Tuorein sisältö

V2.fi ennakoi: Battle Princess Madelyn (PC)

Miia Lyyra

03.04.2017 klo 17.00 | Luettu: 4263 kertaa | Teksti: Miia Lyyra

MATKA KOHTI TUNTEMATONTA
Nykyisin pelien julkaiseminen on helpompaa kuin aikaisemmin. Pienet studiot saavat mahdollisuuden esimerkiksi erilaisten rahoituskampanjoiden kautta. Causal Bit Games Inc. turvautui ulkopuoliseen rahoitukseen. Kickstarter-sivustolla oleva keräys on hyvässä vauhdissa, sillä asetettu tavoite on saavutettu. Kampanja ei kuitenkaan ole ohi ja studio on asettanut lisää tavoitteita.

Tytötkin voivat olla ritareita



Projekti alkoi, kun yrityksen vastaava tuottaja Christopher Obritschin tytär pelasi Ghouls ’n Ghosts -peliä. Pelatessaan lapsi sanoi isälleen, että haluaisi kovasti olla itse seikkailussa taistelemassa vihollisia vastaan. Tästä innostuneena Christopher päätti luoda samanhenkisen pelin, jossa taistelijana toimisi naisritari. Pääasiallisesti versio kuitenkin noudattelee 80-luvun tuotosta.

Battle Princess Madelynin päähahmona seikkailee samanniminen ritari Madelyn sekä tämän kummituskoira Fritzy. Tehtävänä on pelastaa velhon valtaama valtakunta ja tytön sekä koiran perheenjäsenet. Seikkailu perustuu tasohyppelyyn sekä pulmanratkontaan. Mukaan on laitettu ripaus toimintaa ja indietä.


Kaksikko saa matkallaan vastaansa muun muassa haudasta nousseita luurankoja, ritareita sekä ilkeitä lintuja. Aseena käytetään keihästä, jolla pahikset kaatuvat. Vastustajat kestävät iskuja eri verran ja vaikeimpia vastaan saattaakin kulua useita keihäitä. Lopullisessa versiossa välineistö laajenee aina miekoista erilaisiin taikoihin. Pre-alpha -versiossa päästään tutustumaan viiteen kenttään. Muutaman tason jälkeen ritari kohtaa pääpahiksen. Jättimäisen haarniskahyypiön voittaminen vaatii taktikointia ja useita iskuja. Vihollisten voittamisesta Madelyn palkitaan rahasäkeillä ja kolikoilla.

Lopullisessa tuotoksessa luvataan olevan 10 tasoa, joissa jokaisessa on 5 kenttää. Näiden lisäksi pelialueelle on sijoitettu piilotettuja mestoja. Battle Princess Madelyn on kuitenkin saanut niin hyvin rahoitusta, että studio on luvannut alkuperäisten ideoiden lisäksi uusia sivutehtäviä ja kenttiä.

Vielä on tavoitteita jäljellä



Battle Princess Madelyn on retrohenkinen pikseligrafiikalla varustettu tekele. Ilmaiseksi ladattavissa oleva demoversio vaikuttaa todella lupaavalta. Rahoituspäätöstään miettiville tilanne on hyvä, sillä esittelyversiota pääsee testaamaan ennakkoon. Pidän tärkeänä, että studio näyttää mitä kaikkea peli tarjoaisi, jos rahaa saataisiin hankittua.

Kickstarter-kampanja on rakennettu fiksusti. Halvimmillaan mukaan voi osallistua 7 euron hintaan. Tällöin ei kuitenkaan saa vastinetta ja tuki jää rahan antamiseksi. Kalleimmillaan sijoituksen voi tehdä noin 2780 eurolla, jolloin itselleen saa pelin ja kaikenlaisia lisävarusteita. Studio voi huokaista jo helpotuksesta, sillä alun perin asetettu 60 000 Kanadan dollarin (CAD) raja on ohitettu. Kirjoitushetkellä kampanja on kerännyt yhteensä yli 151 000 CADia. Causal Bit Games Inc. on laittanut uusia tavoitteita. Jos uudet rajat rikkoutuvat, on luvassa muun muassa lisää piilotettuja kenttiä sekä speedrun -pelimuoto.

Sijoittajaksi alkaminen ei ole myöhäistä, sillä Kickstarter on käynnissä 14. huhtikuuta asti. Ennen sitä demon voi ladata ilmaiseksi Steamista tai Indied DB:stä.

Työntäyteiset kuukaudet edessä



Pre-Alphan kokeilu oli niin mukavaa, että ajattelen vakavissani sijoittaa pienen summan projektin etenemiseksi. Demo on kuitenkin lyhyt ja kehitysprosessin edessä lopputuotos voi poiketa nyt nähdystä versiosta. Ensivaikutelma on kuitenkin positiivinen. Battle Princess Madelyniä on mukava pelata silloin, kun haluaa muistella retroaikakauden kultavuosia. Vielä kun tulisi tuki, joka hyväksyisi retro-ohjaimet. Silloin kokemus olisi täydellinen.

Minulle vaikuttavin tekijä on pelin takana oleva taustatarina vastaavan tuottajan tyttärestä ja itse kehitysprojektista. Pelkällä sympatialla ei kuitenkaan pärjätä pitkälle, joten toivon, että muutaman työntekijän studio saa vietyä projektin maaliin saakka.


Tällä hetkellä tavoitteet ovat suurehkot, sillä kampanja on kerännyt tarvittavan määrän rahaa. Kaiken lisäksi Causal Bit Games Inc. on luvannut, että peli julkaistaan PlayStation 4:lle, Xbox Onelle, PlayStation Vitalle, PC:lle, Wii U:lle sekä Nintendo Switchille. Digitaalisen sisällön lisäksi rahoittajille on luvattu pelistä esimerkiksi fyysisiä versioita, kuvakirjaa ja vinyylilevyä. Tekemistä on paljon, joten toivottavasti aika riittää kaiken työstämiseen. Battle Princess Madelynille ei ole annettu julkaisuajankohtaa, joten on varauduttava kehitysprojektin pitkäaikaisuuteen. Uskon kuitenkin, että projekti onnistuu, sillä studion kanssa vahvaa yhteistyötä tekee Kickstarter -kampanjoista osaamista niittänyt PR Hound.

Testikokoonapano:
Nvidia GTX 960, 2 GB
Intel Core i5-6400 CPU
8 GB DDR4 RAM


V2.fi | Miia Lyyra
< Pelataanpa: Lapsuust... Säätämö, osa 1: Säät... >

Keskustelut (1 viestiä)

iNdo

Rekisteröitynyt 30.01.2012

07.04.2017 klo 14.36

Ellei nimenomaan virkkeiden lukumäärästä makseta jotain provikkaa, sitä tuskin tarvitsee yrittää maksimoida. Raskasta (yrittää) lukea tekstiä jossa ei ole minkäännäköistä jatkuvuutta.

https://fi.wiktionary.org/wiki/konjunktio
lainaa

Kirjoita kommentti




www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova