Tuorein sisältö

Ninja Gaiden 3: Razor's Edge

Arvioitu: Wii U
Genre: Toimintapelit
Pelaajia: 1, verkossa 2 - 8
Ikärajoitus: 18
Kehittäjä: Team Ninja
Julkaisija: Nintendo
Pelin kotisivut
Esa Toikkonen

25.01.2013 klo 15.50 | Luettu: 4970 kertaa | Teksti: Esa Toikkonen

Ninjan uusi mahdollisuus
Viime keväänä Ninja Gaiden sai modernin aikakautensa kolmannen osan, jolle ei liiemmin kriitikoiden kehuja herunut. Haastavuudestaan tunnetun pelisarjan uusin osa sai tuolloin erityisesti kritiikkiä laskeneesta vaikeustasosta, minkä arvioitiin johtuneen pelisuunnittelija Tomonobu Itagakin riitaisasta poistumisesta pelistudion palveluksesta. Vajaa vuosi on kulunut Xbox 360 ja Playstation 3:lle ilmestyneestä Ninja Gaiden 3:sta ja Team Ninja on saanut aikaa hioa peliä uudistettuun Wii U –versioon.

Pikainen maailmanympärysmatka



Vanha tuttumme Ryu Hayabusa saa Lontoon kaduilla terroristijärjestön vastaansa ja paloittelufestarit ovat valmiit alkamaan. Kun vastapuolen sotilaita on niputettu tarpeeksi, vastaan astuu Lontoon iskun pääpiru, outo naamiomies. Ruy ottaa hänen kanssaan yhteen ja taistelun seurauksena hän saa kirouksen kontolleen. Tästä alkaa seikkailu, joka vie sankarimme ympäri maapallon. Juonikuviot pelissä ovat melkoista diibadaabaa, ja Hayabusa pääsee välillä leikkimään isähahmoakin.

Tarinahan on suurimmaksi osaksi sama, kuin viime vuoden puolella nähtiin. Siihen on lisätty pari Ayanella pelattavaa tehtävää, jotka avaavat pelin tarinaa hieman lisää. Lisätyt kentät eivät sinänsä tuo muuta uutta peliin, kuin uuden pelattavan hahmon, mutta reippaan kuuden tunnin yksinpelille pari ylimääräistä puolen tunnin kirmausta ei tee lainkaan pahaa.

Yksipelikampanja ei ole pituudella pilattu, kun katsoo kellosta sen läpäisyyn kulunutta aikaa. Silti sen suuret vihollisaallot alkavat hetkessä tuntua puuduttavalta pakkopullalta. Missä ovat hyvin suunnitellut pahikset? Team Ninja on päättänyt oikaista ja tarjoaa laadun sijaan määrää. Kymmenien vihollisten keskellä pyöriessä pelihahmoa on hyvin vaikea havaita ja toiminta menee silmittömäksi nappien paineluksi. Kamera pysyy pienissä tappeluissa hyvin mukana, mutta kun ruutuun ahdetaan armeijallinen vihollisia, on kameramiehelläkin vaikeuksia pysyä taistelun keskipisteessä.

Kukkahattutätien painajainen



Vaikka vihulaiset jäävät suunnittelultaan puolitiehen, on taistelukekkereissä verta ja irtoraajoja tarjolla yllin kyllin. Rajut lopetusliikkeet saavat herkemmän ihmisen varmasti voimaan pahoin. Sopivasti toteutetut hidastukset pitävät huolen, etteivät nämä pelin hurjimmat hetket jää varmasti keneltäkään näkemättä. K18-leima on ansaittu ihan syystä.

Kontrollit toimivat jotakuinkin tyydyttävästi, mutta välillä hahmo saattaa sännätä minne sattuu. Liikesarjat ovat yksinkertaisia, joten kokemattomampikin pysyy kartalla. Niitä on melkoisesti erilaisia, mutta kankeiden kontrollien ansiosta kombojen looginen viljely jää vähemmälle. Silmitön rämpyttäminen tuntui tuovan yllättävän hyvän tuloksen vihollismerten käydessä päälle. Tästä päästäänkin pelin eniten itseäni häirinneeseen piirteeseen – kädet tulevat todella kipeäksi. Ajattelin, että tämänhän juoksee parilla istumalla kepeästi läpi. Ei juossut ei, kun kädet huusivat hoosiannaa jo puolen tunnin pelaamisen jälkeen. Syy ei ollut täysin pelin, vaan Wii U:n kosketusnäyttöohjain ei ole ehkä ergonomisin näinkin näpyttelykeskeiseen peliin. Suosittelen siis mahdollisen Ninja Gaiden –peliostoksen yhteydessä heittämään ostoskoriin Wii U:n Pro Controllerin, jonka uskoisin olevan käsille paljon mukavampi ratkaisu.


Jokaisen kentän loppupuolella päälle kävi pomovastuksia, jotka eivät olleet mitään mielikuvituksen riemuvoittoja. Parin loppuvastuksen kohdalla oli ihan fiksusti onnistuttu yhdistelemään aiemmin nähtyjä elementtejä, mutta enimmäkseen ne toistivat hyvin paljon itseään. Normaali mättö yhdistettynä tylsiin quick time eventteihin sai aikaan enimmäkseen haukotusta. Loputtomaltakin tuntunut loppupomojen venyttäminen alkoi äkkiä ärsyttää ja söi peli-intoa entisestään.

Ei ehkä just mun makuun


Pelin äänimaailma toimii suhteellisen hyvin, mutta englanninkielinen dubbaus on melkoinen rimanalitus. Jos - ja kun - asian kanssa ei pysty elämään, niin puhutun kielen voi vaihtaa japaniksi. Graafiselta tasoltaan peli on ihan hyvä. Ruudulle on saatu ahdettua paljon tavaraa, mutta monimuotoisimmissa katukuvissa runsaasti näkyvät sahalaidat ärsyttävät silmää. Vertailun vuoksi otin rinnalle pelin Xbox 360 –version ja muutamassa kohdassa vertailin eri versioiden ulkonäöllisiä eroja. Tarkemmin tarkasteluani huomasin yllättävän paljonkin eroja – toinen oli parempi tietyissä kohdissa ja toisinpäin. Vaikka selviä eroja oli huomattavissa, en lähtisi kumpaakaan tituleeraamaan voittajaksi.

Kun tylsän alun oli harpponut lävitse, alkoi peli näyttää paremmalta. Pari viimeistä kenttää olivatkin selvästi pelin parhaat, koska niissä riitti enemmän vaihtelua, kuin pelin alkutaipaleella. Harmittavasti pelaajan into peliä kohtaan voi loppua jo ennen kuin hän pääsee viimeisiin kenttiin päristelemään. Itselläni teki mieli lopettaa pelin peluu jo muutamaan kenttään, mutta suomalaisella sisulla sain kuitenkin itseni istumaan pelituoliin ja jatkamaan pelin loppuun. Lopun petraus pelasti siinä mielessä, että pelin paha maku lieveni paljolti.


Verkossa pelaamista voi jatkaa pienillä areenoilla kahdeksan pelaajan tappomatseissa. Verkkopeli tuntuu jotenkin väkisin päälle liimatulta, eikä siihen juuri peliseuraa tuntunut löytyvänkään. Lisäksi verkossa voi suorittaa kavereiden kanssa ninjoille suunnattuja lisätehtäviä, joissa teloitetaan päälle käyvät viholliset ja that’s it.

Pelin aiemman version pieniä virheitä on selvästi lähdetty korjailemaan sieltä täältä, mikä tietysti on hyvä homma. Se ei vielä kuitenkaan riitä tekemään pelistä erityisen hyvää, saati viihdyttävää. Haastetta pelissä riittää nyt pelin vaikeimmalla tasolla rutkasti, joten pelisarjan fanit päästelevät sopivasti määrin ärräpäitä. Aloittelijaystävällisempi ote tarjoaa mahdollisuuden uusille kokelaille, kun helpoimmalla vaikeusasteella kuoleminen on käytännössä mahdotonta. Genreen tutustumattomien kannattaa kuitenkin tarkkaan harkita, pilatako kuvaa tästä hienosta peligenrestä tällä pakkopullalta maistuvalla pökäleellä.

V2.fi | Esa Toikkonen

Ninja Gaiden 3: Razor's Edge (Wii U)

Team Ninja on ottanut kritiikistä opikseen, mutta se pelkästään ei riitä tekemään huonosta pelistä hyvää. Suunta on kuitenkin ollut oikea ja Hayabusan seikkailu pääsee edellisyritystä parempaan lentoon.
  • Paranee loppua kohden
  • Alkuperäisen virheistä on jonkin verran otettu opiksi
  • Välillä loputtomilta tuntuvat vihollismassat
  • Ylivenytetyt pomovastukset
  • Käsi hajoaa
  • Tarina yhtä tyhjän kanssa
  • Moninpeli yhtä tyhjän kanssa
  • Ei ole sarjan nimen veroinen
< When Vikings Attack!... The Cave... >

Keskustelut (7 viestiä)

ALTHiR

Rekisteröitynyt 26.10.2010

25.01.2013 klo 16.31 1 tykkää tästä

NG Black ainoa oikea.
sigma

25.01.2013 klo 18.54

Ninja Gaiden Black, Ninja Gaiden Sigma ja Sigma 2... Loistava sarja, vaikka vähän laskuvireinen. Kaikki osat ovat kuitenkin olleet laatupelattavaa ennen Ninja Gaiden 3:a. Razor's Edge ilmeisesti hioi vähän kulmia, mutta vielä toivoisi Sigma 3:a, koska parannettavaa on selvästi jäänyt. Samalla voitaisiin julkaista Sigma trilogia yhdessä paketissa. Varsinkin Xboxin puolelle tälläinen olisi tervetullut ja kyllä pleikkarillekin rahoille saisi hyvää vastinetta (odottaen, että hinta olisi sellainen normi 60e).
Execta

Rekisteröitynyt 10.04.2007

25.01.2013 klo 18.55 1 tykkää tästä

No on ainakin pitkä lista miinuksia.
Arcane

Moderaattori

Rekisteröitynyt 10.04.2007

25.01.2013 klo 20.55 1 tykkää tästä

ALTHiR kirjoitti:
NG Black ainoa oikea.


Tämä.

...ja tietenkin NESsin Ninja Gaidenit.
ribul

26.01.2013 klo 17.58 2 tykkää tästä

Samaa ripulia kuin muut.
hyväpaskapelit

27.01.2013 klo 12.02

Kiitos, sanoo lompakko
mikäpettymyspeli

28.01.2013 klo 10.03

Ainakaan ei tarvitse enään miettiä hankkiiko tätä sontaa.

Kirjoita kommentti

99175

www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova