Tuorein sisältö

Logitech G502 Proteus Core

Esa Toikkonen

01.07.2014 klo 22.19 | Luettu: 11710 kertaa | Teksti: Esa Toikkonen

Täydellistä hiirtä metsästämässä
Nykyään tietokoneisiin on tarjolla melkoinen kavalkadi erilaisia hiiriä. Moni kuvittelee niiden olevan hyvinkin samanlaisia, oli sitten kyseessä Tokmannin kauppaama 10 euron hiiri tai sadan euron pelihiiri. Ero näillä on uskomattoman suuri, mutta sen ymmärtää vasta pidempiaikaisen kokeilun jälkeen.

Itse käytän sekä töissä että vapaa-ajalla Logitechin G602 -hiirtä, jossa nappuloita riittää vaikka mihin tarkoitukseen. Erityisesti pelatessa vasen käteni on hukassa näppäimistön nappimäärän kanssa, joten lisäpainikkeilla höystetyt pelihiiret sopivat minulle. G602-hiiressä on myös erinomaisen muotoilu, joten se on löytänyt paikkansa vakityökalunani. Logitechin uusi G502-pelihiiri on lainannut paljon asioita G602:sta, ollen kuitenkin aivan erilainen tuote. Hiiri on tarkoitettu oikealla kädellä käytettäväksi, joten se voi nousta joillekin hankinnan esteeksi jo näin alkuun.


G502 on perinyt yleisen muotokielen G602:selta, minkä vuoksi se istui käteeni välittömästi. Ehkä silmäänpistävin ero näillä kahdella vempeleellä on G502:n langallisuus. Johto muistuttaa kangaspäällisellään kengännauhaa, ja onkin perus kuminarua jouhevampi taipumaan ja liikkumaan. Selkeitä eroja näillä kahdella ovat myös painikkeiden määrä ja sijoittelu, rullan liikkuvuus sekä oikean reunan viisteen korkeus.

Monenlaisille rullaajille


Logitechin uutuudessa on aivan peukalon välittömässä läheisyydessä kolme painiketta, joita voi ohjelmoida halujensa mukaisesti eri peleille sopiviksi. Yksi painikkeista on selvästi muita suurempi ja sijoitettu harkitusti juuri peukalonpään tietämille. Se tuntuu luonnolliselta paikalta pelin kannalta käytetyimmille komennoille. Luonnollisen tuntuisen sijoittelunsa ansiosta sitä voisi harkita käyttävänsä jopa hiiren päänappina, mutta 20 vuoden hiiren käsittelyn jälkeen tämä jää vain ajatuksen tasolle - ei ole etusormen voittanutta. Muut peukalolle tarkoitetut painikkeet ovat lähempänä rannetta ja täten niitä on tiukassa tilanteessa hankalampi käyttää.


Hiiren päältä löytyy kahden peruspainikkeen lisäksi vielä kolme painiketta, joita voi ohjelmoida tarpeidensa mukaan. Vielä mainitsematta jäänyt painike rullan vieressä on varsinainen herkkunappula – sen avulla hiiren keskirullan jämäkkyyden voi vaihtaa kahden eri asetusarvon välillä. Toisessa asennossa rulla on jämäkän ja erittäin tarkan tuntuinen, kun toisessa se on erittäin kevyt ja jää rullaamaan itsekseen pitkäksikin aikaa pienellä huitaisulla. Pidin rullan toimivuudesta kummassakin tilassa, joskin hieman eri käyttötilanteissa. Raskas rulla oli erittäin tarkan tuntuinen pelitilanteissa, kun kevyempi asento teki verkossa surffailusta normaalia mukavampaa.

Hiiren nappien komentoja voi muutella helposti internetistä ladattavalla Logitechin sovelluksella. Erilaiset näppäinasetukset voi tallettaa kätevästi hiiren kolmeen muistilohkoon, jolloin asetukset seuraavat mukana, vaikka tietokone vaihtuisi. Hiiri toimii hyvin erilaisilla alustoilla ja liikkui mukavan jouhevasti tavallisella hiirimatolla. Jotta herkut eivät lopu kesken, voi hiiren painoa ja sen painopistettä muuttaa mukana tulevilla painoilla.

Pelimiehen valinta



G502 on pelihiiri, josta on vaikea sanoa pahaa. Olen sitä koulukuntaa, jonka hiirikäsi nauttii useamman painikkeen käytöstä, joten olen kuin kotonani tämän laitteen kanssa. Verrattaessa omassa käytössäni olevaan saman hintaluokan G602:een, on ainoa huomattava huonompi puoli laitteen langallisuus. Todellisilta pelimiehiltä tosin olen kuullut juttua, jonka mukaan langattomuus aiheuttaa viivettä. Itse en tällaista huomaa, mutta olenkin enemmän sunnuntaipelaaja PC:llä.

Jos olet PC-puolen pelimiehiä ja taskusi pohjalla on tukko ylimääräistä rahaa, niin Logitechin G502 on erinomainen vaihtoehto ja tekee kätevästi sijoiteltujen painikkeiden ansiosta pelaamisesta normaalia tehokkaampaa. Muista kuitenkin tunnustella, sopiiko hiiren muotoilu kouraasi ja tuntuuko hiiren rulla siltä, että pystyt sillä pelaamaan. Nämä ovat ne selkeimmät kulmakivet, jotka tulee ottaa ostotilanteessa huomioon. Omaan kätöseeni hiiri on täydellinen – vielä kun sen saisi langattomana.

Logitech G502 Proteus Core
Hintaluokka: 90 euroa (7/2014)
Lisätietoa: Logitech


V2.fi | Esa Toikkonen
< Sunnuntaikolumni: Äl... Suomen pelialan tuki... >
Keskustele aiheesta

Keskustelut (8 viestiä)

Raimu

Rekisteröitynyt 07.10.2009

01.07.2014 klo 23.15 1 tykkää tästä

Batmanin tumbler-batmobilen hiirivastine.
lainaa
Protec

Rekisteröitynyt 26.09.2007

03.07.2014 klo 00.44

Roccat Kone XTD. Sillä mennään. Roccatin näppiskin löytyy. On niin mahtavaa asiakaspalvelua roccatilla ettei paremmasta välilä. Jostain syystä näppikseni WASD napit kuluivat todella nopeasti, sähköposti roccatille ja viikon päästä oli uudet WASD nappulat postilaatikossa. Eikä tarvinnut edes mitään kuvia yms. lähettää todisteeksi. Kertakaikkiaan mahtavaa.
lainaa
EläkääMenneessä

03.07.2014 klo 15.15 2 tykkää tästä

Mitä helkuttia me tehdään jollain hiirellä kun pelkkä konsoliohjain kattaa sen kaiken? Ja muutenkin aika vanhanaikaista käyttää jotain hiirtä.
lainaa
mestarirotu

Rekisteröitynyt 17.06.2014

03.07.2014 klo 17.03 9 tykkää tästä

EläkääMenneessä kirjoitti:
Mitä helkuttia me tehdään jollain hiirellä kun pelkkä konsoliohjain kattaa sen kaiken? Ja muutenkin aika vanhanaikaista käyttää jotain hiirtä.


Not sure if troll or just fucking stupid...
lainaa
hmm

03.07.2014 klo 17.04 9 tykkää tästä

EläkääMenneessä kirjoitti:
Mitä helkuttia me tehdään jollain hiirellä kun pelkkä konsoliohjain kattaa sen kaiken? Ja muutenkin aika vanhanaikaista käyttää jotain hiirtä.


Kestikö kauan kirjoittaa padillä tätä tekstiä konsolista käsin?
lainaa
Vemppahiiri

03.07.2014 klo 19.54 3 tykkää tästä

Jos tuolla ei saa p*llua niin ei sitten millään.
lainaa
Vemppahiiri

03.07.2014 klo 19.56 4 tykkää tästä

hmm kirjoitti:

Kestikö kauan kirjoittaa padillä tätä tekstiä konsolista käsin?


Ei yhtä kauan kuin hiirellä?
lainaa
ASDero

04.07.2014 klo 00.30 7 tykkää tästä

EläkääMenneessä kirjoitti:
Mitä helkuttia me tehdään jollain hiirellä kun pelkkä konsoliohjain kattaa sen kaiken? Ja muutenkin aika vanhanaikaista käyttää jotain hiirtä.
Otetaan 1v1 matsi vaikka teidän konsolijonnejen suosimassa Call of Dutyssa. Saat pelata konsoliohjaimella niin minä pelaan näppiksellä ja hiirellä. Voit matsin lopuksi scoreboardia katsellessasi miettiä mitä sillä hiirellä tehdään pelatessa.
lainaa

www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova