkään jaksaisi. Ostaisinko moottoriin melkein joka osan ja kokeilisin eri yhdistelmiä, sen sijaan että säästäisin suoraan parhaaseen ja pulttaisin sen lentokoneturbiinin -99 Saabiin? Tuskin.

Samaan syssyyn sitä vauriomallinnusta. Kunnon kopan vääntymisiä ei peleissä ole nähty kait koskaan. Dodge Viper aikakaudelta Win95 antoi mahdollisuuden rusikoida auton Carmageddon mallisesti yhden renkaan kokoiseksi möykyksi, mutta ajomallinnus jätti toivomisen varaa. Forzassa päällisin puolin auto ei juuri rusennu kasaan, mutta ajomalliin voidaan vaikuttaa muutamalla törmäyksellä niin paljon, että kisa on ohi. Onpa Forzassa kokeiltu Flatout-henkistä romuralliakin ajella, kunhan vain itselleen muistaa valita suuren metallimötikän alle. Vaikkapa Hummerin. Rohkaisevalla tuuppauksella pystyi monet alta tonnin painoiset sunnuntaisuharit työntämään tien laitaan, ja jos kolaus osui oikein makoisasti, vaihdelaatikko sanoi sopimuksensa irti ja siinähän sitten tien vieressä kyhjötät, kunnes kisa on ohi. Hillitymmistäkin törmäilyistä ajotuntuma muuttuu radikaalisti, kun tiehen imurin lailla liimautuvat superautot menettävät puskurinsa, ja auto ei enää seuraavassa mutkassa käännykään mihinkään, kun downforce ei riittänyt eturenkaissa, ja kaide vetää puoleensa magneetin lailla. Project Car autistit voivat keskenään huutaa realismin puolesta aivan toisaalla, mutta kyllä Forza ja Turismo vauriomallinnusta ylläpitävät, vaikkei välttämättä ulkokuoressa näkyvästi, mutta ainakin ajotuntumassa.
lainaa
vyhjuyhvklhvk

21.10.2013 klo 10.36

Oma pääulina on miksi Forzan, Flatoutin ja Gridin kaltaiset pelit eivät tarjoa neljän pelaajan jaetun ruudun moninpeliä? Ja jos tarjotaan niin miksi ei mitään mestaruussarjoja ja botteja vaan pelkkää yksittäiskisaa?

F1 on ainoa pelikelpoinen moninpeliin, silloinkin ainoastaan jos on vain kaksi pelaajaa läsnä.
lainaa
Mikko

Moderaattori

Rekisteröitynyt 30.03.2007

21.10.2013 klo 10.56 1 tykkää tästä

emmastin kirjoitti:
Ihan vaan muuten korjauksena artikkelin lausahdukseen, The Next Car Game julkaistaan meni pre-order-setti miten tahansa. Sivun FAQ:sta napattuna: "Yes. We’ve got everything together for the content in the basic Alpha version already. That version of the game will be released for sure."

http://nextcargame.com/#toggle-id-7


Niin, "basic Alpha". Minusta ei vielä kokonainen peli :(
lainaa
Kakkuonhyvaa

Rekisteröitynyt 26.01.2011

21.10.2013 klo 11.30 1 tykkää tästä

Ei tarvitse tämmöistä miettiä, kun pelaa Stunts:ia.
lainaa
Wiijuu

Rekisteröitynyt 12.02.2013

21.10.2013 klo 11.47

StSycho kirjoitti:
Slicks'n'Slide ja Carmageddon 2.
Siinäpä ne autopelit mitä on tullut eniten pelailtua. Ensimmäistä kavereiden kanssa samalla näppiksellä. Monet kovat kisat on väännetty.
Carmaa ajeltu sen verran paljon, että todennäköisesti löytäisin vieläkin kaikki parhaat powerupit jokaisesta kentästä ilman sen suurempia hakemisia.


Nämä. Tai itseasiassa tulin huutamaan, että Death Rally ftw!

Täytyy sanoa, että muut autoiloittelut on jääneet NFSU:n sekä N64 V-Rally. Ja lapsena jotain DOSin kautta pyöritettävää NASCAR peliä (4 diskettiähän tuo vei)
lainaa
Sauber_Mercedes_C9

21.10.2013 klo 14.27

Gran Turismossa ja Forzassa jatko osat ovat laajempia kuin edeltäjänsä se on asia joka ajan mittaan vain kasvattaa eroa muihin autopeleihin jotka aloittavat aina nollasta.
lainaa
hotwheels

Rekisteröitynyt 11.08.2007

21.10.2013 klo 14.40 3 tykkää tästä

Vapaasta ajelusta itselle oli kova sana Midtown Madness 2 aikoinaan.


En tiedä mikä siinä viehätti mutta oli mukava ajan tappo.
lainaa
Hesssu

25.10.2013 klo 23.17

Närkästyin ettei Trackmaniaa ole mainittu... Itselleni se on ainoa autopeli jota nykyään jaksaa pelata. Tuhansia tunteja tullut jo sarjan peleihin kulutettua eikä loppua näy. Tämä peli on nimenomaan "helppo oppia - vaikea hallita". Suosittelen!
lainaa

www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova