Tuorein sisältö

V2.fi pelasi: Heart&Slash, Anima: Gate of Memories, Armello (X1)

Kati Alha

27.10.2016 klo 15.20 | Luettu: 2775 kertaa | Teksti: Kati Alha

Rogue-robotteja, kirjahirviöitä ja hulluja kuninkaita
Heart&Slash


Heart on epäkuntoon mennyt robotti tulevaisuudessa, jossa ihmisiä ei enää ole. Itseään etsivä robotti yrittää selvittää kuka on ja mitä on tapahtunut, mutta muut robottiminionit eivät tällaista standardin vastaista käytöstä siedä. Niinpä Heart-parkaa yritetään tuhota joka käänteessä.


Pohjimmiltaan Heart&Slash on roguelike, jossa kuolemat ovat pysyviä ja jossa jokaista uutta yritystä varten lähdetään uudelleen generoituun maailmaan. Pelikierroksen aikana robotti löytää aseita ja osia, joilla varustella itseään sekä resursseja, joilla päivittää aseita sekä itseään. Aseet ja päivitykset häviävät kuoleman myötä, mutta täysin hukkaan eivät aiemmat pelikerrat mene. Uusia vihollisia tuhotessa asevalikoimaan avautuu uusia vaihtoehtoja, ja pelikierroksen aikana kerätyt, käyttämättä jääneet resurssit saa mukaansa seuraavalle kierrokselle. Tasapaino tuleekin löytää sen välille, kuinka paljon haluaa parannella itseään pärjätäkseen kyseisellä kierroksella paremmin, ja kuinka paljon yrittää säästää ja panostaa seuraavaan kierrokseen.

Suurin osa ajasta käytetään vihollisia vastaan taistellen, joten on erityisen tärkeää että homma toimii. Vihollisia on iso, jatkuvasti laajeneva valikoima, ja ne myös käyttäytyvät eri tavoin. Tärkeää onkin oppia, miten taistella tiettyjä vihollistyyppejä vastaan. Toiset vihollisista ovat panssaroituja, osaan eivät tehoa tietynlaiset aseet ja osa lentelee ilmassa iskuja väistellen. Pelkkä päätön hakkaaminen ei riitä, ja fiksusti liikkumalla voi väistellä vihollisten iskut sekä saada nämä osumaan toisiinsa. Peli on kuitenkin armoton. Jokainen vastaanotettu isku tuntuu tappiolta, ja jo muutama virhe riittää usein kuolemaan.


Heart&Slashin nopea tempo, hauskat mekaniikat, loistavat musiikit ja värikkäät grafiikat innostavat jämähtämään ruudun ääreen pidemmäksikin aikaa. Suurimpina uhkina kiinnostuksen ylläpidolle ovat temppuilevat kamerakulmat sekä uupuminen siinä vaiheessa, kun se pitkä pelikertakin päättyy lopulta vääjäämättä tappioon. Vaikka takaiskuja tulee, sinnikkäämmälle robottitaistelijalle riittää sympaattisesta pelistä pitkäksi aikaa viihdettä.



Anima: Gate of Memories


Anima: Gate of Memories perustuu pöytäroolipelien puolelta tunnettuun fantasiamaailmaan, mutta ihan ensimmäistä kertaa Anima-sarja ei ole nyt digipeliksi taipunut. Wiille ilmestynyt Ark of Sinners, sivustapäin kuvattu tasohyppelytoiminta, jäi kuitenkin arvosteluidensa perusteella melkoiseksi pettymykseksi. Gate of Memoriesin myötä sarja pyrkii tällä kertaa täysverisen roolipelin saappaisiin, mutta nämäkin jalkineet istuvat kovin huonosti.


Pelin päähahmo, “Kantaja”, on valittu menettämään muistinsa ja taistelemaan pimeyden voimia vastaan apunaan kirjaan vangittu hirviö, Ergo. Ergo voi vaihtaa väliaikaisesti paikkaa Kantajan kanssa, ja täten pelaajakin voi vapaasti vaihdella näiden kahden välillä. Suurin ero hahmojen välillä on se, että Kantaja käyttää valoiskuja ja Ergo pimeyttä, ja moni vihollisista kukistuu vain toisella näistä. Kummallakin on omat taitonsa ja hahmoja voi kehittää omiin suuntiinsa, mutta koska kummankin on pärjättävä edellisestä syystä myös omillaan, joutui kehittämisessä pyrkimään jonkinlaiseen tasapainoon, eivätkä hahmot eronneet toisistaan lopulta kovinkaan paljoa.

Taistelumekaniikoissa on tietynlaista potentiaalia, mutta se jää suurilta osin käyttämättä. Hahmojen kehittyessä liikkeitä avautuu reilusti, ja yksittäisen hahmon kombojen lisäksi hahmon vaihtaminen kesken liikkeiden luo lisää mahdollisuuksia. Suurin osa taisteluista kuitenkin kannustaa pysyttelemään kaukana, tekemään väistöliikkeitä ja hyökkäämään etäältä. Kaukaa sniputtelemalla kaatuvat usein niin perusvihut kuin monet pomoistakin, eli peli muuttuu melko triviaaliksi. Toisaalta melkoisia pomppauksia vaikeustasoon tarjoavat haastavammat loppuvastukset, joiden kanssa tanssiminen venyy yleensä pitkäksi ja vain vaikeutuu loppua kohti. Koska peli avaa uusia reittejä paljon aiemmin kuin niillä on mahdollisuuksia pärjätä, on toisinaan vaikea päätellä, onko vain aika yrittää etsiä toinen polku vai hakata päätään vastuksen kanssa. Epätoivoisten taisteluiden kohdalla asiaa pahentavat kamalat kamerakulmat ja huonosti toimiva lukitus, jotka tekevät mittelystä toisinaan hyvin turhauttavaa.


Pelin tarinassa on jotain viehätystä, mutta tarinankerronta on kömpelöä ja aiheuttaa tunteen, että olisi hypännyt keskelle peliä tai ainakin pelaisi jatko-osaa tietämättä, mitä tarinassa on aiemmin tapahtunut. Maailma voi olla tuttu yhtiön pöytäroolipelejä läpi kahlanneille, mutta koska iso osa yleisöstä ei tätä ole tehnyt, voisi viittausten ja esittelyn välille löytää paremman tasapainon. Varsinainen rimanalitus löytyy kuitenkin ääninäyttelystä. Dialogi ei itsessäänkään juuri lämmitä, mutta täysin överiksi vedetyt repliikit ovat kerrassaan kammottavia. Parhaimman suorituksen kamalassa ääninäyttelyssä vetää Ergo, joka saa myös bonuspisteet pelin huonoimmasta läpänheitosta. Ensimmäisessä Resident Evilissä tämä oli vielä ehkä hauskaa, nyt se aiheuttaa lähinnä myötähäpeää.



Armello


Digilautapelien suosio on kasvanut erityisesti lautapelaamiseen hyvin soveltuvien kosketusnäyttölaitteiden myötä. Usein tämä tarkoittaa jo olemassa olevien pelien digitaalisia versioita, mutta myös originaaleja teoksia on syntynyt suoraan digimaailmaan. Armello kuuluu jälkimmäiseen kastiin, ja onnistuu toimimaan oikein hyvin myös konsolipuolella.


Armellon kuningaskunnassa riehuu korruptoiva sairaus, joka on yltänyt kuninkaaseen asti. Mielipuoleksi muuttunut hallitsija on kääntynyt alamaisiaan vastaan, ja uusi kuningas on löydettävä. Haasteen ottavat vastaan neljän klaanin jäsenet: sudet, rotat, jänikset ja karhut. Jokaisessa klaanissa on kaksi hahmovaihtoehtoa, joista jokaisella on omat erikoiskykynsä ja ominaisuutensa. Esimerkiksi Zosha-rotta on aina öisin näkymätön, kun taas Amber-jäniksellä on paremmat mahdollisuudet löytää aarteita.

Pelin voittamiseen on neljä mahdollista tapaa. Ilmeisin on kuninkaan tappaminen, jolloin pääsee itse kuninkaaksi. Toisena vaihtoehtona on hankkia itselleen tarpeeksi korruptiopisteitä, peitota hallitsija ja nousta uudeksi hulluksi kuninkaaksi. Kolmas keino kannustaa valtataistelun seurailuun sivusta ja maineen kasvattamiseen erilaisin keinoin. Jos kuningas nimittäin kuolee sairauteensa tai kuninkaan tappanut kuolee taistelussa itsekin, nousee valtaan maineikkain pelaaja. Neljäs tapa on kerätä sielukiviä ja käydä parantamassa kuningasparka. Ennen näitä keinoja on kuitenkin ensin suoritettava tehtäviä, kehitettävä hahmoa ja kerättävä resursseja, sillä kuninkaan kukistaminen on haastava tehtävä.


Turvallista ei kulkeminen ole, sillä ansat, vaaralliset tehtävät ja kanssapelaajat uhkaavat jatkuvasti. Taistelut muita pelaajia ja hahmoja vastaan ratkotaan nopilla, joiden määrä riippuu hahmon ominaisuuksista ja varusteista. Jokainen heitetty noppa voi olla hyökkäys, puolustus tai huti. Jos omien hyökkäysnoppien määrä on suurempi kuin vastustajan puolustusnoppien, tekee hyökkäys vahinkoa, ja toisin päin. Hahmon kuollessa peli ei kuitenkaan lopu, vaan voitettu hahmo siirtyy aloituspaikkaansa yhden mainepisteen köyhempänä.

Pelit pysyttelevät mukavan lyhyinä ja ovat tasapainottelua sen välillä, kuinka pitkään omaa peliään uskaltaa rakentaa ennen ratkaisevia askeleita, jotta muut pelaajat eivät ehtisi ensin. Visuaalisesti peli näyttää animaatioineen erinomaiselta ja persoonalliselta, ja äänimaailma on sekin melko onnistunut. Tekoäly tarjoaa ihan kelpo vastusta kevyeen kasuaaliin pelailuun, ja syvemmälle strategiointiin päässeet voivat siirtyä nettimoninpelin puolelle. Itse jäin kuitenkin kaipaamaan lokaalimoninpeliä. Koska samassa tilassa porukalla pelailu ja juoniminen ovat yleensä perinteisten lautapelien parhaita puolia, tuntuu hassulta ettei peliin ole kehitetty tätä sallivaa moodia.



V2.fi | Kati Alha
< V2.fi testasi: Speed... Pelataaaaargh: Etern... >

Keskustelut (0 viestiä)


Kirjoita kommentti




www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova