Tuorein sisältö

V2.fi ennakoi: Sea of Thieves

Miia Lyyra

09.02.2018 klo 16.21 | Luettu: 16039 kertaa | Teksti: Miia Lyyra

Hei hou ja pullo rommia
Sain mahdollisuuden osallistua Sea of Thievesin suljettua betatestiin, johon on ollut myös mahdollista rekisteröityä ennakkoon viime vuosien aikana. Ensitöikseni menin YouTubeen katsomaan vuonna 2015 E3-messuilla näytettyä traileria. Pelin avattuani hämmennyinkin siitä, kuinka paljon beta-versio voikaan näyttää siltä, mitä videolla oli luvattu. Ennakkoon esitetty video ja lopullinen todellisuus kun eivät aina vastaa odotusta. Merirosvohattu päähän ja merelle!

Palkkiota metsästämässä



Sea of Thieves on merirosvoiluun keskittyvä seikkailupeli, jonka kehittäjänä on legendaarinen pelitalo Rare. Yhtiö tunnetaan muun muassa Donkey Kong Country- ja Banjo-Kazooie-sarjoista sekä James Bond GoldenEye 007 -teoksesta. Viimeisin julkaisu firmalta oli useat Raren pelit koonnut Rare Replay -paketti. Sea of Thievesin julkaisijana toimii Microsoft ja se kuuluu Xbox Play Anywhere -julkaisuihin, mikä tarkoittaa, että peliä voi pelata ristiin Windows 10 -käyttöjärjestelmällä varustelulla tietokoneella sekä Xbox Onella.


Betatestiä oli mahdollista pelata yhden tai kolmen kaverin kanssa, sekä vaihtoehtoisesti ohjaamalla pienempää sillipurkkia yksin. Kokeilin peliä pääsääntöisesti yhden kaverin kanssa, sillä hänessä oli erityistä merirosvon ainesta. Ydintehtävä pelissä on matkata aluksella saarelta saarelle löytäen aarteita, jotka käydään myymässä erillisillä outpost-merkinnän saaneilla saarilla. Piilopaikoista annetaan vihiä karttapaloilla, mutta välillä tehtävistä paljastuu vaikeampia sanallisia arvoituksia. Testissä nähty kartta oli suhteellisen suuri, mutta noin viiden tunnin pelaamisen jälkeen merirosvoilu kävi tylsäksi ja itseään toistavaksi. Alueita oli mukava tutkia, mutta tehtävät ja saaret alkoivat ikävästi toistaa itseään. Mukana oli kuitenkin muutama elementti, jotka tekivät seikkailusta mukavaa.


Aarteiden etsintää ei tehdä vain oman miehistön voimin, vaan samalle alueelle saattaa pärähtää muita aluksia. Kohtaaminen voi olla sulavaa sekä rauhanomaista tai se voi kääntyä silmänräpäyksessä pahaksi sodaksi, josta vain toinen selviää hengissä. Voittaja saa mahdolliset toisen miehistön keräämät aarteet tai jos kaadettu alus on tyhjä, voittajat jäävät ilman saalista. Taistelut ovat hieman tyhmiä, sillä betassa ei nähty mitään järkevää syytä toisten tappamiseen. Pahimmillaan käsirysy yltyi kissa ja hiiri -leikiksi, jossa henki lähti vuorotellen niin kauan, että jompikumpi miehistöistä syntyi eri paikkaan. Ideana taistelut muiden kanssa ovat hauska lisä, mutta toteutus vaatinee vielä vähän hienosäätöä esimerkiksi aluksen tuhoamisen kannattavuuden suhteen.


Saarien ja hylkyjen kollaaminen on mukavaa hommaa, samoin kuin sanallisten arvoitusten miettiminen, vaikka se saattaa pahimmillaan aiheuttaa raivonpurkauksia - hyvällä tavalla. Itse asiassa arvoitukset olivat mielestäni koko betan paras osuus. Myös laivojen ohjaukseen ja työn tekemiseen on panostettu valtavasti. Jokaista miehistön jäsentä tarvitaan johonkin tehtävään, sillä laivaa on ohjattava, purjeita on laskettava ja nostettava sekä jonkun on luettava vielä karttaa. Yhteistyön on oltava saumatonta sekä tiivistä, muuten matkaamisesta ei tule mitään ja laiva päätyy hyvin nopeasti hylyksi merenpohjaan.

Itsepäinen merirosvo äänestyksellä putkaan



Mutta miten aallot tyrskyävät graafisesti? Sea of Thieves näyttää hyvältä. Aaltosimulaatio on tehty huolella ja välillä olo olikin merisairas. Meri tyrskyää kuin pahimmassakin myrskyssä ja kaikki sään vaihtelusta vuorokauden aikaan vaikuttavat seilaamiseen. Sarjakuvamainen grafiikka sopii hyvin meininkiin ja hahmot ovat melkoisia seiloreita, jotka tuntuvat olevan hiottuja melko loppuun asti ulkoista habitusta myöten. Peli pyöri Xbox Onella kohtuullisen hyvin, vaikka kyseessä oli vanhempi malli. Hetkittäin testin aikana koettiin pieniä lagipiikkejä, mutta ei mitään sen ihmeellisempää. Ainoana isompana miinuksena on piirtoetäisyys, joka merellä ollessa on melko laaja, mutta saarella lähelläkin olevat kiveykset saattavat piirtyä näyttöön myöhäisessä vaiheessa.


Testistä jäi kuitenkin mukava ja positiivinen fiilis, vaikka jäin odottamaan seikkailusta hieman enemmän esimerkiksi aarteiden etsinnän suhteen. Saarten läpikäyminen oli mukavaa, vaikka kaikki saattoikin mennä päin palmua ja aarteet upota keskelle merta tai päätyä vastustajien hoteisiin. Monet naurutkin saatiin aikaiseksi, esimerkiksi silloin, kun puolet miehistöstä oli vetänyt kannen alla juhlajuomaa ja päätyi oksentelemaan pitkin kantta. Joutuipa kerran yksi miehistön jäsen putkaankin kolmen muun äänestyksellä, koska seilori karkasi laivan kanssa jättäen loput miehistöstä autiolle saarelle. Jään odottamaan mielenkiinnolla lopullista versiota ja erityisesti sitä, minkä verran sisältöä siitä löytyy.

V2.fi | Miia Lyyra
< V2.fi testasi: Coole... Pelataanpa: Celloids... >
Keskustele aiheesta

Keskustelut (14 viestiä)

ewfoinw

09.02.2018 klo 17.30 1 tykkää tästä

Se on Donkey Kong Country. Donkey Kong on ihan paska Nintendon paske, Country on edelleen parhaita 2d-hyppelyitä

That is All
lainaa
woiengvgioh

09.02.2018 klo 17.32

Tää on peli jota kuuluu pelata rommihuuruissa. Silloin nujakointiin on aina joku syy
lainaa
ewnfiohewg

09.02.2018 klo 17.34 1 tykkää tästä

Aika huono peli
lainaa
ringoifvoih

09.02.2018 klo 17.35 1 tykkää tästä

Toivottavasti tähän saadaan fotorealistiset grafiikat kun ne olis paljon kiinnostavammat
lainaa
ewfniownvf

09.02.2018 klo 17.35

Ihme kun on lagipiikkejä xboxin pelissä
lainaa
destev

09.02.2018 klo 17.58 1 tykkää tästä

ringoifvoih kirjoitti:
Toivottavasti tähän saadaan fotorealistiset grafiikat kun ne olis paljon kiinnostavammat

Fotorealismia odotellessa. Sitä kun ei vielä yhdenkään tavallisen kuolevaisen pelikone kykene tuottamaan reaaliaikaisesti.
lainaa
asdasda

09.02.2018 klo 18.35 2 tykkää tästä

Näyttää kyllä todella tylsältä peliltä. Ennustan floppia.
lainaa
owhgrnoh

09.02.2018 klo 20.33 1 tykkää tästä

destev kirjoitti:
ringoifvoih kirjoitti:
Toivottavasti tähän saadaan fotorealistiset grafiikat kun ne olis paljon kiinnostavammat

Fotorealismia odotellessa. Sitä kun ei vielä yhdenkään tavallisen kuolevaisen pelikone kykene tuottamaan reaaliaikaisesti.


Pointti nyt vaan oli että edes yrittäisi. Jostain Dark Soulsista, GTAsta tai Assassins Creedistä mallia. Saatais pikkuisen draaman tuntua kun äijiltä irtoaa miekkatappelussa tai hain kidassa raajoja, tai juopot heiluisivat ja meluaisivat aidosti. Tai mörköviholliset näyttäisivät kauhu-elokuvasta tulleilta pelotuksilta
lainaa
LEKAlla

Rekisteröitynyt 19.10.2016

09.02.2018 klo 21.54

Microsoft on tällä pelillä selkeästi lähtenyt havittelemaan Minecraft kansaa. Sata biljoonaa pelaajaa, mikromaksuja muksuille, games as a service ja muuta roskaa.
Muokannut: LEKAlla 09.02.2018 klo 21.56 lainaa
ASKO78

Rekisteröitynyt 06.01.2017

10.02.2018 klo 05.46 1 tykkää tästä

Sea of Thieves saattaa olla jopa vuoden peli. Ainakin vuoden moninpeli.
Toki kilpailu on kovaa koska sieltä on tulossa myös Crackdown 3, State of Decay 2, Below Red Dead Redemption 2, Far Cry 5, Metro Exodus ja Anthem. Ehkä myös Forza Horizon 4.
.
lainaa
Kepulikeke

12.02.2018 klo 09.27 2 tykkää tästä

"Taistelut ovat hieman tyhmiä, sillä betassa ei nähty mitään järkevää syytä toisten tappamiseen."

Tämäpä se yleensä on se syy, miksi näitä open-pvp pelejä en pelaile, aina on joku nilviäinen "grieffaamassa" ja tekemässä reikiä paattiini. Tai oikeastaan lauma nilviäisiä. Syyksi kelpaa pelkästään se, että toista keljuttaa.
lainaa
Höhö

12.02.2018 klo 09.33

Kepulikeke kirjoitti:
"Taistelut ovat hieman tyhmiä, sillä betassa ei nähty mitään järkevää syytä toisten tappamiseen."

Tämäpä se yleensä on se syy, miksi näitä open-pvp pelejä en pelaile, aina on joku nilviäinen "grieffaamassa" ja tekemässä reikiä paattiini. Tai oikeastaan lauma nilviäisiä. Syyksi kelpaa pelkästään se, että toista keljuttaa.


No ei se ole grieffaamista jos se on koko pelin idea. Luuletko tosissasi, että merirosvopelissä tarvitaan jokin pätevä syy toisen laivan upottamiselle?
lainaa
iNdo

Rekisteröitynyt 30.01.2012

15.02.2018 klo 14.38

"saarella lähelläkin olevat kiveykset saattavat piirtyä näyttöön myöhäisessä vaiheessa."

KiveTykset vai kivekset?
lainaa
miialyyra

Moderaattori

Rekisteröitynyt 15.05.2017

17.02.2018 klo 16.40

iNdo kirjoitti:
"saarella lähelläkin olevat kiveykset saattavat piirtyä näyttöön myöhäisessä vaiheessa."

KiveTykset vai kivekset?


Kiveys = alue joka on kivetty. Monikkona kiveykset. Ei mitään tekemistä kiveksien kanssa.

- - -

Betaa pelanneet pääsevät tänä viikonloppuna pelaamaan ilman sen kummempia kikkailua uudelleen. Tästä varmasti osalle tullut sähköposti. Jos betan on poistanut, voi sen ladata vain uudelleen. Muutamia uudistuksiakin on lisätty ja laitan niistä nyt muutaman ajatuksen tähän kommentteihin. Näin vapaamuotoisesti kirjoitettuna.

Betassa hai söi lähes aina, kun hyppäsi laivasta mereen. Nyt tuntuu siltä, että haikaloja on vähän vähennetty. Arkkukauppiaan sekä muiden kauppiaiden kanssa pystyy juttelemaan jonninjoutavia. Alkuvalikkoa on vähän muutettu ja testin alla onkin, että voisikohan nykyisessä versiossa seilata vain kolmestaan. Viime betassa kun vaihtoehdot olivat vain 1,2 tai 4. Jos ei neljättä kaveria ollut, tuli siihen random. Tämän lisäksi alkuvalikosta pystyi vaihtamaan itselleen mieluisan merimiehen/naisen/hahmon. Näitä pystyi muokkaamaan myös ulkoasullisesti. Valittavissa oli puujalkaa, koukkua, silmälappua, partaa ja hiuksia.

Grafiikka on mielestäni nyt vähän heikompaa. Ei oo enää hienoja auringonlaskuja tai öisiä taivaita. Myös meren väri on muuttunut sellaiseksi tummaksi ja vihreäksi. Viimeksi betassa se oli turkoosin sininen. Kaikki vaikuttaa jotenkin synkemmältä. Ei hyvä muutos, toivottavasti tämä ei ole lopullinen. Edit// Elikkäs nyt 17.2.-18.2. välisenä yönä oli jonkinlainen pieni huoltokatko ja jengi ei päässyt servereille hetkeen. Tämän jälkeen grafiikka palasti takaisin sen näköiseksi kuin aikaisemmaksi eli hyväksi. Liekö sitten testasivat jotain niillä tummilla/harmailla/rumilla asetuksilla. Eipä näistä tiedä.

Päästiin myös suorittamaan yksi tehtävä, josta tuli yhteensä joku 600 kolikkoa! Se on iso summa rahaa yhdestä tehtävästä. Yleensä niistä kun tulee se 40-100 kolikkoa. Löydettiin myös arkku, jota kantaessa koko ukkeli päihty ihan täysin :D Ilmeisemmin tehtäviin on panostettu vähän lisää, mutta vaihtelevaisuus ei ole vieläkään mitenkään mullistava. Edit// Löytyipä myös kapteenin arkku, josta sai yhdesä arkusta pelkästään 333 kolikkoa! Isoin arkku on tähän mennessä ollut vähän vajaa 200 kolikkoa.

Mitään ihmeellisiä muutoksia ei sinänsä ole tapahtunut ja tässä kai testaillaan tekniikkaa ja kuormitetaan servereitä ja katsotaan miten homma skulaa. Jos siis kävi betatestaamassa ja homma vielä kiinnostelee, niin käykää kokeilemassa uudelleen :)
Muokannut: miialyyra 18.02.2018 klo 01.17 lainaa

www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova