Tuorein sisältö

V2.fi testasi Pleikkarien tuunaustarvikkeet

Toimitus

09.09.2015 klo 13.34 | Luettu: 14229 kertaa | Teksti: Toimitus

Monenmoista lisähärpätintä
“Suomalaisten verkkokauppa Kiinassa” eli E-Ville lähetti V2.fi:n toimitukseen laatikollisen PS3- ja PS4-tarvikkeita testattavaksi: lisävarusteita, -osia, koristeita ja vaikka mitä muuta. Kävimme kasan läpi - ehkä löydät valikoimasta jotain, jota olet aina kaivannut!

MP = Manu Pärssinen
MH = Mikko Heinonen


PS4-ohjaimen silikonisuoja maastovärillä

Linkki tuotteeseen
Hinta: 5,95 euroa

Playstation 4:n lisäohjaimia ei aina ole helppoa löytää muun värisenä kuin mustana, minkä jouduin henkilökohtaisesti viime jouluna havaitsemaan, kun poika oli toivonut sinistä sellaista. Ohjaimen personoimiseksi voikin käyttää vaikka tarjolla olevia silikonisuojia. Olen moisia kokeillut ennenkin, enkä kummemmin ole välittänyt niiden jauhomaisesta, omituisella tavalla niljakkaasta pinnasta. Tässä yksilössä pintamateriaali ei ole kuitenkaan pahimmasta päästä ja silikonisuoja venyy mukavan napakasti ohjaimen päälle. Ulkonäkö- (mikäli armeijameininki iskee) ja kitkahyötyjen lisäksi silikoni antaa hieman lisäsuojaa, mikäli ohjainta tulee paiskottua pelin tiimellyksessä tai muksut käpistelevät sitä suklaisilla käsillään. Varsin usein nämä kuitenkin loppupeleissä jättää ohjaimista pois. (MP)

PS4 analogiset tatit

Linkki tuotteeseen
Hinta: 4,95 euroa

Olen nähnyt sellaisia kirpputoreilla, olen kuullut kavereiden puhuvan niistä, mutta itse en ole vielä saanut yhdestäkään Playstation-ohjaimesta tattia rikki (PS1, PS2, PS3 tai PS4). En tosin omista koiraa (näitä tapauksia on tuttavapiirissä useampia), enkä vauvaikäistä lasta (pitäähän niitä kasvavia hampaita ja voimia johonkin testata). Viiden euron hintalapulla Kiinasta saatavat varatatit pienine askarteluineen (PS4-ohje täällä) ovat varteenotettava vaihtoehto kokonaan uuden ohjaimen ostamiselle. Näppituntumalta hypistellen ne eivät kovin paljon alkuperäisistä eroa, originaaleissa on hitusen kumisempi fiilis. Vaikkeivat tatit rikki olisikaan ja jos näpertelytaitoa riittää, niin näillähän saa taas tuunattua itselleen oman näköisensä ohjaimen. Ainakin punaiset tatit mustassa ohjaimessa näyttävät ihan päheiltä. (MP)

PS4-näppäimistö ohjaimelle

Linkki tuotteeseen
Hinta: 13,95 euroa

Konsoliohjaimiin yhdistettäviä näppäimistöjä on nähty ainakin siitä asti, kun Microsoft julkaisi X360:n Chatpadin vuonna 2007. Tärkein syy moisen käytölle ovat tietenkin pelien chatit ja kirjautumisten yms. kirjoittamiset. E-Villen näppäimistö ei täysin saumattomasti mukaile PS4-ohjaimen muotoja, mutta asettuu paikalleen kuitenkin tukevasti. Itse en moista vakituiseen kiinni pitäisi, sillä näppis lisää ohjaimen painoa, eikä ohjaimen ulokkeista saa enää tukevaa puristusotetta. Näppäimistö ladataan omasta USB-liittimestään, joka on onneksi samaa mallia kuin ohjaimenkin ja siitä löytyy myös virtakytkin, kuulokeliitännän läpivienti ja bluetooth-parituspainike. Jälkimmäinen toki mahdollistaa näppiksen käytön hätätilassa myös muiden bluetooth-yhteyttä hyödyntävien laitteiden kanssa. Ääkkösten puuttuminen on pieni kiusa, mutta muuten käyttäjän tarvitsee tehdä kompromissi kirjoittamisen helpottumisen ja ohjaimen käyttömukavuuden alenemisen välillä. Eipä tätäkään hinnalla ole pilattu. (MP)

PS4-konsolin pölynestosetti

Linkki tuotteeseen
Hinta: 2,95 euroa

Mitä sisältää alle kolme euroa maksava PS4:n pölynestosetti? Neljä muoviritilää, neljä ritilöiden väliin sopivaa ohutta vaahtomuovin suikaletta, sekä neljä kumista tulppaa. Pelikonsolit keräävät herkästi pölyä ja kyseisen setin tarkoituksena on tukkia ylimääräisiä aukkoja (USB:t, verkkoliitäntä, AUX-liitäntä), sekä ilmankiertoaukkoja, jotta hiukkaset eivät niistä pyrkisi laitteen sisuksiin. Jälkimmäisten peittäminen kuulostaa hieman epäilyttävältä, kun muistissa on viime sukupolven ylikuumenemiset, oli välissä huokoista vaahtomuovia tai ei. Testijakson aikana ei tietenkään voinut käytännössä mitata, kuinka paljon vähemmän pölyä konsolin sisälle kulkeutui, mutta onhan näissä tavallaan oma järkensä. Itselläni kaikki portit ovat kuitenkin useimmiten käytössä ja jotenkin tuntuu, että loppupeleissä setin vaikutus on hyvin minimaalinen - ellet sitten pelaa konsolilla jossain todella pölyävässä ympäristössä. (MP)

PS4-kameran tv-jalusta

Linkki tuotteeseen
Hinta: 4,95 euroa

Kiinassa valmistetaan piraattikopioita paperiliittimistä huvipuistoihin, enkä usko että graafisesti hieman virallista tuotetta muistuttavan kamerajalustapaketin teksti “Designed by Sony Computer Entertainment Inc In Japan” ketään vakuuttaa. Playstation 4:n kamerantarve saattaa lisääntyä jatkossa, kun Project Morpheus -virtuaalilasit hyödyntävät Move-ohjaimia, mutta tätä nykyä kovin suosittu vempele ei ole kyseessä. Omassa kodissani kameraa on käytetty lähinnä pojan LittleBigPlanet-chateissa mikrofonina. Vitosen hintainen, kahdella saranalla varustettu jalusta tekee mitä lupaa - eipä kyse kovin monimutkaisesta muovinpalasesta olekaan. (MP)

HDMI-kaapeli 1,8m litteä

Linkki tuotteeseen
Hinta: 4,95 euroa

Noh. HDMI-kaapeli, mutta littanaa mallia, mistä itse kyllä jostain syystä pidän. Piuhan paketissa mainitaan erityisesti Xbox One, Blu-Ray ja Playstation 4, mutta toki tämä käy mihin tahansa HDMI:n tarpeeseen (tukee myös ethernet-ominaisuutta ja 3D:tä sekä 4K:ta). Kytkin kaapelilla Playstation 4:n kiinni televisioon ja sen kuva tuli läpi häiriöittä. Hinta on varsin huokea Suomen hintatasoon nähden, joten siinä mielessä voi suositella. (MP)

Peukalogripit PS- ja Xbox-ohjaimille

Linkki tuotteeseen
Hinta: 3,95 euroa

Olin fanipoika. Pidin Xboxin ohjainta aina huomattavasti parempana kuin Playstationien Dualshockeja. Se vain tuntui kourissani paremmalta. PS4:n myötä tilanne muuttui ja mielestäni sekä X1:n että PS4.n ohjaimet ovat nyt samalla viivalla, lukuunottamatta PS4:n tattien päitä, joissa omat peukaloni eivät aina pysy. Siihen pulmaan toivoinkin löytyvän apua näistä neljän euron peukalogripeistä. Ensimmäinen yllätys olikin sitten se, että gripit ovat kovaa muovia, eivätkä edes kumipäällysteisiä. Lisägrip, eli kitka on tehty nypykkäällä pintakuvioinnilla. Gripit muljahtavat tattien päälle napakasti ja vaikka niiden pinta ei tunnu yhtä miellyttävältä kuin originaali, on myönnettävä, että kitka kyllä lisääntyi, vaikka sormet olisivat vähän hikisetkin. Samalla on kumarrettava Sonyn insinöörien suuntaan (tai sitten syytettävä jumiintuneita sormijänteitäni), sillä parinkin millin lisäkorkeus tateissa sai ohjaimen tuntumaan oudolta käsissä. Samoin pelkään, että nypykkäpinta voi pidemmissä tiukoissa pelisessioissa aiheuttaa hiekkapaperiefektiin peukaloideni päihin. Jos pintamateriaali olisi hieman pehmeän kumimaisempaa, tässä olisi ollut täydellinen ratkaisu. (MP)

PS4-ohjaimen puhelinteline

Linkki tuotteeseen
Hinta: 8,95 euroa

PlayStationin ohjaimet ovat Bluetooth-laitteita, ja sopivilla ajureilla niitä saa yhdistettyä kaikenlaiseen, kuten nyt vaikkapa matkapuhelimeen. Moni kännykkäpeli, kuten GTA:t, vaatiikin käytännössä ulkoisen ohjaimen toimiakseen. Tästä seuraa uusi ongelma, sillä on hankala kannatella puhelinta ja ohjainta yhtä aikaa. PS4-ohjaimen puhelinteline ratkaisee tämän ongelman: se kiinnittyy varsin tukevasti ohjaimen ympärille ja siihen saa puhelimen paikoilleen. Luuri kiinnitetään jousikuormitteisella kiinnikkeellä. Rakenne näyttää hentoiselta, mutta on käytännössä riittävän tukeva, että ainakin melkoisen iso Sony Xperia Z3 pysyi nätisti paikallaan jopa pelin tiimellyksessä. En silti ihan hirveän pitkää käyttöikää uskalla tälle luvata. (MH)

PS4:n Bluetooth-kauko-ohjain

Linkki tuotteeseen
Hinta: 9,95 euroa

PS4:lle ei ole olemassa samanlaista komeaa Media Remotea kuin edeltäjälleen, eikä sitä ilmeisesti ole Sonylta tulossakaan. Laadukasta tarvikekapulaakin saamme odottaa ainakin lokakuulle. Jos ei malta, voi hankkia tämän kympin hintaisen virityksen. Pulikka tekee minkä lupaa, se tunnistuu Bluetooth-laitteena ja ohjaa PS4:n toimintoja. Sillä voi kelailla BD- ja DVD-toistoa sekä ainakin Netflixiä, Media Playerissa se ei tuntunut ainakaan suoraan toimivan. Tämä tosin ei ole iso menetys, koska koko Media Player ei osaa juuri mitään tiedostomuotojakaan. Tuntuma kädessä on liukas ja näppäinten sijoittelu kummastuttaa, sillä eniten käytetty X ei suinkaan ole suuntaohjaimen keskellä. Laite on muutenkin halvan oloinen, mutta hyvänä puolena se myös on halpa. Voisin kuvitella, että lasten satunnaiseen Netflix-käyttöön tämä on ihan omiaan. (MH)

PS4:n USB-kauko-ohjain

Linkki tuotteeseen
Hinta: 6,95 euroa

Sama idea kuin äskeisessä, mutta hintaa 3 euroa vähemmän, näppäintuntuma vielä huonompi ja lisäksi tarvitaan erillinen USB-vastaanotin, joka toimii infrapunalla. Kannattaa sijoittaa se kolme euroa ja ottaa Bluetooth-versio, jos tällaista tarvitsee. (MH)

PS4:n USB-hub 5-in-1

Linkki tuotteeseen
Hinta: 4,95 euroa

En ole itse joutunut tilanteeseen, jossa PS4:n USB-portit loppuisivat kesken, mutta jos näin käy, tässä olisi siihen pientä apua. Laite päästää USB3.0:n suoraan läpi eikä jaa sitä, mutta jakaa sentään 2.0:n neljään porttiin. Lisävirtaa ei kuitenkaan tule vaan kyse on passiivisesta hubista. Muotoilu on sikäli jännä, että laite kiinnittyy "pahkaksi" koneen kylkeen, eikä edes näytä niin pahalta kuin voisi ajatella. Jos kytket paljon lisälaitteita (jotka eivät tarvitse lisävirtaa), tässä on edullinen ratkaisu, joka ei ainakaan lisää johtosotkua lattialla. (MH)

V2.fi | Toimitus
< Resogun Defenders... Haastattelussa Harmo... >
Keskustele aiheesta

Keskustelut (7 viestiä)

lol

09.09.2015 klo 18.07

Jäi epäselväksi tuosta ohjaimeen liitettävästä näppäimistöstä, että toimiiko tuollainen oikeasti? Onko tuolla helppo kirjoittaa?
lainaa
vieras

09.09.2015 klo 18.36 1 tykkää tästä

entäs kaalimato lisähärpäke??
lainaa
LateHuominen

Rekisteröitynyt 18.01.2015

11.09.2015 klo 08.34 1 tykkää tästä

Hama 4 Trigger Attachments for Sony PS3 Controller on mun mielestä aivan pakollinen lisävaruste ps3-ohjaimiin, kun ne korjaavat kököt kakkosliipaisimet.
lainaa
eioototta

11.09.2015 klo 15.02

Kaikki nämä tuotteet muuten löytyvät suoraan ebaysta puolet halvemmalla :D
lainaa
HateLuominen

12.09.2015 klo 17.37

LateHuominen kirjoitti:
Hama 4 Trigger Attachments for Sony PS3 Controller on mun mielestä aivan pakollinen lisävaruste ps3-ohjaimiin, kun ne korjaavat kököt kakkosliipaisimet.


Cool story brah.
Artikkelihan melkein käsitteli PS3 lisävarusteita (Y)
lainaa
Sir_Rymylys

Rekisteröitynyt 11.04.2007

12.09.2015 klo 22.42

Nauroin läpi artikkelin, hauskaa lukemista. Kiitos V2 pojat rehellisestä mielipiteestä, välttyypähän näiltäkin.
lainaa
Jonezi

Rekisteröitynyt 23.04.2007

13.09.2015 klo 18.40 1 tykkää tästä

HateLuominen kirjoitti:
LateHuominen kirjoitti:
Hama 4 Trigger Attachments for Sony PS3 Controller on mun mielestä aivan pakollinen lisävaruste ps3-ohjaimiin, kun ne korjaavat kököt kakkosliipaisimet.


Cool story brah.
Artikkelihan melkein käsitteli PS3 lisävarusteita (Y)

"V2.fi testasi Pleikkarien tuunaustarvikkeet"
"...lähetti V2.fi:n toimitukseen laatikollisen PS3- ja PS4-tarvikkeita testattavaksi"
Instrumentariumiin, MARS!
lainaa

V2.fi Instagramissa
www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova