Tuorein sisältö

Sunnuntaikolumni: Pelasin, ei kun odottelin

Mikko Heinonen

27.04.2014 klo 19.49 | Luettu: 41350 kertaa | Teksti: Mikko Heinonen

Palvelukseen halutaan: Gigabitin nettiyhteys
Myönnetään: pelaamiselle ei ole viime aikoina jäänyt aikaa niin paljon kuin olisin halunnut. Lapset ovat pieniä, leipätyöt vievät aikaa, ja useimmiten on iltaisin vain aivan liian väsynyt käynnistämään edes pelikonsolia. Mutta eilen illalla tällainen tilaisuus tarjoutui: muu perhe oli klo 22 jo nukkumassa ja itse päiväunet ottaneena vielä kohtalaisen virkeä. Siispä pitkästä aikaa käytännössä tyhjänpanttina seissyt Xbox One tulille ja tähtäimeen RedLynxin uusi mopo-rage-peli Trials Fusion.

Jokainen uuden konsolin omistaja tietänee, mitä tästä suunnitelmasta seurasi. Koko tunnin pituiseksi suunnittelemani sessio valui hukkaan. Ensinnäkin Yxboxi ilmoitti käynnistyessään, että se pitää päivittää. Selvä. Päivitys on 500-megainen. Selvä. Nettiyhteyteni ei ole mikään supernopea, mutta selvisi tästä kuitenkin kohtuullisessa ajassa. Sitten kauppaan ostamaan sitä Fusionia... ja sepä onkin sitten rapsakat viisi gigaa, joka vielä tuntui valuvan tännepäin ennätyshitaasti. Jaksoin odotella latausta kolme prosenttia, jonka jälkeen menin vuoteeseen katsomaan Netflixiä tabletilta ja nukkumaan. Ei sitten pelattu.

Palkin tuijottelua

Kuten olen aiemminkin kirjoittanut, nykyajassa on monia hyviä puolia pelaajalle. Automaattisesti päivittyvät ohjelmistot ovat periaatteessa hyvin toivottava ominaisuus. Aivan täysin tyytyväinen ei voi kuitenkaan olla siihen, miten harvemmin pelaava törmää jatkuvasti tähän samaan tilanteeseen. Jos pidät parin–kolmen viikon taukoja pelaamisessa, on edessä todennäköisesti massiivinen pakkopäivitys sekä konsoliin että peleihin heti kun koneen käynnistät. Ilman päivitystä taas ei ole asiaa verkkopeleihin.

Vielä Xbox 360:n alkuaikaan kiintolevyttömän Core-version olemassaolo pakotti Microsoftin valvomaan sekä päivitysten että Live Arcade -pelien kokoa, mutta viimeistään Xbox Onen myötä kaikista rajoituksista on ilmeisesti luovuttu. Pleikkarin puolella päivitykset ovatkin koko ajan olleet jättimäisiä, minkä lisäksi Sonyn verkko on ainakin minun kohdallani lähes poikkeuksetta ollut järjettömän hidas. Tuoreessa muistissani on edelleen autopelispesiaalimme, jota varten kutsuimme entisen rallin Suomen mestarin kokeilemaan autopelejä. Yritimme koko aamun päivittää toimiston PS3:lle Gran Turismon 5:n uusimman version, mutta usean tunnin odottelun jälkeen piti luovuttaa. Ja toimistolla on sentään 100 megabitin kuituyhteys.

Netti ei pysy perässä

Olisi helppo ajatella, että ongelma korjaa itsensä nopeasti, kun nettiyhteydet vain nopeutuvat nopeutumistaan. Näin toki käykin, muttei enää samaa vauhtia kuin silloin, kun puhelinmodeemeista siirryttiin ADSL:ään sukulaisineen viime vuosikymmenen alkupuolella. Asun itse pientaloalueella Tampereen keskustan tuntumassa ja käytän nettiyhteytenä 4G-reititintä. Tämä siksi, että nopein operaattoreiden tänne tarjoama kiinteä yhteys on edelleen ADSL. Etenkin sen lähetysnopeus on jo teknisistä syistä hidas, eikä latauskaan saavuta luvattuja nopeuksia vähänkään kauempana jakamosta. Vaihteluväliksi luvataan kovin laaja 8–20 Mbps, eikä kuparikaapelista tämän enempää nykytekniikoilla irtoa. Etsiskelemällä reitittimelle sopivan paikan ja suuntaamalla antennit olen saanut 4G:stä irti alle 20 millisekunnin pingit ja todellista nopeutta noin 25/5 Mbps, samalla kun hinta jää alle ADSL:n. Kuituyhteyttäkin olen tiedustellut, mutta sitä ei ole näille nurkille odotettavissa lähiaikoina: naapureita on liian vähän, jotta kaapelia kannattaisi kaivaa tänne, vaikka se kulkeekin sadan metrin päässä ison kadun suuntaisesti. Toistaiseksi mennään siis näillä. Ei 25 Mbps ole sitä paitsi edes hassumpi nopeus, etenkään haja-asutusalueisiin verrattuna.

Jos oletetaan, että saisin koko nykyisen yhteyden kaistan käyttööni, mainittu Trials Fusion latautuisi puolessa tunnissa. Näin ei kuitenkaan useimmiten ole – nettiä käyttävät myös uutisia selaava ja siskojensa kanssa skypettävä vaimoni, Netflixistä My Little Ponya katsova kahdeksanvuotias ja parhaimmillaan vielä tabletilla jotain YouTuben Mario-videota fiilistelevä kolmivuotias. Ja tietenkin kaikki älypuhelimet ja muut laitteet, jotka tarkistelevat sähköposteja ja muuta vähän väliä. Puhumattakaan siitä, että latauspalvelin antaisi täyttä vauhtia käyttööni edes teoriassa. Käytännössä sain odotella puolisentoista tuntia ennen pelaamaan pääsyä. Eikä viisi gigatavua ole edes mitenkään iso peli, vain DVD-kokoluokkaa. Uudempien konsolien BD-levyllä myytävät pelit ovat helposti kooltaan moninkertaisia. Jo pelkällä kaistanleveydellä mitaten minun kannattaa pyöräillä alle kilometrin päähän hypermarkettiin ja hakea sieltä 50 gigaa peliä sen sijaan, että odottelisin sitä netistä vaikkapa 10 tuntia (optimistinen arvio). En siis ensimmäisenä ole rummuttamassa, että fyysisistä peleistä pitää luopua kokonaan. Päivitystenkin lataaminen on tarpeeksi aikaavievää.

Pientä (sykkivää) valoa

Päivitysten suhteen pientä apua tarjoaa sentään uusien konsoleiden standby-toiminto, jossa kone virransäästötilassa latailee päivityksiä itsekseen. PS4 osaa jopa ladata verkkokaupasta ostettuja pelejä tietyillä reunaehdoilla. Tällöin pelaamisen aloittaminen vaatii vain ladatun sisällön asentamisen. Se tosin edellyttää, että laitteen muistaa sammuttaessa asettaa tähän tilaan, ja ettei käyttötauko venähdä niin pitkäksi, että virran tulee katkaisseeksi muusta syystä. Olen ainakin kertaalleen jo saanut nelospleikkarin perätilaan, jossa se ei herännytkään standby-tilasta (eikä ollut ilmeisesti siinä vietetyn ajan kuluessa tehnyt mitään). Samoin viikkokaupalla valmiustilassa seisova konsoli ei ole mikään ekoteko, ja ainakin päällä hehkuva virtavalo ärsyttää. Asiaa tuntematon voi jopa kuvitella, että kone on päällä vahingossa.

PC:llä samaa ongelmaa lievittää se, että sitä tulee käytettyä muuhunkin. Pelit ja päivitykset eivät ole sen pienempiä, mutta Steam noutaa niitä samalla kun vaikkapa kirjoitan tätä. Näin Windowsin digitaaliviihde olisi todennäköisemmin ajantasalla, jos päättäisin siitä illan päätteeksi nauttia. Nykynetin nopeuksilla pelikonsoli pitäisi erikseen käynnistää pelin hankkimista ja mahdollisia päivityksiä varten tuntikausia ennen suunniteltua pelihetkeä. Kiireisen päivän päättävät ex tempore -pelisessiot voi suoraan unohtaa, ellei niitä valmistele. Tämä on aika kaukana siitä tilanteesta, jossa pelikonsoli oli se yksinkertaisempi vaihtoehto: laita vain virta päälle ja peli koneeseen!

V2.fi | Mikko Heinonen
< Lauantai-illan Kevyi... Outcatch!-arvio ja h... >
Keskustele aiheesta

Keskustelut (40 viestiä)

Protec

Rekisteröitynyt 26.09.2007

27.04.2014 klo 20.57

Viimeisin päivitysrage tulee mieleen uusimmasta Splinter Cellistä. PC version ostin ja minulla oli valmiina jääkaapissa kylmät juotavat ym. peliherkut ja ei muuta kuin peli asentumaan, avasin kylmän juoman ja "jees, pian pääsee pelaamaan...hetkinen..." piti ladata oliko nyt 2 vai 3 suurehkoa päivitystä, Ubin päässä yhteydet takkusi kun päivitys valui n. 600 kb/s nopeudella...no, pääsin loppujen lopuksi n. tunnin odottelun jälkeen pelaamaan. Hatutti.
lainaa
casd

27.04.2014 klo 21.05 5 tykkää tästä

Kun tulisi data sisään edes sillä käytännön maksiminopeudella. Että osaakin ärsyttää, kun miljardiluokan yhtiö ei viitsi uppiai edes oman kaistani maksiminopeutta (1,6 mt/s).

Todellinen pohjanoteeraus oli kyllä wiin nintendo channelissa. Netistä streamattavat (erittäin huonolaatuiset) videot latautuivat niin hitaasti, että ne oli pakko jättää puskuroitumaan joka kerta. Ymmärtääkseni tämä oli vain tosin Suomen alueen ongelma.

Mielenkiintoisena ominaisuutena, että wiin sovellus puskuroi videota vain noin parikymmentä sekunttia kerrallaan. Vieläkin mielenkiintoisempi ominaisuus oli, että jos videon jätti puskuroimaan, vaikka minuutiksi, niin se hävitti kaiken puskuroidun videon muutamaa sekunttia lukuunottamatta. Näin ollen videoita pystyi katsomaan vain noin parikymmentä sekunttia kerrallaan ja koko ajan piti olla vahtimassa sormi pausenäppäimellä. Ei montaa videota tullut katsottua. Ohjelmoinnin riemuvoitto.
lainaa
perato

Moderaattori

Rekisteröitynyt 10.04.2007

27.04.2014 klo 21.19 1 tykkää tästä

Jaa, itellä ei näitä ongelmia oikeastaan ole ollenkaan. En oo oikeen koskaan asennoitunut peleihin tyyliin, ostin nyt, haluan nyt heti pelaamaan. Enemmän sitä, että "No huomenna/lomalla on aikaa, pistämpä nyt tulemaan".

Pc:llä vielä mukavempi nykyään ku se asentelu tapahtuu siinä latauksen ohella, nii ei oo enää sitäkää riesaa. Mitään levyjä enää käyttäny pitkään aikaa koneessa.

Isoimmat pelit vaatii sen 2-3h latailua, mutta aika vähän noitakin on ollut, yleensä jotain ropeja yms. joita nyt en ihan hetken mielijohteesta etes pelais.

Nettinä on 10/10 kaapeli, joka lataa steamista noin 1,5mb/s.
lainaa
Grendel

Moderaattori

Rekisteröitynyt 13.04.2007

27.04.2014 klo 21.26 5 tykkää tästä

PS3 ja PSN. Voe tokkiinsa. Karsein esimerkki tästä on kun eräänä iltana olin naisystävän kanssa lähdössä keikalle. Neito pyysi, että voitaisiinko odotellessa vaikka pelata jotain. Hän laitteli vaatteitaan ja naamojaan ja ajattelin, että kaksinpelattuna LittleBigPlanet olisi tähän aivan täydellinen.
Noh. NIin PS3 että LBP halusivat päivittää niin kovasti, että urakka valmistui vasta juuri ennen keikalle lähtöä. Olin toki havainnut, että nyt ei hyvin mene ja mediasoittimelta sitten katseltiinkin musiikkivideoita PS3:n raahatessa netistä pätsejään bitin palanen kerrallaan.
Eikä muuten pelattu LittleBigPlanetia keikalta palaamisen jälkeenkään.
lainaa
qwdqd

27.04.2014 klo 21.27 1 tykkää tästä

>n. 600 kb/s

>noin 1,5mb/s.

Lotetetaanpa sitten heti alkuunsa. Tarkoittanette molemmat tavuja, ette bittejä.
lainaa
perato

Moderaattori

Rekisteröitynyt 10.04.2007

27.04.2014 klo 21.33 2 tykkää tästä

qwdqd kirjoitti:
>n. 600 kb/s

>noin 1,5mb/s.

Lotetetaanpa sitten heti alkuunsa. Tarkoittanette molemmat tavuja, ette bittejä.
Steamissa ilmoitetaan MB, tiedä sit noista isoista ja pienistä beestä, en oo koskaa perehtyny nillittämiseen.
lainaa
ffwe

27.04.2014 klo 21.41 6 tykkää tästä

perato kirjoitti:
qwdqd kirjoitti:
>n. 600 kb/s

>noin 1,5mb/s.

Lotetetaanpa sitten heti alkuunsa. Tarkoittanette molemmat tavuja, ette bittejä.
Steamissa ilmoitetaan MB, tiedä sit noista isoista ja pienistä beestä, en oo koskaa perehtyny nillittämiseen.

Kyse ei ole mistään nillittämisestä, vaan ihan oikeasti helposti sekoitettavasta asiasta, jossa loppujen lopuksi pitää vain arvata kumpaa kirjoittaja tarkoitti. Lyhenteisiin ei ole juuri mitään perhtymistä. Englanniksi b=bit, B=byte, niin kuin internetissä sinulle on varmasti aiemminkin kerrottu.
lainaa
kaistapaeae

27.04.2014 klo 21.50

Saunalahden ADSL-Fullrate 24MBS tjsp Joensuun keskustassa.

Latasin Titanfallia PC:lle järjettömän kauan, eikä samalla nettiä voinut käyttää juuri mihinkään. Hyvästi striimit, päivitykset tai muu netinkäyttö.

Tällä hetkellä kaksi peliä ja striimi samaan aikaan päällä. Kumpikin lataus rajoitettava, jotta striimin saa edes mediumille.

2mt/s latausnopeus ei vain riitä.

Valokuitu tulee kuulemma jos tulee.
lainaa
talmuska

27.04.2014 klo 22.04 3 tykkää tästä

"seissyt Xbox One tulille"

Lopetin lukemisen.
lainaa
Sir_Rymylys

Rekisteröitynyt 11.04.2007

27.04.2014 klo 22.34

Valokuitu ja odottelu on vain kaukainen muisto :p
lainaa
Mikko

Moderaattori

Rekisteröitynyt 30.03.2007

27.04.2014 klo 22.50 5 tykkää tästä

Sir_Rymylys kirjoitti:
Valokuitu ja odottelu on vain kaukainen muisto :p

Niin, valitettavasti se ei vain ole todellisuutta edes tässä, kolmen kilometrin päässä Suomen kolmanneksi suurimman kaupungin keskustasta.
lainaa
Sir_Rymylys

Rekisteröitynyt 11.04.2007

27.04.2014 klo 22.55 1 tykkää tästä

Mikko kirjoitti:
Sir_Rymylys kirjoitti:
Valokuitu ja odottelu on vain kaukainen muisto :p

Niin, valitettavasti se ei vain ole todellisuutta edes tässä, kolmen kilometrin päässä Suomen kolmanneksi suurimman kaupungin keskustasta.

Hehe ja täällä Suomen persreiässä, Kuopiossa, nautiskellaan tästä herkusta.
lainaa
BeanieMan

27.04.2014 klo 23.06 3 tykkää tästä

Itse tykkään paljonkin PS3:n ja PSN+:n auto-updatesta. Helpolla pääsee kun säätää sen tarkistamaan päivitykset/asentamaan ne tai pelit/päivittämään trophyt yöllä. PSN webstoresta pystyy myös lisäämään pelit lataukseen (seuraavan auto-updateen) vaikka töistä.
lainaa
pfojpo

27.04.2014 klo 23.08

Juu ei tarvi enää puhua helpoista konsoleista. Missä on NES 2?!
lainaa
Tööttööt

27.04.2014 klo 23.21

En ole pelannu yhtään varmaan puoleen vuoteen kiireiden takia ja koska omistan ps3, niin en edes uskalla yrittää ladata päivityksiä. Varmaan menisi pari tuntia kun päivittäisi vielä pelitkin..:D
lainaa
vieras

27.04.2014 klo 23.24 6 tykkää tästä

Sir_Rymylys kirjoitti:
Mikko kirjoitti:
Sir_Rymylys kirjoitti:
Valokuitu ja odottelu on vain kaukainen muisto :p

Niin, valitettavasti se ei vain ole todellisuutta edes tässä, kolmen kilometrin päässä Suomen kolmanneksi suurimman kaupungin keskustasta.

Hehe ja täällä Suomen persreiässä, Kuopiossa, nautiskellaan tästä herkusta.

Eiks se rööri ollukkaan Turku? Pienimmissä kunnissa saamme nauttia Soneran monopolista 8 megan netillä. 24 meganen irtoaa viihdepaskapaketin kera.
lainaa
Exe

27.04.2014 klo 23.26

PS4:llähän (ja kai myös Xbox Onella?) pitäis pystyä pelaamaan pelejä jo, kun ne vielä lataavat. Eli esimerkiksi 10 %:n kohdalla pelin voi jo käynnistää ja siinä samalla pelatessa loppuosa latautuu. Vai onko tää ominaisuus vain joillekin harvoille peleille?
lainaa
TaiZuuni

Rekisteröitynyt 01.06.2007

27.04.2014 klo 23.46

28.8k modeemilla tuli aikoinaan aloitettua internetin ihana maailma. Siitä 56k ja mikälie taloyhtiön 128k joka myöhemmin kasvoi melkein megaseen. Jopa niin pitkälle mentiin noilla kunnes sonera pisti poikki vanhan ja samalla hinnalla 24 meganen tilalle. Se oli kyllä juhlaa.

Nykyään 110M joka on kyllä perus surfaukseen ihan liikaa, mutta taas steamistä pelit tulee muutamissa minuuteissa. Enään en edes pidä niitä pelejä kovolla mitä pelaan vain silloin tällöin. Jos tekee yht äkkiä mieli pelata niin lataukseen. Konsoleilla taas ei aina homma toimi. PS3 päivittely oli kyllä välillä surku hupaisaa ja eikä tuota eshoppia voi nopeudella kehua. Mitälie nessin mariota olin lataamassa niin WiiU ilmoittaa että kesto 4h... noh onneksi 30min riitti :D

lainaa
Raimu

Rekisteröitynyt 07.10.2009

27.04.2014 klo 23.52 1 tykkää tästä

En ole kiireinen ihminen itse, mutta kyllä se todellakin on pantu merkille, että siinä missä esim. Steamista tulee ladattu data käytännössä aivan kaistan täydeltä, on konsoprodujen lataustauoilla, joissa kaikkien laitteiden ja tuotteiden hinnassa oikeastaan maksetaan teoreettisesta prestiisistä ja palveluista, sitten ehkä 1-6 prosenttia kaistasta käytössä - eikä laitteella voi samaan aikaan (aina) edes tehdä mitään muuta.
Muokannut: Raimu 27.04.2014 klo 23.54 lainaa
cs_bot

Rekisteröitynyt 29.05.2007

27.04.2014 klo 23.57 1 tykkää tästä

vieras kirjoitti:
Sir_Rymylys kirjoitti:
Mikko kirjoitti:
Sir_Rymylys kirjoitti:
Valokuitu ja odottelu on vain kaukainen muisto :p

Niin, valitettavasti se ei vain ole todellisuutta edes tässä, kolmen kilometrin päässä Suomen kolmanneksi suurimman kaupungin keskustasta.

Hehe ja täällä Suomen persreiässä, Kuopiossa, nautiskellaan tästä herkusta.

Eiks se rööri ollukkaan Turku? Pienimmissä kunnissa saamme nauttia Soneran monopolista 8 megan netillä. 24 meganen irtoaa viihdepaskapaketin kera.
Noh, aina voi olla huonommin. Kaveri asuu haja-asutusalueella ja steamista taitaa valua parhaillaan sen 200kb/s. Kaikenlisäksi yhteys katkeilee monta kertaa päivässä ja palveluntarjoaja ei tee mitään, vaikka asiasta on taidettu huomautella viimeiset puoli vuotta.
Monopolit on parasta ja asiakkaista välittäminen.
lainaa
mettämies

28.04.2014 klo 01.02 2 tykkää tästä

Itte asun keskellä ei mitää lapissa. Lataus nopeus 2mt/s mielummin ostan kaikki pelit steamista ja psn storesta ku lähen ajaan 50km kauppaan.
lainaa
Veteraani

28.04.2014 klo 01.06 1 tykkää tästä

Mikko kirjoitti:
Sir_Rymylys kirjoitti:
Valokuitu ja odottelu on vain kaukainen muisto :p

Niin, valitettavasti se ei vain ole todellisuutta edes tässä, kolmen kilometrin päässä Suomen kolmanneksi suurimman kaupungin keskustasta.

Ja täällä Suomen neljänneksi suurimmassa kaupungissa ei letkusta tipu enempää kuin 8 megaa, eikä useimmiten sitäkään. Ja nopeampaa verkkoa on turha toivoakaan, sanoo Elisa.
lainaa
PELIMIES1983

Rekisteröitynyt 01.04.2011

28.04.2014 klo 08.45

http://www.speedtest.net/result/3466596204.png

Itsellä käytössä Elisa Viihde ADSL 20/1 Mbit/s Turussa.

Tietokoneet + Xbox360 on kaikki yhdistetty Verkkokaapeli CAT-6:lla.
5Gt kokoisen pelin lataus vie Xbox Marketplace:sta helposti tunnin. Yleensä jätän latautumaan pelailun jälkeen jonka jälkeen Xbox360 sammuu itsekseen.
Internetin käyttö on sujuvaa, tv:n käyttö menettelee.
Kauheinta on moninpelien pelailu lagin vuoksi.

Olen 90% varma että siirryn Soneran kaapeli laajakaistan 100 Mbit/s kun sopimuskauteni Elisalla päättyy.
Tosin olen pannut merkille että Soneran 100 Mbit/s yhteys on saanut suhteellisen paljon risuja täällä Turussa.

Jos halutaan olla kehityksen kärjessä, niin yhteydet pitää olla myös kunnossa.
Valokuitu jokaiseen kotiin tällä vuosisadalla...keep dreaming. :(
lainaa
Kuruwin

28.04.2014 klo 08.56

Itse olen jo valmiiksi asenoitunut siihen että pelaaminen ei ala siitä kun levyn pistää sisään. Ensin katsotaan aina kotelosta vaaditaanko asennusta jos ei niin sitten vaan tietokoneella nettiin ja samalla annan pleikkarin ladata patcheja. Siihen on jo aikoja sitten opittu että ei kannatta vasta koneella oleskelun jälkeen alkaa siihen latailu hommaan koska ne patchien koot on aika järkyttäviä välillä. Ei voi ymmärtää miten 500mb peliin saattaa olla yli gigan patchi.
lainaa
Norsy

28.04.2014 klo 09.00

Suuri ei ole kaunista. Pohjois-Savossa rakennetaan kovaa vauhtia kuitua maaseutualueille. Kelepaa.
lainaa
Qukko

Rekisteröitynyt 21.01.2014

28.04.2014 klo 10.23

Niin totta, niin ärsyttävää. Eikä se jatkuva odottelu rajoitu pelkästään pelien ja päivityksen lataamiseen ja asentamiseen koneelle, vaan koskee myös itse pelaamista. Ainakin PS3:lla ja Xbox 360:llä pelattaessa.

Jumankekka, nykypelit (vanhoilla) nykykonsoleilla latailee kuin ne olisi levykkeillä vuonna 1989. Käynnistä peli: Loading, please wait. Downloading trophies. Checking downloadable content. Connecting. Lataa kenttä tai käynnistä kisa/matsi tms. Loading. LOADING. Olen aivan taatusti odotellut pelien kenttien ja käynnistymisten latailua yhteensä paljon enemmän kuin mitään päivityksiä tai pelien hakemista ja asentelua.

Toivottavasti uusilla konsoleilla pelit käynnistyvät ja latailevat datansa huomattavasti nopeammin kuin edellisen sukupolven vehkeet.

Toisaalta onhan sekin hyvä juttu, että nykyjonnetkin joutuvat opettelemaan kärsivällisyyttä. Meille 80- ja 90-luvuilla lapsuutensa eläneille sitä harjoitusta oli tarjolla riittämiin.
lainaa
Mikko

Moderaattori

Rekisteröitynyt 30.03.2007

28.04.2014 klo 12.35 5 tykkää tästä

Exe kirjoitti:
PS4:llähän (ja kai myös Xbox Onella?) pitäis pystyä pelaamaan pelejä jo, kun ne vielä lataavat. Eli esimerkiksi 10 %:n kohdalla pelin voi jo käynnistää ja siinä samalla pelatessa loppuosa latautuu. Vai onko tää ominaisuus vain joillekin harvoille peleille?

Toimii osassa pelejä, mutta ei kaikissa.

Ja taas kerran tapahtui tämä, että jokin asia ärsytti tarpeeksi, jotta jaksoin tarttua toimeen. Kyselin suoraan Saunalahdelta, että minkäköhän takia meillä on kaapeli-TV, muttei edes kaapelimodeemia voi tilata. No, ilmeni, että virhe oli ainoastaan heidän tietokannoissaan. Puolen tunnin selvittelyn jälkeen tarjosivat kaapelimodeemia tilattavaksi, joten kokeilenpa seuraavaksi millaiseen vauhtiin paperilla 100 Mbit riittää. Isännöitsijän kautta yritin tätä jo viime vuoden puolella selvitellä, mutta hän ilmeisesti kysyi asiaa väärästä paikasta, koska ei saanut asiaan muutosta. Nyt näköjään korjasin tilanteen koko naapurustolle samalla.
lainaa
Qukko

Rekisteröitynyt 21.01.2014

28.04.2014 klo 13.52

pfojpo kirjoitti:
Juu ei tarvi enää puhua helpoista konsoleista. Missä on NES 2?!

Tässä: http://goo.gl/0cN5

Edit: okei, sulkeet katkoi URLin... Ei oo rickroll ;)
Muokannut: Qukko 28.04.2014 klo 13.55 lainaa
ysärikasvatti

28.04.2014 klo 14.11

Sir_Rymylys kirjoitti:
Mikko kirjoitti:
Sir_Rymylys kirjoitti:
Valokuitu ja odottelu on vain kaukainen muisto :p

Niin, valitettavasti se ei vain ole todellisuutta edes tässä, kolmen kilometrin päässä Suomen kolmanneksi suurimman kaupungin keskustasta.

Hehe ja täällä Suomen persreiässä, Kuopiossa, nautiskellaan tästä herkusta.

Kannattaa välillä lukea muitakin sivuja kuin pelisivuja. Viime viikolla mtv3.fi:ssä (muistaakseni) puhuttiin siitä, kuinka vasta 40 % Suomen taloudessa on valokuitu.
Joka tapauksessa, onneksi mulla on valokuitu.
lainaa
the_jake

Rekisteröitynyt 06.02.2012

28.04.2014 klo 14.31 1 tykkää tästä

Eipä ole tosissaan paljoa naurattanut. Se vähä mitä kerkeäisi pelaamaan menee päivityksiin. Ei auta, vaikka on Soneran 100m valokuitu. PS3 + PSN yhistelmä on aivan tajuttoman hidas lataamaan miltei kaiken.
lainaa
Temposaur

Rekisteröitynyt 16.01.2012

28.04.2014 klo 16.27

Exe kirjoitti:
PS4:llähän (ja kai myös Xbox Onella?) pitäis pystyä pelaamaan pelejä jo, kun ne vielä lataavat. Eli esimerkiksi 10 %:n kohdalla pelin voi jo käynnistää ja siinä samalla pelatessa loppuosa latautuu. Vai onko tää ominaisuus vain joillekin harvoille peleille?
Taitaa olla tässä vaiheessa enemmänkin harvinaisuus. Battlefield 4 ainakin antaa pelata vasta kun peli on kokonaan latautunut ja asennusvaiheessakin vain yksinpelin ensimmäistä lukua, joka oli vartissa pelattu. Tunnin asentamisen jälkeen lähdin nukkumaan ja jätin masiinan viimeistelemään itseänsä.
lainaa
sanonpahan_vaan

28.04.2014 klo 17.09

Kyllä on taas hyvin pinnallinen kolumni. Mitäpä jos sen "hitaan" yhteyden sijasta keskityttäisiin kirjoittamaan niistä, joilla ei ole koko yhteyttä? Esimerkkinä kasvukeskus Masku. Kyllä teillä on asiat vielä hyvin, jotka kitisette 8 megasista.
lainaa
Mikko

Moderaattori

Rekisteröitynyt 30.03.2007

28.04.2014 klo 17.54 2 tykkää tästä

sanonpahan_vaan kirjoitti:
Kyllä on taas hyvin pinnallinen kolumni. Mitäpä jos sen "hitaan" yhteyden sijasta keskityttäisiin kirjoittamaan niistä, joilla ei ole koko yhteyttä? Esimerkkinä kasvukeskus Masku. Kyllä teillä on asiat vielä hyvin, jotka kitisette 8 megasista.

Kolumni on kirjoitus, joka lähtee henkilökohtaisista ajatuksista. Se ei ole taustoittavaa eikä syväluotaavaa journalismia, vaan keskustelun avaus. Jos Maskussa ei ole yhteyttä laisinkaan, niin se on juuri sellaista asiaa, joista voi kirjoittaa kolumnin kommentteihin.
lainaa
Yazu

28.04.2014 klo 19.00

Mikko kirjoitti:
Exe kirjoitti:
PS4:llähän (ja kai myös Xbox Onella?) pitäis pystyä pelaamaan pelejä jo, kun ne vielä lataavat. Eli esimerkiksi 10 %:n kohdalla pelin voi jo käynnistää ja siinä samalla pelatessa loppuosa latautuu. Vai onko tää ominaisuus vain joillekin harvoille peleille?

Toimii osassa pelejä, mutta ei kaikissa.

Ja taas kerran tapahtui tämä, että jokin asia ärsytti tarpeeksi, jotta jaksoin tarttua toimeen. Kyselin suoraan Saunalahdelta, että minkäköhän takia meillä on kaapeli-TV, muttei edes kaapelimodeemia voi tilata. No, ilmeni, että virhe oli ainoastaan heidän tietokannoissaan. Puolen tunnin selvittelyn jälkeen tarjosivat kaapelimodeemia tilattavaksi, joten kokeilenpa seuraavaksi millaiseen vauhtiin paperilla 100 Mbit riittää. Isännöitsijän kautta yritin tätä jo viime vuoden puolella selvitellä, mutta hän ilmeisesti kysyi asiaa väärästä paikasta, koska ei saanut asiaan muutosta. Nyt näköjään korjasin tilanteen koko naapurustolle samalla.

Hyvä Mikko. Kuulostikin aika oudolta ettei 100mb laajakaista toimi vaikka asut keskustassa. Olen varma ettet tule pettymään 100Mbit laajakaistaan. Mut muista kumminkin että voit valittaa netistä tuonkin jälkeen jos et saa speedtest.net mitattua 100Mbit vaan jää jonnekin 60-80megaan, sinulla on oikeus valittaa ettei tule täydellä nopeudella. Kyllä ne siellä asiakas puolella saa paljon ihmeitä aikaan

Eräällä tutulla oli 48mbt yhteys ja toimi jossain 20mb. Sanoin että ilmoittaa vikapalveluun niin samana päivänä alko toimimaan täydellä nopeudella.
lainaa
Yazu

28.04.2014 klo 19.08

Yazu kirjoitti:

Ja muuten jos katsot tv-ohjelmia kaapelin kautta, sekin hidastaa nettiä. Joten suosittelen antennin käyttöä
lainaa
porojonne

29.04.2014 klo 09.44 2 tykkää tästä

Itse asun pinta-alaltaan Euroopan suurimmassa kaupungissa, Rovaniemellä. DNA:n 4G-mokkulalla saa PC:llä nauttia useimmiten 3-6 Mt/s nopeudesta, jolla pystyy katsomaan vaikka useampaa streamia samaan aikaan ja pelaamaan netissä, samalla kun puhelimet ja tabletti on yhteydessä samaiseen masiinaan. Pelitkin latautuvat ennenkuin ehtii hiisaamassa käydä.
Ja sitten on se PSN josta bitti virtaa ihan saatanan hitaasti
lainaa
Lichi

Rekisteröitynyt 04.09.2011

29.04.2014 klo 19.28

Näissä latauksissakin voi käyttää ennakointia ja jättee sen lataamaan yöksi/päiväksi. Paljon mielummin näin, kun lähtee kahden tunnin pelinhakumatkalle julkisilla, tai tilaa sen ja odottelee päiviä. Nopeahan tommonen 12h tunnin lataus on. Laitat ennen nukkumanmenoa sen XBone pelin lataamaa ja kun tuut töistä on valmis.
lainaa
MJR2312

Rekisteröitynyt 03.09.2007

30.04.2014 klo 00.34 1 tykkää tästä

Lichi kirjoitti:
Näissä latauksissakin voi käyttää ennakointia ja jättee sen lataamaan yöksi/päiväksi. Paljon mielummin näin, kun lähtee kahden tunnin pelinhakumatkalle julkisilla, tai tilaa sen ja odottelee päiviä. Nopeahan tommonen 12h tunnin lataus on. Laitat ennen nukkumanmenoa sen XBone pelin lataamaa ja kun tuut töistä on valmis.

Pelaamisen on tarkoitus olla hauskaa eikä prosessi, jota tarvitsee suunnitella. Kaikkia suunnittelu ei ehkä haittaa, mutta eipä ole sekään ihme, jos joitakin haittaa.
lainaa
MRJ3213

01.05.2014 klo 21.57 1 tykkää tästä

MJR2312 kirjoitti:
Pelaamisen on tarkoitus olla hauskaa eikä prosessi, jota tarvitsee suunnitella. Kaikkia suunnittelu ei ehkä haittaa, mutta eipä ole sekään ihme, jos joitakin haittaa.

No kyllä sitä nyt sen verran pitää suunnitella että hommaa sen pelin etukäteen. Ihan omaa tyhmyyttä jos laittaa sen latautumaan vasta silloin kun sitä aikoo pelata, ja jostain syystä kuvittelee että se latautuu hetkessä vaikka itsekin tiedostaa että nettiyhteys on paska
lainaa
bhifobpihs

14.08.2016 klo 22.20

MRJ3213 kirjoitti:
MJR2312 kirjoitti:
Pelaamisen on tarkoitus olla hauskaa eikä prosessi, jota tarvitsee suunnitella. Kaikkia suunnittelu ei ehkä haittaa, mutta eipä ole sekään ihme, jos joitakin haittaa.

No kyllä sitä nyt sen verran pitää suunnitella että hommaa sen pelin etukäteen. Ihan omaa tyhmyyttä jos laittaa sen latautumaan vasta silloin kun sitä aikoo pelata, ja jostain syystä kuvittelee että se latautuu hetkessä vaikka itsekin tiedostaa että nettiyhteys on paska

Siis no tämähän on se nykyajan realiteetti jonka varmaan kaikki ymmärtävät: "Latailu on vitun yleistä ja hidasta"

Se että miten siihen suhtautuu "Jee kivaa laitan laitteet päälle edellisenä iltana ja annan puksuttaa koko yön jotta huomenna kello 20 pystyn pelaamaan", "Voi Vittu! Taas tätä?!" vai "Saatana antaa olla menen panemaan/ryyppäämään/pelaamaan SNESiä/nukkumaan" on se kysymys.

Ja vaikka nykyhetki on mitä on niin laite/softavalmistajien olisi kuitenkin melko helppo muuttaa tilanne. Parempaa kaistaa ja vähemmän turhaa huomaamatonta patchia
lainaa

V2.fi Tiktok
www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova