Tuorein sisältö

Sunnuntaikolumni: Kauhuista kauheimmat

Mikko Heinonen

26.10.2014 klo 21.54 | Luettu: 21515 kertaa | Teksti: Mikko Heinonen

Mammanpojan mörkömuistelot
Synkän syystalven ja etenkin Halloweenin lähestyessä sitä alkaa taas herkästi pohtia pelottavuuksia. Olen itse aina ollut pahemman luokan säikky, enkä lapsena koskaan uskaltanut katsoa niitä (italiankielisillä kopionkopioilla levitettyjä) kauhupätkiä, joilla kaverit aina leuhkivat. Vilkkaan mielikuvitukseni ansiosta sain ihan tarpeeksi painajaisia TV-uutisten sisällöstä. Sivistin itseäni Elm Streeteillä sun muilla Evil Deadeilla ja Manaajilla vasta paljon myöhemmin. Ja pelkäsin muuten silloinkin (paitsi Elm Street oli kyllä enemmänkin hassu).

Muistan myös ensimmäisen kerran, jolloin tosissani pelkäsin tietokonepeliä pelatessani. Kyseessä oli Commodore 64 -versio pelistä Nosferatu the Vampyre, jonka ZX Spectrum -version läpipeluu näkyy kestävän noin vartin:



Nepaversiossa oli, kuten tavallista, paremmat äänet ja vähän siistimpi grafiikka. Samanlaista isometristä haahuilua se kuitenkin oli. Ja kuten voitte havaita, Nosferatussa ei sinällään tapahdu mitään hirveän pelottavaa. Kyse olikin siitä, että pelin tunnelma oli niin ahdistava: jossain täällä kartanon uumenissa on mahdollisesti kamalan pelottava vampyyriloordi. Tilannetta ei auttanut, etten lainkaan ymmärtänyt, mitä pelissä oli ylipäänsä tarkoitus tehdä.

Avasit nyt tämän oven ja PÖÖ!


Olen sittemmin aina välillä kokeillut jotakin ”kauhupeliksi” luokiteltavaa, etenkin kun niitä on arvosteltavaksi tipahdellut. Resident Evil vielä meni, mutta ensimmäinen Silent Hill oli omaan makuuni ripauksen liian karmivaa ja jäi pelaamatta. Ero taitaa olla juuri siinä, että RE on enemmän sellaista amerikkalaistyyppistä pelottelua, kun taas Silent Hill osasi ajoittain näppäillä muitakin kieliä. Jokin radio, josta kuuluu epämääräistä suhinaa, on omalle mielikuvitukselleni aivan väärä esine yömyöhällä. Forbidden Siren oli myös alusta asti nopenopenope-osastoa.

Muutenkin itselleni on aina ollut pelottavampaa se, mitä ei näytetä, kuin se, mitä näytetään. Ilmassa leijuva uhka jostakin kamalasta on paljon vainoavampaa kuin jokin artistin näkemys siitä, mikä se mörkö sitten on. Mainitsemani Evil Deadin kammottavuus laski kertaluokkaisesti siinä vaiheessa, kun ikiaikainen pahuus astui kameran eteen muovailuvaha-animaationa. Aivan loistavat "paha kamera" -ajot pitkin metsiä jättivät sentään mielikuvitukselle sijaa.

Eräs tapaus, josta olen kirjoittanut monesti, oli Gamecuben Eternal Darkness. Sekään ei täysin välttänyt näitä pöökauhuhetkiä, mutta ne oli sentään toteutettu maulla. Ja niiden lisäksi peli teki myös paljon muuta oikein. Hulluusjärjestelmä erikoisefekteineen oli mielenkiintoinen ja varmisti sen, että pelaaja pysyi varpaillaan, kun seuraavaksi saattoi oikeastaan tapahtua melkein mitä tahansa. Pelimaailma oli oikeasti vihamielinen pelaajaa kohtaan useammallakin tavalla. Lovecraft-henkinen tarina toimi. On harmi, että Silicon Knights kaatui ja jatko-osan Kickstarter-sekoilut söivät yleistä mielenkiintoa peliin, mutta haluaisin kyllä edelleen nähdä lisää tätä.

Mitä sinä pelkäät?


Kuten on käynyt selväksi, kauhu on subjektiivinen kokemus, ja se kaikkein pelottavin asia vaihtelee elämän kuljettaessa. 1980-luvulla pelkäsin ydinsotaa paljon enemmän kuin vampyyreitä ja kummituksia, vaikka niitäkin toki ihan riittämiin (kiitos tuttavan luona luetun Noidan Käsikirjan, hrrr). Eternal Darkness kolahti niin kovaa, koska jouduin noihin aikoihin itse työstämään myös omia mielenterveyden ongelmiani. Ajatus ”hulluksi tulemisesta” pelotti siinä tilanteessa oikeasti.

Viimeksi olen pelaajana pelästynyt ja ahdistunut The Last of Usin alkuminuuteista. Kyseessä ei edes ole mikään kauhupeli, mutta alkuasetelman käänne, joka liittyy päähenkilön jälkikasvuun, veti vakavaksi. Omien lasten syntymän myötä pään sisäinen ohjelmointi tuntuu muuttuneen niin, että on usein järkyttävää seurata vaarassa olevia lapsukaisia. Useimmissa peleissä zombiet tai niiden sukuiset ovat lähinnä huvittavia otuksia, mutta TLoU toi siihenkin hienon ja surumielisen vivahteensa.

Katselin taannoin kohutun P.T.-demon läpipeluun Twitch-streamissa (ei puhettakaan, että olisin halunnut sitä itse pelata). Siinäkin oli jotain ihan mielenkiintoista, mutta lopulta kyse oli kuitenkin vain piilotettujen objektien löytämisestä, joka oli kuorrutettu säikäytyksillä. Odotin ehkä Kojimalta enemmän, mutta katsotaan nyt, mitä lopullinen Silent Hills sitten tuo tullessaan. Tilaa kunnolliselle kauhulle on, näin arkajalankin näkökulmasta.

Niin, ja mikä sitten on se suosikkikauhuleffani? Event Horizon. Hyi hitto.

Mikä peli tai elokuva sinua pelotti ja miksi? Kerro kommenteissa.

V2.fi | Mikko Heinonen
< Nappaa tästä koodi u... Randal’s Monday -esi... >

Keskustelut (20 viestiä)

mdtrx

Rekisteröitynyt 10.04.2007

26.10.2014 klo 22.09 3 tykkää tästä

Alien Trilogy sattui joskus käteen pleikkarin alkuaikoina.

Ja leffoista ehdottomasti A Tale of Two Sisters.

Säikyttely on mammanpojille. Painostus ja ahdistus on parasta.
lainaa
Mikko

Moderaattori

Rekisteröitynyt 30.03.2007

26.10.2014 klo 22.11 1 tykkää tästä

Atari Jaguarin Alien vs. Predator oli yllättävän kova sillä Marinella pelattuna, kunnes sitten sai liiketutkan sun muita herkkuja. Predatorilla ja Alienilla taas ihan lastenleikkiä, kun ensimmäisellä oli ylivoimainen aseistus ja toisella käytännössä loputtomat elämät.
lainaa
dice

Rekisteröitynyt 13.03.2008

26.10.2014 klo 22.19 1 tykkää tästä

Elokuvista ehdottomasti Christopher Leen Draculat. Näin penskana viikkoja painajaisia.

Peleistä Fahrenheit, jota pelasin yömyöhään. Meinasin saada sydärin kun joku hahmo näkyi peilissä pelaajan takana.

lainaa
jpfdjpi

26.10.2014 klo 22.44

Dracula Resurrection oli eka läpi pelaamani kauhupeli ja näin jälkikäteen täytyy sanoa että oli kyllä aika tehokas peliksi jossa ei ollut minkäänlaista kuoleman mahdollisuutta. Pari vuotta sitten pelasin The Last Sanctuaryn jossa olikin kuolemisen mahdollisuus ja iski jopa lujemmin kun Resurrection. Jatko-osia olen vielä tiiraillut tuolta GoGista mutta monen arvion mukaan ne ovatkin sitten jo täyttä paskaa. En välitä pilata tai edes riskeerata hyvän sarjan tuhoamista
lainaa
kheetor

26.10.2014 klo 23.23 2 tykkää tästä

Itse olen kohta 30 ja pelkään ihan kaikkea. Varsinkin jos on pimeää ja jos olen yliväsynyt. Sinä aikana kun sammutan makkarin ovella valot ja otan pari juoksuaskelta kiitäen hetkeä myöhemmin ilmojen halki jalat koukussa kohti sitä kaikkein pyhintä turvapaikkaa, mielessä ehtii käydä parikin skenaariota sängyn alta kasvavista lonkeroista alieneihin ja muutamaan spesifiseen tapaukseen (inspired by X-files, Doctor Who). Onneksi ne eivät voi minulle mitään, kun pääsen peiton alle. Hah!

En tiedä onko mieltymys kauhupeleihin ja scifisarjoihin enemmän syytä vai seurausta tästä... ööh ilmiömäisestä itsehypnoosikyvystä ja salamannopeasta mielikuvituksesta, mutta nautin kyllä joka sekunnista.

Pelottavimpia pelejä mielestäni ovat olleet RE2 (skenaario Bn loppuhuipennus!), Silent Hill, Doom64 ja yllättäen Doom3, AvP marine tai ainakin nämä tulivat nyt mieleen. Aika mainstream kamaa ja toivoisin että löytys enemmän näitä SH tapaisia kaikkia osa-alueita hyödyntäviä armottomia kauhupelejä.
lainaa
kyyrma

Moderaattori

Rekisteröitynyt 10.04.2014

26.10.2014 klo 23.34 1 tykkää tästä

Mikon tapaan en ole ollut kaikista suurin kauhupelien ystävä, varsinkaan sellaisten jotka perustuvat äkkisäikkyihin. Samoin pelit joissa pelaajalta viedään kyky taistella pahiksia vastaan ovat pannassa, koska tulee hyöskät housuun.

Omiin kauhusuosikkeihin lukeutuvat Silent Hill, Call of Cthulhu: Dark Corners of the Earth sekä Condemned: Criminal Origin. Lisäksi REmake oli rautaa. Tällä hetkellä työn alla on Alien: Isolation, ja kyllähän tuo on pelottanut ja monta kertaa.

Lainaus:
Pelottavimpia pelejä mielestäni ovat olleet RE2 (skenaario Bn loppuhuipennus!), Silent Hill, Doom64 ja yllättäen Doom3, AvP marine tai ainakin nämä tulivat nyt mieleen.


Doom64:n musiikki ja mörköjen örinät olivat pienempänä poikana niin ahdistavia, että peliä piti pelata mutella. Kauhea järkytys, kun odotti Bobby Princen säestämää tappomäiskettä.

http://doom64ex.wordpress.com/
lainaa
hörökorvaputkalutka

27.10.2014 klo 00.36

Forbidden Forest selviytymis kauhun äiti.
lainaa
Liimaletti

27.10.2014 klo 09.21

Kauhupelit (ja elokuvat) tullut myös täällä kierrettyä aika kaukaa. En vain ymmärrä mitä kivaa siinä pelkäämisessä on.

Yhdessä vaiheessa peliuraa vähäisetkin kauhuelementit peleissä pelottivat siinä määrin, että esim. Half Life 2:n Ravenholm oli jotain ihan todella karmeaa. Pyrin pääsemään tuon jakson pelistä mahdollisimman nopeasti läpi ja läheltä piti, ettei peli jäänyt tuohon kohtaan kesken. Nykyisinhän se ei toki enää tunnu missään ja muutenkin ne vanhemmat "kauhupelit" eivät oikeastaan kauhua ole nähneetkään, enkä oikein ymmärrä mikä niistä nyt niin kauheita teki. En silti pelaile (tai katso) näitä uusia kauhupelejä (tai elokuvia), koska eivät vain ole minun juttu.

Uusimmat "kauhupelit" joita olen pelannut, on Dead Space pelit. Eivät kieltämättä oikein sinne kauhupelien kategoriaan kuulu, mutta ovat sellaisia sopivan painostavia tunnelmaltaan, että tälläinen vellihousukin pystyy niitä pelaamaan. Itse luokittelen Dead Spacet ennemmin Surival Horroriksi, joka on oman henkilökohtaisen kategorisoinnin mukaan eri genre kuin pelkkä Horror. Surivival Horrorissa se kauhuelementti ei ole niinkään pelaajalle kuin pelihahmolle. Dead Space 1 ja 2:ssa oli mielestäni paikoitelle sopivan painostava tunnelma, joka ei äitynyt ihan pelaajalle kauhuksi asti.
lainaa
haters_club

27.10.2014 klo 09.35

Ensimmäinen FEAR jäi kesken melko alussa koska pidin sitä liian pelottavana. 'Nuff said.

Ei ole kauhupelit meikäläiselle.
lainaa
perato

Moderaattori

Rekisteröitynyt 10.04.2007

27.10.2014 klo 09.59

Ite en oo kauhuleffoista koskaa hirviänä perustanut, ei vaan oo jotenki genrenä iskenyt. Halloween lienee se pelottavin leffa minkä penskana kattoin. Nykyään pelkään ihan muita asioita, eikä oikeen nämä peruspelottelut toimi. Säikyttely kyllä toimii, mutta ei se minusta kauhua ole.

Kauhu peleissä on jäänyt vielä vähemmälle vaikka sitä en oo niin vältellyt. Ehkä Amnesia: The Dark Descent pääsi lähimmäksi, vaikka se oli enemmän pakokauhua ku kauhua. Oikeastaan ensimmäinen kohtaaminen mörön kanssa meni niin, että astuin kaapista ulos lopulta kattomaan mikä mua jahtaa. Ei ehkä ihan pelin tekijän ohjeistamalla pelityylillä siis mennyt. Kyllähän se pelotti myös toisella peluukerralla, mutta molemmilla lopulta kaikki pakojutut päätty hysteeriseen nauruun eikä niinkään hikiseen huohottamiseen.

Doom 3 ensiminuutit oli toki ihan jänniä, mutta siihempä se sitten jäikin ku kyseessä oli ihan puhas action-FPS. F.E.A.R. ei esim. meikästä ollu millää tavalla kauhua, kevyttä säikyttelyä ja seki epäonnistu.

Nytten esim. Gone Homea pelatessa tuli hieman "kauhun" hetket siinä vaiheessa kun lähin kohti sitä vinttiä ja loppua. Ehdin jo odottaa paljon ikävämpää loppuratkasua, ja koska tämä peli ehti maagisesti saada kiintymään hahmoon kahdessa tunnissa, joka ei edes näkynyt koko pelin aikana.

Steam-libraryn Horror osiossa on kuus peliä, joista kolmea en pidä kauhupelinä. Ainoastaan Dead Space yritti tosissaan, mutta epäonnistui lähinnä kunnon ohjauksen puuttumisen takia. F.E.A.R.:sta en oo varma yrittikö olla vai eikö.
lainaa
manu

Moderaattori

Rekisteröitynyt 30.03.2007

27.10.2014 klo 10.04

Dead Space yksin illalla oudossa talossa sai minut hyvin pitkälti lopettamaan pelottavien/kauhupelien pelaamisen (Last of Usia en voimallisten tunteiden herättämistä lukuunottamatta sellaiseksi laske). Event Horizon on kyllä hyvä leffa.
lainaa
fjordman

27.10.2014 klo 10.14 1 tykkää tästä

Alkuperäisiä Forbidden Sireneitä ei ole tullut pelattua, mutta PS3:n uusioversio Siren: Blood Curse on yksi parhaimmista kauhupeleistä.
lainaa
nuljaska

27.10.2014 klo 13.31

Pienempänä poikana pelotti Doomin ps1 versio, jossa taustalla soi hilpeän midimusan sijaan kunnon hiukset nostattava dark ambient. Uskomattoman tunnelmallinen peli, ja upea soundtrack.
lainaa
Mirr5

Rekisteröitynyt 17.03.2009

27.10.2014 klo 15.58 1 tykkää tästä

Jos oikeasti häiritsevän Doom-kokemuksen haluaa, niin laittaa Brutal Doomin ja psx/n64 musat päälekkäin. Doomguyn jatkuva alpha-rähinä, zombien kirkuminen ja mainittu ahdistava ambienssi itselle toi lähinnä mieleen fiiliksen, että doomguy on jatkuvassa shellshockissa ja pitää meteliä yllä alitajuntaisesti estääkseen itseään romahtamasta itkemään.

Event Horizonin on karmiva leffa, vaikkei ehkä kauhean hyvä. Taitaa olla ainoa pätkä jonka pistin itse poikki kun en kestänyt. Aika häiriintyneeksi meni loppua kohden.
Suosikki on Alien. Ei ehkä herätä suoranaista ahdistusta niin paljoa katsoessa, mutta muuten se on niin hemmetin paljon vivaihtekkaampi, tyylikäs ja hienovaraisempi kuin mikään muu elokuva genressä. En ole mitään muuta yhtä tiettyä hirviötä nähnyt painajaisissani niin paljoa kuin Gigerin muukalaista.
lainaa
karva

27.10.2014 klo 17.20

Resident evilit 1-3 on ollut itselläni parasta mitä kauhugenrellä on ollut tarjottavana. Pikkupoikana kun pääsi salaa yksin kokeilemaan niin ei tainnut puolta tuntia pidempään pystyä pelaamaan kunnes piti laittaa pleikkari kiinni ja joku casuaalimpi peli tilalle. Silent hillin koulussa kuumotti ihan sairaasti myös, mutta en tykkää liiallisesta goresta jota pelissä näkyi niin se ei nouse itselläni niin suureen asemaan. Musiikki on tärkein tunnelmanluoja kauhussa ja RE peleissä se on loistavaa. FPS kauhut esim FEAR ei jostain syystä kyllä itselläni vaikuta oikein mitenkään. Ehkä syynä on se että jos on kädessä tulivoimanen ase ja käytännössä loppumattomat panokset nii antaa niitten mörköjen tulla vaan!

Elokuvista täytyy mainita eka Blair Witch project, jonka loppuratkasun jälkeen kyllä meni hetki ennen kuin sai unta taas...
lainaa
keijo2

27.10.2014 klo 22.15

friday 13 (commodore 64). 7-vuotiaana oli aikas jännää :)
lainaa
spaz33

28.10.2014 klo 12.49

Vanhemmat kauhuleffat toimii. Huonompi kuvanlaatu, konkreettiset tehosteet ja oudot äänimaailmat saa häiriintymään. Uudemmat näyttää lähinnä musavideoilta.

Vanhemmista peleistä Doom1/2/3, Resident Evil 1/2 (kakkosen alkuintrosta tuli jo kutkuttavia unia) vuoden 99 AvP, Silent Hill 2.

Uudemmista Dead Space 1 ja Frictional Gamesin koko tuotanto Penumbrasta Amnesiaan. Tosin uusin Chinese Roomin osaksi kehittämä Amnesia ei pelottanut yhtään.
lainaa
valpuri

29.10.2014 klo 18.28

Huonoja valintoja! Kaikista pelottavin peli on kyllä tasan tarkkaan probotector! se kakkoskentän musiikki laittoi aina melkeen itkemään pienenä ja jouduin käymään terapiassakin siitä :(
lainaa
Sadman82

29.10.2014 klo 18.29

valpuri kirjoitti:
Huonoja valintoja! Kaikista pelottavin peli on kyllä tasan tarkkaan probotector! se kakkoskentän musiikki laittoi aina melkeen itkemään pienenä ja jouduin käymään terapiassakin siitä :(


Veit sanat suustani! Siis aivan käsittämätöntä miten NES venyi moiseen pelotteluun. Toinen oli Siolomons Key, josta näin opainajaisia vielä vuosia sen jälkeen.
lainaa
Veteraani

30.10.2014 klo 10.01

Ainoa mikä tulee välittömästi mieleen, oli jonkun harrastelijan (vuoden 2002) Neverwinter Nightsiin tekemä moduuli, joka onnistui yllättämään ja säikäyttämään niin että muistan sen vielä noin kymmenen vuotta myöhemminkin. Nimeä en enää muista joten eipä tämä paljoa auta.

Ehkä vähän uudempi ja tutumpi joka ei varsinaisesti säikäyttänyt mutta oli tunnelmaltaan niin ahdistava ja pelottava että se kauhupelistä käy, oli FONV:n Dead Money-lisäosa.
lainaa

Kirjoita kommentti




www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova