Tuorein sisältö

Sunnuntaikolumni: Yhteinen peliperintömme

Mikko Heinonen

18.05.2014 klo 20.05 | Luettu: 13777 kertaa | Teksti: Mikko Heinonen

Minä vahingossa historiaa
Särkänniemen huvipuisto avattiin eilen ja avajaispäivän kunniaksi henkilökunta oli pukeutunut erilaiksi hahmoiksi. Tarjolla olivat normaalit kissat sun muut krokotiilit, mutta törmäilyautoja (joissa ei tietenkään nykysäännöillä saa törmäillä!) hoiti Luigiksi sonnustautunut nuorehko naisihminen. Ei siis edes Mario, vaan hänen vähemmän tunnettu veljensä – ja kommenteista päätellen hyvin eri-ikäiset huvipuistokävijät tunnistivat heti, kenestä on kysymys. Tämä siitä huolimatta, ettei Nintendo ole viime vuosina ollut varsinaisesti noususuhdanteessa.

Koska lapset riekkuivat laitteissa pitkiä aikoja parempi puolisko seuranaan, minulle jäi aikaa pyöritellä ajatusta. Jos joku olisi pukeutunut karnevaaleihin pelihahmoksi 20 vuotta sitten, sitä olisi pidetty yllättävänä vetona, ja 25 vuotta sitten korkeintaan pari ns. alan harrastajaa olisi hymyillyt tietäväisen näköisenä muiden raapiessa päätään. Nykyisin asiassa ei ole mitään ihmeellistä, ja sivumennen sanoen ko. huvipuistosta on varattu kokonainen alue mobiilipelistä lähtöisin oleville vihaisille linnuille. Ainakin nuoremmalle lapselleni Angry Birds onkin varmasti kovempi juttu kuin Mikki Hiiri.

Reunoilta keskikentälle


Olen itse juuri sitä sukupolvea, joka on elänyt pelien murroksen valtavirtaan. Aloittaessani itse harrastusta pelejä oli jo varsin laajalti saatavilla, mutta ne eivät juuri olleet aikuisemman väestönosan suosiossa. Peliarvosteluita lehtiin kirjoittaneet lukiopojat olivat useimmiten vain hädintuskin lukijoitaan vanhempia. Joskus muistan, että äiti oli yön aikana salakuljettanut VIC-20-kotimikron huoneestani alakertaan Cosmic Cruncherin pelaamista varten, mutta muuten sain harrastaa aika rauhassa. Omat lapseni kasvavat aika erilaisessa tilanteessa, eivätkä he ole millään tapaa poikkeuksia, sillä hyvin monet ikäiseni vanhemmat pelaavat. Ehkä erilaisia pelikoneita ja pelejä meillä on sentään keskimääräistä enemmän.

En ole itse missään vaiheessa ajatellut, että pelaaminen olisi jotakin, mikä lopetetaan kun kasvetaan ”aikuiseksi”. Vaikka en olisikaan ajautunut kirjoittamaan aiheesta, on vaikea kuvitella että olisin hylännyt upeat pelikokemukset jonkin satunnaisen iän ohitettuani. Päinvastoin: maltan tuskin odottaa, että lasten kasvettua saan vihdoin yhä enemmän aikaa pelata kaikkea tässä välissä käsittelemättä jäänyttä. Siinä missä omat vanhempani katsoivat – ja katsovat edelleen – televisiota iltaisin, minä käytän vapaa-aikaani mieluummin pelaamiseen.

Kirjoihin ja kansiin


Henkilökohtaisesti olen saanut elää myös sen, että pelien kulttuurihistoriallinen merkitys alkaa vihdoin hiljakseen valjeta laajemmallekin yleisölle. Kun aloin keräillä kotimikroja ja pelikonsoleita 90-luvun alussa, piirit olivat äärimmäisen pienet ja hajallaan. Edellisen laman aikaan ihmiset kantoivat nurkistaan vanhaa elektroniikkaa kirppiksille, joilta minä niitä tulin poimineeksi. Hintataso oli naurettava: 50 markalla sai laatikollisen retrokoneita, joista nykyisin saa pulittaa saman verran euroja kappaleelta. Useimpien silmissä tavara olikin pelkkää romua tuolloin ja pitkään tämän jälkeenkin.

Perustimme Manun ja veljeni Villen kanssa Pelikonepeijoonit-sivuston vuonna 1999 (ja osin sivusto onkin jäänyt 2000-luvun alun asuunsa). Tuohon aikaan verkossa oli todella vähän minkäänlaisia alan sivustoja, joten se sai pian varsin paljon huomiota ja löysimme monenlaisia kontakteja. Niiden kautta on ollut mahdollista seurata, mitä museoiden maailmassa ajatellaan pelien taltioimisesta.

Ensimmäiset varsinaiset retropelien näyttelyt Suomessa nähtiin 2000-luvun alussa. Isossa roolissa oli GameWorld-messutapahtuma ja siellä erityisesti Pelit-lehden osasto. Järjestimme useampana vuonna messuille melko laajojakin näyttelyitä Pelitin kanssa. Varsinaisista museoista ensimmäinen taisi olla syntymäkaupungissamme toimiva Tyrvään museo, jossa parin huoneen näyttely keräsi kohtalaisen terveen yleisömäärän samoihin aikoihin. Sen jälkeen esineitä on ollut käytännössä koko ajan esillä jossakin: Tampereen kaupungin taidemuseon TR1:n ja Salon kaupungin elektroniikkakokoelmien kanssa kasattiin suositut näyttelyt, ja Mediamuseo Rupriikin, Sähkömuseo Elektran ja Tekniikan museon kanssa on tehty myös yhteistyötä. Ja myös meistä riippumatonta edistystä on tapahtunut: Game On oli iso juttu Helsingissä vuonna 2003 ja Verkkokaupalla on pieni jatkuva näyttely Jätkäsaaren jättimyymälässään. Museoksi en sitä kutsuisi lähinnä esillepanon puutteiden vuoksi, mutta esineet sinällään on kerätty asiantuntevasti.

Yhtä puuttuu


Asiat eivät kuitenkaan ole vielä likimainkaan hyvin. Juhlapuheissa puhutaan siitä, miten museoidenkin pitää uudistua, mutta todellisuus on vielä toista. Pelit ovat harvojen museolaisten silmissä oikeasti taltioitavaa tavaraa, siitä huolimatta (tai ehkä juuri siksi), että näyttelyissä tehdään lähes poikkeuksetta yleisöennätyksiä. Tarjolla on vain muutaman viikon tai ehkä kuukauden-parin pätkiä: päätoimista tietokone- tai pelimuseota tai laajempaa esinekokoelmaa ei ole saatu aikaan minnekään. Samaan aikaan liki joka kunnassa on kuitenkin jonkinlainen museo, jossa on esillä ne samat voikirnut ja ämmänlänget.

Tämä tarkoittaa ennen kaikkea sitä, että taltioinnista ovat vastuussa yksityishenkilöt. Ongelmaksi tämä muodostuu sikäli, että esineet ovat varastoituna milloin missäkin silloin kun ne eivät ole museolla lainassa. Varastotilaa taas on olemassa joko hyvää tai halpaa, ei koskaan molempia. Siinä vaiheessa kun tavaran määrä mitataan kuutiometreissä, vaatii aikamoista harrastuneisuutta – ja budjettia – järjestää jokaiselle aparaatille säilytystila, jossa sen kunto ei aktiivisesti heikkene. Pitkällä aikavälillä tästä seuraa se, että moni kokoelma hajoaa maailmalle tai jopa romutetaan oman mielenkiinnon loppuessa tai terveydentilan heikentyessä. Näkisin mielelläni, että edes yksi taho Suomessa taltioisi järjestelmällisesti tätä tekniikkaa, joka liittyy myös maamme omaan historiaan läheisesti. Vielä hetken jaossa olisi myös kansainvälisiä pioneeripisteitä. Huonomminkin verovaroja voisi käyttää.

Asiaa edistääkseni olenkin itse jokusia kertoja tarjonnut kokoelmassani olevia kaksoiskappaleita museoille lahjoituksena. Esinemäärä on kohtalaisen iso ja myös kulttuurihistoriallisesti merkittävä. Ehtonani on ollut, että laitteet ensivaiheessa säilöttäisiin asiallisesti ja että ne myöhemmin pääsisivät esille. Toistaiseksi yksikään varteenotettava taho ei ole tähän täkyyn tarttunut.

V2.fi | Mikko Heinonen
< Minecraft-kilpailu... Listasunnuntai #221... >

Keskustelut (11 viestiä)

vieras

18.05.2014 klo 20.55 1 tykkää tästä

Vai ei saa enää törmäillä? Possujunakin alkaa jo kuulostamaan hurjemmalta laitteelta.
lainaa
Mikko

Moderaattori

Rekisteröitynyt 30.03.2007

18.05.2014 klo 21.00 2 tykkää tästä

vieras kirjoitti:
Vai ei saa enää törmäillä? Possujunakin alkaa jo kuulostamaan hurjemmalta laitteelta.


Särkänniemen autorataa sponssaa nykyään Audi, ja törmäily oli pannassa jo edellisen Volvo Racing -inkarnaation aikaan.
lainaa
Grendel

Moderaattori

Rekisteröitynyt 13.04.2007

18.05.2014 klo 21.04 2 tykkää tästä

Komppaan kattavasti yllä esitettyjä asioita.

Nykyään saa peliaiheisissa paidoissakin hakea aika extreme-aiheita, että saa respektiä. Ennen riitti että oli kasibittigrafiikkaa tai GTA-logo.

Mutta on se vaan söpöä, kun tulee vastaan perhe, jossa 2 pikkulasta on puettu Mario-pelien hahmoiksi - ja perheen vanhemmat ovat Mario & Peach. Ja lapsetkin tietävät ihan täsmästi, että mitä he esittävät ja ovat itse valinneet asunsa. *sydän* Näin sen pitääkin olla.
lainaa
pgbfgbioj

18.05.2014 klo 21.15 3 tykkää tästä

Mario aikaa olla aika väsynyt. Enkä nyt puhu sarjasta sinällään vaan siitä että 99% ajasta cosplayt, pelivideot sun muut liittyvät Marioon. Koska se on melkeinpä kaikista casuaalein ja valtavirtaisin aihe niin on vaikea ajatella käyttäjiensä oikeasti olevan mitään pelifaneja. Se on lähinnä kuin joku perus piraatti tai länkkäriasu joita käytetään koska niitä löytyy

Vähän tekis mieli itsekin harrastaa jotain tollaista ja repäistä. Toisaalta ne hienot Master Chief, Mass Effect, Deus Ex, Silent Hill sun muut asut vaativat helvetisti rahaa ja vielä enemmän aikaa eikä niitä siksi näe kuin jossain supernörttiluolissa. Olisko joku keskitie? Leon S. Kennedy nahka-asu ja letti? Duke Nukemin paita, housut, lasit ja letti?

Liittyy muuten nämä kommentit mahtavasti aiheeseen.
lainaa
Mikko

Moderaattori

Rekisteröitynyt 30.03.2007

18.05.2014 klo 21.40

pgbfgbioj kirjoitti:
Liittyy muuten nämä kommentit mahtavasti aiheeseen.


Tajunnanvirtaan voi huoletta kommentoida tajunnanvirtaa, niin nämä jututkin syntyvät. Joskus nappaan jotain jostain kommentista ja alan pyöritellä sitä, jolloin tuloksena on aivan uusi teksti.
lainaa
Arcane

Moderaattori

Rekisteröitynyt 10.04.2007

18.05.2014 klo 21.52

Eihän noissa "törmäily"autoissa ole saanut törmäillä varmaan yli kymmeneen vuoteen, ainakaan Linnanmäellä. Olisi ihan kiva, jos saataisiin tilalle vaikka vielä vähän pehmustetummat autot, jolla saisi vapaasti pistellä menemään toista kylkeen.

Game On -näyttelyn uusi tuleminen kiinnostaisi. Voisi vielä asettaa jonkun rajan, mihin asti kamaa esitellään, jotta näyttelytilasta yli puolta ei vie nykykonsolit. Viime kerrasta aika hatarat kuvat, mutta kyllä Xbox, PS2 ja GC taisi silloin saada aika ison osan tarjolla olevasta tilasta.
lainaa
StSycho

18.05.2014 klo 23.26

Arcane kirjoitti:
Eihän noissa "törmäily"autoissa ole saanut törmäillä varmaan yli kymmeneen vuoteen.


Powerpark taitaa olla ainut puisto missä törmäilyautot on vielä törmäilyautoja. Se onkin yksi syy monesta miksi se on omalla listalla ykkösenä Suomen huvipuistoista.
lainaa
lollers

19.05.2014 klo 00.37

Arcane kirjoitti:
Game On -näyttelyn uusi tuleminen kiinnostaisi. Voisi vielä asettaa jonkun rajan, mihin asti kamaa esitellään, jotta näyttelytilasta yli puolta ei vie nykykonsolit. Viime kerrasta aika hatarat kuvat, mutta kyllä Xbox, PS2 ja GC taisi silloin saada aika ison osan tarjolla olevasta tilasta.


Ehdottomasti tämä. Yhdisteli mukavasti niin historian esittelyä kuin myös varsinaista pelaamista. Harmi vaan, että silloin pikkujonnena en päässyt pelailemaan niitä aikuisten pelejä, jotka muuten olivat muistaakseni ihan samassa huoneessa muidenkin pelien kanssa. Yritin kyllä, mutta aika nopeasti häädettiin pois. :/
lainaa
Sir_Rymylys

Rekisteröitynyt 11.04.2007

19.05.2014 klo 01.11 1 tykkää tästä

Hyvä että ei saa enää törmäillä. Pari kertaa lapsena kolautin pään ja niskat retkahtivat oikein kunnolla. Toisaalta onneksi lapsen fysiologia on niin joustava, ettei mustelmia pahempia vammoja syntynyt. Nykyään on massaa sen verran etten kovin pahasti autossa lentelisi, mutta vammoja syntyisi varmasti paljon helpommin. Vaan kyllä tuo ikävä on moista törmäilyä.
lainaa
Tarja66

19.05.2014 klo 09.56 1 tykkää tästä

muistuupa mieleeni 2000 -luvun alkupuolella törmäilyautoepisodi Tivolissa vappupäivänä. Oltiin muutaman jannun kanssa siinä 7 promillen ääliökännissä, lussupäissään ja sekakäyttöpäissämme kun päätettiin mennä ryskimään törmäilyautoilla. aluksi sitten kuulutettiin "ei sitten törmäillä, ja ajetaan ympyrää nätisti" -koko porukka repesi huutoraivonauramaan (ei tollasista säännöistä oltu ikinä kuultu edes ennen). ajettiin se puoli kierrosta kunnolla, minkä jälkeen jokainen muutti suuntaa ja alkoi herrrrvoton rytke ja jytke... niskat taittuivat ja mukulat pelkäsivät oikeasti niitä niittejä joita pisteltiin menemään jonkun fuckin aki sirkesalon tahdissa. porttikielto tuli....
lainaa
iNdo

Rekisteröitynyt 30.01.2012

21.05.2014 klo 14.49

"maltan tuskin odottaa, että lasten kasvettua saan vihdoin yhä enemmän aikaa pelata kaikkea tässä välissä käsittelemättä jäänyttä."

Veikkaisin että tämä mielipide tulee muuttumaan..?
lainaa

Kirjoita kommentti




www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova